Alokasluokan tokokoe Ristiinassa. Edellisenä iltana kannattaa ottaa 'muutama' siideri ja valvoa jonnekin aamun pikkutunneille, jotta nukkuu yhteentoista, jotta kotona on enää tunti aikaa ennen kun pitää lähteä. Ehtii hyvin mutta ei ole ylimääräistä aikaa kehittää jumalatonta stressiä. Toimi!

Sateista mutta ei oikeastaan juuri satanut, ja tuulikin tyyntyi ainakin yksilösuoritukseemme mennessä. Otin jossain vaiheessa kentän laidalla liikkeestä maahan menon (super), luoksetulon vauhdista palkaten (melkeen liiankin kova vauhti), liikkeestä seisomisen (super) ja pätkän seuruuta (painaa niin että vaikea kävellä suoraan). Sitten koira autoon. Oltiin kolmas koirakko, alokasluokassa osallistujia yhteensä 12kpl, joten paikallaolot kahdessa ryhmässä.

Luoksepäästävyys: 10 ("koiran ilme oli kovin vakava mutta kymppi silti")

Paikalla makuu: 10

Seuruu remmissä: 9 ("ohjaaja pitää talutinta oikeassa kädessä luonnottomasti [mun käsi onkin aina tosi tyhmästi koholla, mutta kun en vaan osaa!], et varmasti lenkkeilekään silleen! Koira alussa kadottaa paikkansa sivusuunnassa hetkeksi, käännöksissä parantamisen varaa")

Seuruu irti: 9½ ("parempaa kuin remmiseuruu, ohjaaja on vissiin lenkittänyt koiraansa enemmän irti kuin remmissä kun kädet heiluu nyt hyvin.. pistemenetys käännöksistä, saisi olla tiiviimmät")

Maahanmeno: 10 ("suoritus kuin oppikirjaesimerkki")

Luoksetulo: 10

Seisominen: 10

Hyppy: 9½ ("koira saisi reagoida seisomiskäskyyn hypyn jälkeen hieman terävämmin")

Kokonaisvaikutus: 10

Yhteensä 195/200p, ALO1, KP, TK1, sij. 1./12. :) VIDEO

Mua alkoi jännittää tällä kertaa ihan helvetisti tossa seuruiden jälkeen. Yleensä se hellittää siinä kohtaa, mutta nyt tajusin, että on niin hyvät pisteet tulossa että loppuja liikkeitä ei saa mokata. Huhheijaa, olipahan aika kauheaa. Alustava suunnitelma pitää nyt ehkä viikko totaalista tokotaukoa, ensi viikonloppuna on agiseuran tokonäytös mihin olen lupautunut mukaan. Toivottiin jotain iloista ja reipasta tokoilua runsaasti palkaten, ei niinkään eleetöntä koesuoritusta, joten siihen nyt ei tartte mitenkään valmistella koiraa. Käy ihan treenistä. Sitten lokakuun BH-koetta varten liikkeestä istuminen ja luoksetulon eteenistuminen kuntoon, samoin seuruun käännökset. Katsoin joulukuun lopulle yhden avoimen luokan tokokokeen, johon voitais puolitosissaan tähdätä, mutta saa nyt nähdä. Näillä näkymin avoimesta riittää yksi ykköstulos ja sitten suoraan voittajaan, mutta voipi olla se mieli muuttuu vielä siitäkin. Musta kuitenkin tuntuu, että kolmen möllitokon ja kolmen virallisen alo-tokon jälkeen mulla on jonkinlainen koerutiini päässäni, enkä ehkä tartte enää niin harjoitusta itseäni varten. Jännitys ei taatusti lopu koskaan, vaikka keräis sata tulosta joka luokasta.

Kotimatkalla ostettiin grillikana kaupasta, iltaruualla on herkkuja maailman parhaalle töppöselle tiedossa! <3