Aamulla meinasin myöhästyä koulusta kun lunta tulla tuiskutti aina vaan lisää, ja oli ihan pakko olla vielä hetki. Ei mulla oo ees kelloa mukana aamukusetuksilla, ja sehän oli aika yllättävn paljon kun lopulta kotiuduimme. Oltaisko me oltu jotain 20-30min.

10-15 yksin, sai lähtiessäni luun ja kongi(in pakastetun maksalaatikko-nappulasörsseli)n. Palatessani vaihdoin vaan vaatteet. Kitinä oli aivan kauheaa, arvelin että sillä ihan oikeasti on kiire tarpeilleen, mutta hitto, mitään ei tapahdu niin kauan kun äänet on päällä! Odotti lupaa hienosti, tosin siirtyi pari kertaa aina vähän enemmän mun taakse. Se ihan selvästi paineistuu noista tilanteista. :/ Olen välillä viskannut nameja lattialle ja se toimii joskus ihan hyvin, joskus ei. Hiljaa-käskyn tiuskiminen on kuitenkin aiheuttanut sen, että se on jo valmiiksi ihan "anteeksi että olen olemassa" ja saattaa väistää koko eteisestä pois. Olen kokeillut sitäkin, että kun se on mennyt masentuneena pedilleen, kutsun sen sieltä iloisesti ja laitan sille heti pannan. Etttei se ehtisi alkaa piippaamaan. No, kyllä muuten ehtii, se vinkaisee heti noustessaan ja tajutessaan että nyt tapahtuu!

Päästiin sitten kuitenkin lopulta ulos. Tai rappuun. Se ryntää aina luvan saatuaan ekat viisi porrasta välitasanteelle ja jää siihen vinkumaan, tää on vielä kovempaa piippailua kuin sisällä tapahtuva. Se tietää ettei voi mennä enempää portaita kun remmi loppuu, ja mä en liiku senttiäkään kun se kitisee. Sen sijaan että se älyäisi hiljentyä, se alkaa sahata välitason ja mun (meidän kerroksen) väliä ja huutaa koko ajan! Helkkarin pälli. Jotain tähän tarttis nyt keksiä, mun ulkoilun riemu ehtii jo karata harakoille kun savu nousee korvista yhden vinkuiitan takia.

Käännyn aina kannoillani ja vedän sen takas sisälle kun kerrankin piippaa? Vois tuottaa tulosta, mutta mun kärsivällisyys ei taatusti riitä, ja kun sillä on kauhee paskahätä niin onpa reilua kiusaamista. Ne paskat tosiaan oli tulla jo kadulle ennen kuin ehdittiin puiston puolelle. Ei ihme että piippaa.

Oltiin noin 40 minuuttia. Eka taas puistossa, potkin lunta, heittelin lumipalloja ja hyppelin pitkin hankia. Yhdessä vaiheessa aloin pyörittää isoa lumipalloa, koira oli irti (liinassa, liina maassa). Piski istui puolen metrin päässä musta ja katseli kovasti mun taakse, oli vähän epävarman näköinen. Hössötin siinä jotain eikä tullu mieleenkään että mun takana vois olla jotain :D. Lopulta kysyin Luksilta että mikä ihme siellä ny muka on, käännyin katsomaan, ja joku mummo seisoo polulla parin metrin päässä meistä ja katsoo neuvottomana. :DDD Jotain se sitten mutisi että kävin tuolla vähän kävelemässä (se polku vie sellasella joutomaalle ja hiekkakuopalla missä en oo ikinä nähny ketään, ja nytkään ei olul jälkiä, siksi ajattelin että siellä ei voi olla ketään. Sinne ei pääse muista suunnista kun junaradan aita reunustaa. Tai pääsee toki jos on rämpiny jumalatonta ryteikköä ja upottavaa hiekkaseinää pitkin!). Sanoin että jaa, otin koiran kiinni, totesin sille että siirrytääs me reunaan niin tästä mahtuu ohi. Luksi yritti vähän kurotella nuuhkimaan tätiä, pidin sitä rinnasta kädellä ja estin, höpötin edelleen että ei sinne. Luoja että hävetti! Kauankohan se mahtoi katsella mun lumipallonpyöritystouhuja....

Oltiin siellä samassa paikassa missä eilen nähtiin jänis. Laskin mukaan ottamallani muovikassilla hiekkakuopan reunalta alas, kynnin kyllä osin hiekkaakin mutta hauskaa oli. :D Riehuttiin ja pelleiltiin siellä aikamme. Luksi irtoaa jo aika kauas, alkaa olla niillä rajoilla että en haluis sen menevän kauemmas. Spurttaa ja pysähtyy kyllä odottamaan, mutta en haluis että se spurttaakaan ihan niin kauas. En vaan tiedä miten sen vois estääkään, en mä halua olla se joka vahtii ja komentaa takas koko ajan. Hmmpf.

Sitten nähtiin taas jänis! Tai Luksi kuuli vaan ryteikössä rymisevät askeleet, mä näin itse syyllisenkin. En ehtiny sanoa mitään, kun Luksi itse tuli mun luo ja oli vähän epävarman oloinen. "Mamma, mikähän siellä on?" Kaivoin sille palkkarasiat taskusta ja syötin osan, ja sitten jatkettiin reippaasti matkaa.

Käveltiin vielä parit korttelit ylimääräistä. Luulin jo että nyt tärppäs ja saatiin ohitus, kauempana näkyi vastaan tuleva koirakko. Kaivelin frolicit esille, mutta ne siirtyikin toiselle puolen katua. :/ No, ihan hyvä jos se toinen koira oli remmirähjä tms. Luksi vaan vilkaisi eikä ollut moksiskaan, enkä sitten syöttänyt namejakaan. En tiedä miksi, olishan sitä silti voinu palkata just tollasesta eleettömästä ohituksesta! Tollo.

Sisällä 5x kosketuskeppi (hamusi eka kepin vartta ja siirsi kuonoaan sitä pitkin ylemmäs, loput neljä toistoa suoraan päähän, hyviä ottaen huomioon että tää oli kolmas kerta koko juttua!), tauko, 5x kosketuskeppi, tauko, 5x sivulle (raapii kättä todella kipeästi, liian nälkäinen, ja muista pitää sitä kättä itse alempana! Kerran ärähdin ihan tosissani, ei liikkunut oikealta paikalta minnekään mutta piti ne tassut maassa. Näköjään se tosiaan kestää ne ansaitut ravistelut jo nuorena, eikä lyö hanskoja tiskiin, päin vastoin nytkin tuntui tajuavan että eihän tässä sikailla vaan ollaan nyt ihan tosissaan!).

Nappula-annos lattialle etsittäväksi. Leikkiä samalla kun teen ruokaa. Annoin sille tomaattisosetuubin, sai eka nuolla kun puristin sille jämät sieltä (kaikkea se tosiaan syökin!) ja sitten ruttasin sen putken ja annoin sen sille ajatellen että tuskin kiinnostaa. Vielä mitä, sehän kantoi sitä ympäriinsä ja lopulta paneutui pedilleen ja pureskeli siihen nurkkaan reiän! Metalliesineitä vois antaa kannettavaksi useamminkin, eipä tuu metallinoudon kanssa sitten isona ongelmaa. (Metallinen noutokapula on usein inhottava suussa, jos koira ei ole tottunut.) Ruokaa laittaessani Luksi aikansa katseli Bussi-rotan touhuja, ja lopulta kiusaus kävi  liian suureksi ja se haukahti turhautuneen "tuolla toi lelu on kalterin takana enkä saa sitä"- haukahduksen ja hypähteli häkin vierellä. Tiuskaisin jotain ja paiskasin sen jalkoihin sipulin jota olin juuri kuorimassa. Eipä tullu sen jälkeen mieleenkään härkkiä rottia, se paneutui mun jalkoihin makaamaan ja oli ihan rauhassa siinä, josta sai isot kehut. :)

Eli muista nyt ottaa tiukka linja tähän, rottien kanssa ei yhtään edes kuvitella saati oteta leikkiaskelia. Sipulilla päähän vaan jatkossakin. En oikein ole varma olisko parempaa että rankaisu tulee multa, osoittaa että ne on mun eläimiä ja minä päätän miten niiden kanssa toimitaan. Tässä on se riski, että yksin ollessaan pentu vähät välittää. Sipuli onnistui hyvin, se ei tajunnu että se tuli multa, ja tässä on siis se plussa että se todennäköisemmin on siivosti myös yksin ollessaan. Enpä tiedä.

Tosta ruokarauhasta vielä: potkaisin just koiraani selkään. Se söi aikansa luuta mun jaloissa pöydän alla, nyt ei oo kuulunu hetkeen mitään ja luulin että se oli siirtyny pedilleen tms nukkumaan. Ojensin jalkani suoriksi ja nehän tumahti suoraan koiran selkään ja kolisevaan luuhun. Joo, onneksi se ei puolusta luitansa, mulla olis nyt varmaan jaloissa reiät...