Yö meni tosi hyvin. Kyllä se vähän yritti aloittaa kiljahteluhaukkua, kun huomasi että kömmin sänkyyn. Sängyn edessä on varmuudeksi vielä aita, että se ei mitenkään voi päästä sinne. Käskin olemaan hiljaa, pamautin samalla lehdellä seinään ja kas, hyvin hiljeni. Kuului pari alistunutta "piiiip, pienellä koiralla on niiiin kurjaa täällä yksin lattialla" -huokausta, mutta hyvin tuo tyytyi osaansa. Aamulla ei riemulla ollut rajoja kun yhdeksän aikaan heräilin ja paljaat varpaani ilmestyivät taas pienen koiran nuoltaviksi lattiatasolle.

Vartin verran ulkona, kierrettiin oma kortteli. Joku ihmeen palosireeni tms alkoi huutaa, pentu vähän säikähti sitä. Se kääntyili ympäriinsä eikä tajunnut ollenkaan mistä se tulee, pitäiskö sännätä karkuun vai mitä. Olen huomannut, että mun "rahoittavat signaalit" näissä tilanteissa tuottaa tulosta. Pentu vaivihkaa katsoo miten mä reagoin, ja kun oikeen korostetusti haukottelen ja viestitän että "onpas tylsää, olkoon mikä on, en jaksa edes välittää koko jutusta", pennun alas laskeutunut häntä kohoaa takaisin pystyyn. :) Rauhoittavat signaalit lainausmerkeissä siksi, että mä en oikein tiedä mitä ajattelen. Onhan se ihan tutkittu juttu, mutta kuka tietää mitä koira ajattelee ihmisestä. Kaipa se jossain määrin tajuaa ne eleet ihmisenkin viestimänä, mutta tuskin kuitenkaan kuvittelee että mä olen joku kummallinen pystyssä kävelevä koira. No, olkoon miten on, kun ne kuitenkin toimii niin aion niitä käyttää, viis teoriasta.

9.25 otettiin toisten kerran kosketusalustaa (10x). Ei tajua edelleenkään mitään. Pentu on aika passiivinen nääissä tilanteissa. Opetin sille ekana istumista, ja tuntuu että sen on vaikea päästä siitä nyt eteenpäin. Se istuu, nousee, siirtyy vähän ja istuu taas, vinkaisee, saattaa huitoa tassulla, kaikin tavoin ihmettelee että miksei sitä naksua ja namia nyt tulekaan. Se miettii aikansa eikä tajua liikahtaakaan samalla, ja sitten lopulta poistuu paikalta. "Ei sitten". Jos sanon jotain tai vaikka taputan maata, se kyllä palaa paikalle, muttei ole sen yritteliäämpi. Sain sen lopulta kuitenkin laskemaan päätä alaspäin ja vilkaisemaan maahan. Olen varma, että se luuli että se oli se pointti, eikä tajunnut ollenkaan että kosketusalusta oli se kohde. Se vain sattui lojumaan siinä samalla kohdalla. :P En tiedä pitäiskö mun pitää sitä alustaa vaikka lattialla ja aina huomaamatta tipauttaa sinne joku nami, jotta pentu sinne harhautuessaan huomaa että täähän on kiva, tältä alustalta löytyy herkkuja. Tajuaisko se sitten paremmin. Alustan taputtelu ei kiinnosta sitä ollenkaan.

Pitäis varmaan keksiä niitä aktivoivia leikkejä. Yksi vinkki oli ainakin sellainen, että otetaan vaikka pahvilaatikko ja naksutellaan ekana sen katsomisesta. Kun koira hiffaa mistä nami tulee, vaihdetaan kriteeriä, eli annetaan sen keksiä jotain muuta mistä aletaan palkkaamaan. Näin sen pitäis oppia aktiiviseksi ja tarjoamaan aina jotain uutta kun entinen ei enää toimi.

Tai sitten tää on vaan liian vaikeaa, liian, ööh, abstraktia? Ehkä pitäis pitäytyä ihan konkreettisissa liikeissä. Istuminen, luoksetulo, maahan meno ja nää tällaiset. Katsekontaktia olen kerran kokeillut ihan ilman naksuakin niin, että otin vaan namin käteen, istuin lattialle ja odotin. Ei onnistunut millään, ei vahingossakaan vilkaissut silmiin päinkään. :D Koska se on niin huono tarjoamaan mitään, mun pitäis oppia tosi nopeaksi ja tarkaksi, jotta voin palkita aluksi niistä todella, todella pienistä liikahduksista oikeaan suuntaan. Niin se sais myös jatkuvasti positiivista palautetta. Nyt en pääse palkkaamaan ja se ei kauaa jaksa yrittää, kun mitään ei tipu.

Ehkä vauhtia vois hakea myös yhdistämällä leikin ja naksun. Olen kerran huvikseni kokeillut sitäkin, että kun mulla on namia, heitän sille lelua. Ei lähde perään, vilkaisi vaan ja jatkoi namikäden tuijottamista. Jos jotenkin saisin sen kantamaan tai repimään lelua ja voisin samalla naksautella siitä, niin tulis ehkä vähän virkeämpi mielentila. En tiedä.

9.30 sai ruokansa. Kävelen ruokailupaikalle, kyykistyn ja odotan kuppi kädessä että pentu istuu. Lasken kuppia, pentu vielä pari kertaa singahtaa ylös, mutta palaa saman tien perseelleen kun nostan kupin pois. Lasken sen maahan ja annan saman tien luvan ("ole hyvä"). Söi kupin tyhjäksi! Eilen illalla maistui kanssa aika hyvin.

Pennulla piisasi virtaa, joten laitoin sille vielä kongiin n. teelusikallinen nappulaa + vähän maksalaatikkoa sidosaineeksi. Siitä saa pyöriteltyä sellaisen tahmean pallon, mikä pysyy hyvin kongissa mutta on aika helppo myös lussuttaa ulos. Usein kun annan sille jotain hyvää, käyn hetken päästä silittämässä pentua, kosken ehkä herkkuunkin ja annan sille kädestä vielä namin. Luksi ei vaikuta tippaakaan omistushaluiselta tai siltä, että lelujen/ruuan puolustaminen kävisi sen mielessäkään, mutta eipä ole iso vaiva ennakoida ja opettaa että lelua/herkkua lähestyvä käsi tuo 99% vaan lisää herkkuja. Mun mielestä yksi rasittavimpia arjen ongelmia on se, jos joutuu varomaan omaa koiraansa omassa kodissaan ja katsomaan aina että onko sillä nyt jotain puolustamisen arvoista ja mistähän kohtaa uskallan kulkea ohi.

Kävin viemässä pyykit alakertaan. Unohdin tälläkin kertaa hemmetin pesupussin ylös, joten kipaisin hakemassa sen. Pentu taas hämmentyi vähän kun menen, palaan 10 sekunniksi ja menen taas. Pientä piippailua siis. Palatessani oli hiljaa. Aloin lukemaan tenttiin, pentu touhuili melkein tunnin itsekseen ja kävi sitten puoli yhdentoista maissa jalkoihin nukkumaan.

Mies tulee illalla junalla pariksi päiväksi. Aion viedä pennun keskustaan mukaan vastaan. Mies saa myös osallistua kopeloimisharkkoihin, jahka ensin tutustuvat, ja ulkona aion ottaa jokusen vauhtiluoksetulon niin että äijä pitää pentua kiinni kun minä kipaisen karkuun. Treenejä voisi myös koettaa ottaa videolle, yksin se on tosi hankalaa, mutta nyt kun kerran olis kuvaaja. :)