Herään tai siis nousen vihdoin 9.30. Sisällä on löysiä kasoja useampi. Annoin sille eilen illalla vähän maustamatonta jogurttia (Lidlin, ei varmaan hylaa?) ja maistiaisia mammapuurosta, ja kun se olikin herkkua, se sai nuolla kauhan. Siinäkin oli tavallista maitoa. Arvasin että näin voi käydä, ihan oma moka. Tulipa ainakin selväks että laktoosi ei sille ihan oikeasti passaa.

Pikainen kusetus, itselle aamupalaa, kymmenen jälkeen lähtö metsään. Pentu on autossa jo aika hiljaa, ei kauheasti kitise. Kierrellään raviradan ympärillä, välillä polkuja pitkin, välillä ryteikköistä metsää, välillä tosi helppokulkuista sammalpohjaista metsää. Nähdään hevosia, otan pennun varuiksi kiinni. Lähinnä pelkään sitä, että se ryntäisi sinne ja sadantonnin hevonen loukkaantuisi pelästyessään tms. :P Pentu kuitenkin tuli hyvin lähelle jalkoihin istumaan "mamma, MITÄ ihmeitä noi on?!" -fiiliksissä. Toivottavasti hevosmiehet ei kuulleet kun selitin kuin pikkulapselle, että ne on tollasia isoja elukoita, niitä pitää kunnioittaa mutta pelätä ei kuitenkaan tartte. :D Luksilla ei ollu mitään aikeita lähteä perään. Tiellä tuli parit tyypit vastaan, otin pennun aina varuiksi kiinni, mutta kun kävelin itse vähän tieltä syrjään ja sanoin sille että mennään me täältä, niin se tuli tosi kauniisti mukaan eikä yrittänyt mennä kenenkään vastaantulijan luo. Yksi pyöräkin meni ohi, pentu oli taas liinassa varuiksi mutta 100% varmasti ei olis sännännyt sen perään vapaanakaan. Palkkasin namilla. Käveltiin yhteensä 35 minuuttia, mulla oli hiki takas tullessa, tosiaan sai hyppiä parin ison ojan yli (pieni koira pääsi oikein hyvin!) ja rämpiä välillä kunnon ryteikössä. Takas tullessa parkkiksella oli irlis, ei menty ihan suoraan kohti vaan vähän sivusta ohi. Pentua kiinnosti se kovasti ja otin liinasta kiinni. Sanoin sille ihan nätisti että ei me sinne olla menossa, mennään tätä kautta, ja hyvin se pysyi mukana. En halua että se pääsee kertaakaan tekemään näissä tilanteissa väärin, oppimaan että kyllä se voi karata vaikka mä pyydän pysymään lähellä, ja siksi olen valmiina fyysisesti estämään liinalla ja henkisesti antamaan sille ihan reippaan pakotteen jos meinaa hilppasta kenenkään luo.

Otettiin lenkillä parit luoksetulot ja palkkasin välillä myös oma-alotteisesta kontaktista. Pari kertaa kun pentu irtosi polkua mentäessä liian kauas, hyppäsin piiloon tai vaihdoin suuntaa aivan päinvastaiseen kuin minne pentu pinkoi edellä. Hyvin seuraa mua, se juoksee aina vähän matkaa täysillä, tekee äkkipysähdyksen ja katsoo missä menen, ja sit odottaa/jatkaa/säntää perään riippuen siitä mitä mä teen.

Melkein autolla tein makkararuudun. Possunlihapurkissa muhimassa olleita pennun tavallisia nappuloita. Aamupalaahan se ei ollut saanut lainkaan, eli nälkä pitäis olla. Kokoa ehkä 20x30cm. Pentu tallattuun ruutuun, vähän aikaa se siinä pyöri ja noukki pari nappulaa. Seisoin hiljaa n. puolen metrin päässä, ja sitten pentu vaan jätti ruudun ja siirtyi n. metrin mun taakse istumaan. "Lähdetään jo". Selvä, lähdetään vaan, omahan oli aamupalasi!

Se oli todella, siis todella järkyttynyt kun yhdentoista jälkeen olimme kotona, tein itselleni sapuskaa ja lähdin vähän ennen kahtatoista kouluun. "Missä mun ruoka viipyy?!" No sä jätit sen sinne metsään. Sydäntä kylmäsi, toisella on ihan hirveänkauhea nälkä. Lattialla on vaan yksi kämänen luu, en anna sille herkkuja kongiin, en uutta luuta, en mitään. Tehdään tää nyt kerralla selväksi, ettei tartte aina tapella uudestaan. Sun ruoka on tästä lähtien makkararuudussa, ota tai jätä.

14.45 palasin kotiin, rasiaan nappuloita ja vähän kissan märkäruokaa, ravistus jotta sekoittuu, pennun kanssa läheiseen puistoon. Siellä vilisee jäniksiä ja muita koirankusettajia, ei siis tosiaan mikään paras paikka aloitella. Ei voi mitään, en mä viitsi ajaa monta kertaa päivässä jonnekin pöpelikköön. Epäilen mahtaako se nytkään syödä. Pentu lyhtypylvääseen kiinni, taas n. 20x30cm ruudun tallaus, heittelen sapuskaa sinne ja haen pennun syömään. Ja sehän syö! Pää kyllä nousee monta kertaa, mutta kyllä se syö ihan eri meiningillä kun aamulla metsässä. Seison hiljaa lähellä ja kun n. 1/4 ruuasta näyttää olevan jäljellä, nostan pennun syliin ja kannan pois. Piru miten se rimpuilee! :D "Laske ny helvetissä alas, sinne jäi vielä!!" Just tätä tavoiteltiin, hienoa! Lasken sen viiden metrin päässä alas ja se koettaa saman tien rynnätä takas päin, mutta sanon että ei me enää, mennään vaan kotiin.

Ei ollu enempää ruokaa mukana, joten tullaan vähäksi aikaa (20min) kotiin. Mä haluan nyt käyttää tän sen innon hyödyksi, ja käyn tekemässä omalle pihalle toisen samanlaisen ruudun. En tiedä onko tyhmää tehdä omalla pihalla, ja toi lähipuisto muutenkin, olen varma että se käy tsekkaamassa sen paikan heti kun mennään sinne päin. Toivottavasti joku muu ehtii vetää ne ruutuun jääneet nappulat sillä välin. :P Pihalta ajattelin itse kerätä jämät veks. Tein ruudun siis ilman pentua ja kävin vaan hakemassa sen sisältä. Pentu hyökkää syömään, seison taas hiljaa ruudun takana. Tarkistelee reunoja, pää nousee pariin kertaan ylös, mutta pysyy hyvin asiassa. Kun ruokaa on vielä vähän jäljellä, nostan pennun jälleen pois. Vähän rimpuilee taas, kannan sitä pari metriä ja juostaan sit yhdessä sisälle. Jee! Hyvä alku nyt vihdoinkin. Hitto kun tietäis etukäteen milloin tulee lumet maahan, niin ehtis jakaa jäljellä olevan ajan ja päättää miten treenataan. Joka toinen päivä? Neljä päivää päivittäin ja sit saman verran vapaata? Haluaisin ehtiä tekemään ainakin parikymmentä ruutua ennen lumken tuloa, jotta sillä toivottavasti olis keväällä jonkinlainen muistikuva hommasta.

15.30 saa sitten sisälläkin päivän ekan ateriansa :P. Nappulaa on 1,5dl kevyesti turvotettuna, istuu ja odottaa lupaa ok ja syö teelusikallista vajaa kaiken. Otan pennun pöydälle ja katson hampaat, mistä saa palkaksi possun korvan palasen. Se ei ole saanut luitakaan moneen päivään. Periaate kun on, että jos ei maistu oma ruoka, on turha odottaa mitään parempaakaan.

Pentu on piipannut koko tän ajan kun kirjoitan tätä. Ihme kitinää taas, kierii pedillään ja kitisee, könyää ympäriinsä ja kitisee. Toivottavasti sillä ei ole paskahätä, suutuin nimittäin äsken ja tiuskahdin ilkeällä äänellä että onks ihan pakko. Hiljeni.