Pennun kanssa kiertämässä omaa taloa. Lapinkoira tulee yhdellä kulmalla vastaan. Pentu väistää pensasaidan puoleen ja murisee sieltä tällä kertaa hillitysti käyttäytyvälle lapparille. Juttelen omistajan kanssa, kyykistyn ja pentu pungertaa mun syliin. Hiljenee. Aloittaa kuitenkin kohta uudestaan murinan, otan kevyesti kuonosta kiinni ja sanon "shhh", hiljenee. Kehun ja rapsuttelen. Jutellaan vielä hetki, lappari ei tee elettäkään lähestyäkseen meitä. Nousen pentu sylissäni ylös ja kannan sitä pari metriä kauemmas, toinen koirakko jatkaa matkaansa, lasken pennun alas. Ei malta kusta ei, katselee sinne minne ne meni ja istuu sitten tuijottamaan minua.

Kävellään vähän eteenpäin, jossain alkaa hirveä koirarähinä, pentu säpsähtää sitä. Ottaa pari askelta poispäin, jolloin kyykistyn ja pentu kiipeää taas syliini. Haukottelen ja rapsuttelen pentua, olen siis kyykyssä maassa koira sylissäni. Katselee haukun suuntaan. Rähinä loppuu pian, ja lasken sitten pennun takas alas. Se haluaa kotiin. Huoh, ei sitä sitten kai kuseta. Missähän ne pissat on sisällä? Vai tuleeko ne vasta kohta...

Otankohan mä sitä liikaa syliin? Pitäiskö olla vaan pystyssä ja sanoa reippaasti sellasella vähättelevällä äänellä että älä nyt höpsi, eihän siinä oo mitään kauheeta? Toisaalta pelkään edelleen sitä paljon mainostettua itsenäisyyttä, ja siksi jotenkin on jäänyt päälle että anna sille pennulle tukea, suorastaan houkuttele se tulemaan mun luo kun sitä pelottaa. Opetanko siitä tätä menoa liian nössön pikkufifin, joka ei kohta uskalla muualla kuin sylissä ollakaan? :P