Aamulla 5x maahanmenoja, aika hyviä jo! Välillä se saattaa kesken sarjan jumittaa istumassa ja olla ihan "ai mitä häh" -moodissa. Kummastuttaa edelleen, mutta eiköhän se tästä. Se tarjoaa nykyään maahan menoakin kun haluaa jotain, eli on se päähän mennyt. :)

Ajattelin ottaa istumisia, ja lähdin kävelemään namit kädessä, mutta pentu tuntui ohjautuvan tosi hyvin ja ohjasinkin namikädellä sen sitten perusasentoon, josta naksu ja nami. En tiedä vaikuttiko ne eiliset kädenjahtaustreenit jo muka näin nopeasti, mutta se vaan seurasi namia paaaljon paremmin kuin koskaan ennen. Otettiin siis viisi perusasentoa, ekaa kertaa näitä.

Mulla oli lounas ja pukeuduin vähän parempiin vaatteisiin, ekaa kertaa hameeseen pennun aikana. Luoja että siitä oli ihanaa tunkea päätänsä mun hameen helmoihin. :D :P Seisoin paremmat kengät jalassa sammuttamassa läppäriä ja jo siinä ajassa se ehti avata (ja kuolata, yöh!) toisesta rusettinarun. Kiltti se kyllä on, ei tarvii ku sanoa nätisti että äläpä koske siihen, niin ei varmasti koske. Mutta kun katson pari sekuntia muualle enkä oo kieltämässä, se ehtii kyllä vaikka ja mitä...

Tänään sain vihdoin sen kauan odotetun auton. Kokonaan omaksi. Iltapäivällä siis lähdimme ekaa kertaa metsään, ajeltiin joitakin kilometrejä kaupungista ulos. Katsoin kartasta että tuolla näyttää olevan paljon vihreetä aluetta, teitä mutta ei taloja. Oikeasti se ei ollu ihan koko totuus, mutta löysin lopulta jonkun hiekkatien missä ei ollu taloja ihan lähellä ja pistin auton parkkiin. Pentu matkusti boksissa ihan nätisti, vähän kitisi välillä. Pennulle aluksi liina perään. Avasin boksin, käskin "remmi", laitoin sille hihnan kiinni. Kerran yritti ryysätä ulos, jolloin tuuppasin sen takaisin. Kun odotti puoli sekuntia rauhassa, sanoin ole hyvä ja annoin sen tulla. Se alkoi piippaamaan, ei uskaltanut hypätä boksista maahan. Menin sitten kyykkyyn siihen, sanoin uudestaan ole hyvä ja taputin polviani, että tuu mun sylin kautta. Siitä se pääsi hienosti. :)

Lähdettiin metsäautotielle ja pidin sitä siis ekat minuutit liinassa. Pentu oli aivan tohkeissaan metsästä, teki "myyrähyppyjä", kieri sammalissa, heitti muutaman kuperkeikankin kun jalat vei liian kovaa. :D Kokeilin kutsua sitä kun se pinkoi täysiä eteenpäin, ja kun se kääntyi kesken loikan ja tuli luo, ajattelin että tää ei ihan satavarmana karkaa minnekään, joten päästin sen irti. Oikeastaan ongelma olikin pikemminkin se, että meinasin muutaman kerran erityisesti alamäessä kompastua siihen, kun se käveli niin hemmetin kiinni mun jaloissa! Sai asetella omia askeliaan ihan huolella. Ei nyt sekään oo kivaa, että lähellä pysymisestä palkataan potkimalla kovalla vaelluskengällä päähän...

Pysyin koko ajan liikkeellä ja pentu oli 99% ajasta metrin tai kahden säteellä musta. Se ei jäänyt yhtään jälkeen että olisin päässy piiloon. Yritin jopa harhauttaa sitä vähän, mutta ei, se kyllä seuras ihan pirun tarkkaan mihin menen. Hyvähän se vaan on, kerrassaan loistavaa. :) Kutsuin satunnaisesti ja palkkailin Froliceilla. Käveltiin sit lopuksi metsäautotietä vähän matkaa. Takas mentäessä pentu lähti painelemaan kovaa autolle päin, ja ajattelin että hitto, nyt hyppäänkin piiloon. Siirryin polulta puskaan, Luksi pysähtyi kuin vielä näin ja huomasi että juma, mammaa ei näykään missään! Säntäsi saman tien takaisin, juoksi mun ohi, pysähtyi sinne katselemaan ja yritti vähän haistella maastakin mun jälkiä. Se pyöri siellä hetken, näin sen koko ajan, mua nauratti hirveesti mutta purin huuleen. Se palasi vähän lähemmäs, hyppäsi polulta puskaan, oikealle puolelle tietä kyllä mutta ei haistanu/nähny mua. Sitten alkoi kuulua hätääntynyt piip piip, ja ajattelin että nyt se on tarpeeks järkyttynyt, ja huusin sitä nimeltä. Pentu säntäsi hirveetä kiitolaukkaa sinne autolle päin. Ei pysähtynyt, juoksi pois näköpiiristäni ja siinä vaiheessa huolestuin että se menee tielle asti. Ei se ollu ku pieni hiekkatie, tuskin olis sattunu just autoa kohdalle, mutta alkoi huolestuttaa silti. Nousin pois puskasta, huusin sitä uudestaan, ja taisin vielä hihkaista että mihin sä oikeen oot menossa. Sieltä saapuu edelleen kiitolaukkaa pieni koira, ja voi sitä huojentunutta yninää kun se pääsi mun luokse! Nuoli naamaa aivan korvat lintassa, kiipesi väkisin syliin asti ja oli vaan niiiin onnellinen että mä löydyin. Syötin sille parit namitkin, kehuin ja taputtelin kovasti, oltiin varmaan minuutti siinä sylikkäin. :D

Sitten käveltiin autolle päin ja pieni koira ei todellakaan juossut niin kauas edelle etteikö olis voinu jatkuvasti vahtia mua. Otin sen kiinni vähän ennen ku tultiin tielle. Kamera oli tietysti jääny autoon, helvetti sen kerran kun muistan ylipäänsä ottaa sen kotoa mukaan, se unohtuu vielä matkalla jonnekin!! Mikkelissä satoi ensilumi ja olis ollu niin ihanaa ottaa Luksin ekasta metsäretkestä kuvia, joissa leijailee lumihiutaleitakin. No, ei sitten. Kaivoin kameran autosta ja otin siitä pari kuvaa tiellä. Yritin juuri saada sen poseeraamaan sievästi kun sieltä samalta metsäautotieltä, mistä mekin tultiin, tuli pariskunta ja terrieri! Jessus. Moikkasin niitä, tungin pennulle namia suuhun, se oli ihan ok. Ei yrittänyt karkuun eikä mitään, katseli vaan. Juteltiin vähän aikaa, ja kun ne lähti, Luksi katseli edelleen rauhassa perään. Hyvä kohtaaminen. :) Tuli vaan mieleen, että kun olin puskassa piilossa ja pentu säntäili pitkin polkuja etsimässä mua, hirveetä kun se olis törmänny noihin... ei tullu ees mieleen että siellä olis ketään muita. Pälli mikä pälli, minä siis.

Sit autolla kotiin, pentu taas vähän kitisi häkissään, mutta pääosin ok. Se oli aivan litimärkä.

Kotona sai ruuan, josta söi vaan puolet. Pentu on ollu aika rauhallinen, väsyttääköhän se torstainen belgin kanssa painiminen edelleen? En tiedä.