14.45 käytin pennun kusella ja lähdin kaupungille. Puoli viideltä palasin, taas ekana uninen elukka pissalle. Sisällä 2x 10 kosketusalustaa. Ekat kymmenen meni yllättävän hyvin, se oli osalla toistoista (vahingossa) etujalat alustalla. Naksautin kuitenkin pelkästä alustan katsomisestakin. Tauko ja toiset kymmenen toistoa. En oikein muista mitä tapahtui, mutta pennulla meni jotenkin pasmat sekaisin ja lopulta autoin sitä rapsuttamalla alustaa. Se tuijotti vaan minua. Olis ollu upea suoritus jos oltais treenattu katsekontaktia... eka sarja oli siis huomattavasti hienompi.

Sai ruuan. Odotti lupaa hienosti. Söi kaiken. Seassa vähän raejuustoa.

Tunnin verran riehumista sisällä, meno alkoi olla aika villiä. Tein pari kertaa niin, että heitin lelun kauemmas enkä päästänyt pentua ennen kuin se oli rauhoittunut. Ei tällä kertaa tikannut edes käteen lelun puuttuessa. Kun se rentoutui, annoin mennä, ja sehän ampui leluun ja toi sen takas mulle. :) Lopuksi pentu kölli mun sylissä ihan jalat kohti taivasta. Se puri välillä aika kovaa, joten puristin sen kuonon kiinni ja pidin siitä muutenkin sen verran kiinni, ettei se rimpuilemalla päässyt mihinkään. Heti kun se rentoutui, mäkin irroitin. Se alkaa jo aika hyvin sietää kiinni pitämistä, alkaa mennä perille että luopumalla siitä saat sen. Vapautesi siis tässä tapauksessa.

Hepulit oli aika kovat, joten ajattelin että kohta sillä on hätä. Pihalle siis. Näin että naapurin lapinkoira tulee meitä kohti, joten siirryin pennun kanssa toiselle puolelle katua ennen kuin se huomasi sitä. Taskusta löytyi vielä jumalan kiitos pari kuivaa nappulaa, joten heti kun pentu keksi toisella puolella katua lähestyvän koiran, kyykistyin syöttämään sille nappuloita. Koska niitä oli niin vähän, pidin nappulaa sormieni välissä niin että sen piti nirhata sitä pitkään ennen kuin annoin sen. Näin se keskittyi siihen eikä toiseen koiraan. Lapparin omistaja jotain huikkasi, että onko se yhtään reipastunut, ja juteltiin hetki kadun yli huutaen. Lappari oli hiljaa. Musta tuntuu, että pennulle merkkaa aika paljon se juttelu. Kun mä puhun jonkun kanssa, mä olen tilanteen tasalla, hyväksynyt vieraan, ja silloin pieni koirakin voi olla levollisin mielin. Hieno harjoitus.

Pentu ei edelleenkään ollut tehnyt mitään, ja mä olin ihan varma että sillä on oltava tunnin riehumisen jälkeen hätä. Siispä jatkoimme talon toiselle puolelle toiselle kadulle. Kohta joku huikkaa "moi". Tunnistin kyllä tyypin, mutta kesti hetki kelata kuka ihme se onkaan. Vuokraisäntä. Jäätiin juttelemaan koirista, niillä on pari. Siinä oli aita välissä, pentu pysytteli aluksi kauempana, mutta jossain vaiheessa näki että nyt tekis mieli käydä haistelemassa jos rohkenisi. Juteltiin siis n. 10 minuuttia yhteensä. Siirryin vaan itse vähän lähemmäs ja menin kyykkyyn, ja pieni koira sitten tuli mun selän takaa vaivihkaa nuuhkaisemaan ja sillä selvä. Ei sitä mitkään rapsuttelut kiinnostaneet. Pentu istui loppualan mun jaloissa, kävi välillä nuuhkimassa sen mitä annoin sille remmiä (ei paljoa), ja palasi sitten jalkoihin.

Sitten kun lähdettiin, totesin että ei sillä sitten kai vaan ole hätä. Mennään takas kotiin. Ja eikös sitten naapuri ala huutelemaan aidan takaa, että onpa suloinen! Se sama haravooinut naapuri vissiin, en ole ihan varma. En kehdannut häipyä kun pappa halusi jutella, joten jäätiin vielä siihenkin aidalle roikkumaan. Pappa koetti kutsua pentua ja heilutteli käsiä aidan yli, mutta pentu ei mennyt metriä lähemmäs. Ei oo väliksikään. Ei se minusta edes arastellut, ei vaan ollut kiinnostunut. :) Pentu oli sitä mieltä, että mentäis jo sisään, tempoi kovasti ovelle.

Tosi hyvä ulkonakäynti! Tehköön ne paskat sisälle, ei haittaa että se ei malttanut tehdä ulos, kun saatiin kolme täydellistä kohtaamistilannetta! :)

Nyt se on arvatenkin aika naatti. Ihanaa kun en tarvii enää villasukkia, mulla on elävä jalanlämmitin. <3