Minä olen viikonlopun jälkeen aivan puhki. Koko viikonloppu oli niin tekemistä täynnä, että kaikki arjen askareet jotenkin unohtui.. olen siis tänään pyykännyt ja tehnyt kouluhommia jne. Pentu on ollut yksin 5h ja koko illankin olen tehnyt koulujuttuja koneella, sillä on ollut aika tylsää. Nyt alkaa olla virtaa kuin pienessä kylässä ja kun se kolmannen kerran meni repimään kusipapereitaan, karjaisin kunnolla ja totesin että parempi keksiä sille jotain sallittua kuin karjua kielletyistä puuhista. :P Viskasin kourallisen nappulaa pitkin kämppää ja pentu etsi niitä ihan tohkeissaan. Söi kaiken vieläpä! Vaan eipä siinä kauaa nokka tuhissut ja se oli taas kusipapereiden kimpussa. Huoh. Alkaa jo huomata, että palveluskoiran poikanen tarvii sitä tekemistä. Jos en järkkää sitä sille, se keksii kyllä itse, ja meidän mieltymykset ei yleensä ihan kohtaa. :P

Siispä jauhelihat esiin. Ei olla treenattu naksun kanssa mitään kuin viimeeksi torstaina, ja pentu oli niin innoissaan ettei meinannut pysyä nahoissaan! Alkuun siis mielentilaharjoitus, mitään ei tapahdu kun pieni koira piippaa, haukahtelee ja hyppii (ilmaan, ei juuri mua päin, jotain edistystä sentään!). Rauhassa olosta aloitettiin.

Ensin 8x noutokapulan koskettaminen. En muista koska juuri tänä on otettu viimeeksi, yli viikko sitten? Muovinen vihreä noutokapula joka oli sillä alussa leluna ja jonka sitten otin pois pitoharkkoja varten. En muista enää mikä logiikka oli aloittaa sillä eikä oikealle puisella noutokapulalla. :D Ehkä se, että pentu on aika vaisu tarjoamaan käytöksiä ja toi tuttu lelu innosti sitä enemmän tarttumaan siihen, kun se oli jo monta viikkoa ehtinyt leikkiä sillä? Joka tapauksessa laskin kapulan maahan ja sehän tökkäisi sitä saman tien! Naks vaan ja menoksi, pentu tykitti aika kyytiä. En hyväksynyt pelkkää sinne päin kurottamista,, vaan kriteeri oli tönäistä kapulaa niin että näen että se liikahtaa vähän. Hyvin meni.

Pieni tauko. Taas meinaa tulla kitinää, mutta mun jähmettyminen saa piskin heti vaikenemaan. Heitän hetken rauhassa odottamisesta palkaksi jauhelihamurusen ja jatketaan. Pentu on ihan tohkeissaan eikä ehdi tehdä vielä mitään, kun pyydän "katso". Ja se katsoo! Vilkaisee vaan, mutta kuitenkin! Pitää päättää treenataanko vihjettä vai kestoa, ei molempia samaan aikaan. Kestoa pitäis kyllä saada huomattavasti lisää, nyt se parhaimmillaankin tuijottaa ehkä pari sekuntia ja viimeistään sitten vilkaisee namirasiaa. En vaan oikein tiedä miten edetä, ja olenkohan jo vahingossa opettanut sen vilkuilemaan ympärilleen mun katselun sijaan? :P Neljä toistoa.

Seuraavaksi "maa" (=maahan). Olen yrittänyt olla tarkkana ajoituksen kanssa, sanon vihjeen ihan hetkeä ennen kuin ohjaan sen namikädellä maahan. Putoaa kyllä nykyään jo käden perässä tosi hyvin. Pelkkää sanallista vihjettä ei ymmärrä. Mistä ne alun ongelmat ikinä johtuivatkaan, ovat menneitä :). Pitää alkaa tässäkin tarkentamaan kriteeriä, siis että maataan jalat sievästi koiran alla, ei retkoteta rentona takajalat sivulle sojottaen. Otettiin kaksi toistoa.

Loput 10 namia pyydän siltä vuorotellen (eri järjestyksessä toki) katsomista, maahan menoa ja istumista. Katso ja istu onnistuu hyvin, maahan menoon saa siis sanallisen vihjeen lisäksi käsimerkin ja siten nekin toimii oikein nätisti. :) Kyllä se selkeästi kuuntelee mitä sanotaan, ei tarjonnut kertaakaan väärää liikettä.

Loppupalkaksi olen kasannut valmiiksi kongiin jauhelihan jämät ja pari keksiä. Saa sen vikan liikkeen jälkeen ja lussuttaa 15 minuuttia tyytyväisenä. Nyt se vaikuttaa vähän rauhallisemmalta. Ulkona on kauhea myrsky, sataa kaatamalla, ja kai tässä lähdetään vielä kohta puistoon juoksemaan. Ei taida ainakaan olla pelkoa vastaantulijoista, vois sen puolesta pitää pentua kokonaan irti. Mutta kun ne jänikset ei vaan katso säätä... pitäis melkeen saada lavastettua tilanne, haluaisin nähdä ryntääkö se perään ja kääntyykö kutsusta. Epäilen. Ja siksi juuri en halua antaa sille tilaisuutta päästä koskaan säntäämään perään. Ei liinakaan pakosti auta, en varmasti saa sitä kiinni jos se on niin kaukana että liina ei oo ihan mun jaloissa ja ehdin tallaamaan päälle. Se yksi oravan kohtaaminen oli tosi hieno, sanoin vaan että ei oo sulle, mennään tänne, ja homma sillä selvä. Ei edes rynnännyt perään. Vaan mistäpä sen tietää silti jänisten kohdalla.

Viskasin vielä vajaan kourallisen nappulaa lattioille, kauhea tuhina vaan käy. :D