Kirjoitin rotufoorumille kuinka mulla on totaalinen treenikyllästyminen eikä huvittais tehdä mitään. Sitten parin tunnin kuluttua siitä sain valtavan inspiraation ja suunnittelin parin viikon ohjelman mun joululomalle. Sisältää sekä arkijuttuja (oikeassa lyhyessä remmissä korttelikierrokselle eli aletaan siis treenaamaan hihnakäytöstä vihdoin, silmien ja korvien putsaamista yms) että ihan oikeita treenejä. Päätin nyt kuitenkin toteuttaa sen "pakkonoudon" nyt jo.Ostin messarista metallinoutokapulan ja meinaan käyttää sitä heti alkuun. Syystä että 1) metallia harva elukka alkaa pureskelemaan eli oppii kerralla oikein 2) metalli on puuta paaaaljon ikävämpää suussa, jos opettaa eka sen niin puu on myöhemmin lastenleikkiä, kun taas puun jälkeen saa tosissaan opettaa myös metallin eli vähän niin ku tehdä kaiken kaksi kertaa.

Mä ajattelin alun perin säästää sen myöhemmäksi. Ei sillä todellakaan ole kiire. Lähinnä siksi, että se sisältää aluksi sen ikävän vaiheen, kun koiran suu avataan käsin, kapula tyrkätään sisään, koiraa pidetään kuonosta kiinni eikä anneta sen sylkeä kapulaa ulos. Aika moni saa sellanen rimpuilupaniikin aluksi, kun pidetään väkisin kiinni ja suussakin on jotain mitä en oo sinne itse ottanut. Ajattelin, että en halua riskeerata ja pilata meidän suhdetta tekemällä tollasta PENNULLE, vaan vasta aikuiselle koiralle myöhemmin. Sitten kun se on jotenkin valmiimpi siihen, kun sillä on jo hyvin vahva kokemus siitä että mamman kanssa on kivaa, mamma ei kiusaa, ahdista tai tee mitään väkisin.

Vaihdoin kuitenkin mieleni.
1) mun ja edellisen koiran suhde meni niin huonoksi, että mä pelkäsin tiettyjä asioita. Mä en halunnut tehdä sille mitään ikävää kuten leikata kynsiä (se pelkäsi sitä ihan hysteerisenä), koskea tassuihin ylipäänsä tai muutenkaan juuri pitää väkisin kiinni ja hoitaa. Se oli oppinut että noi kaikki tarkoitti jotain ikävää. Se ei luottanut että en oikeasti tee pahaa, se ei antanut käsitellä itseään rentona, koska olin satuttanut sitä liian monta kertaa. Mun mielestä ne ei ollu mitään isoja juttuja, mutta olin tyhmä ja kuvittein vaan että kun musta mitään ihmeellistä ei tapahtunu, ei koirakaan voinu traumatisoitua. Väärin. Koira voi kokea asian kauheana vaikka ihmisen mielestä "älä nyt pelleile".

Mua ahdisti pitkään Luksin kynsien leikkaaminen, koska mulla oli niin vahva mielikuva edellisestä koirastani tulossa hampaat irvessä mun kimppuun. Enää ei ahdista, koska Luksi on aivopesty tykkäämään ko. hommasta eikä se osoita mitään elkeitä että mun kynsiin et muuten koske. :) Silti mulla on vähän sellanen pieni stressi, pelottaa edelleen tehdä koiran mielestä ikäviä asioita. (Tai myös rotille). Pitää väkisin kiinni, antaa lääkettä, tutkia jotain paikkaa kun eläin rimpuilee. MINUA stressaa tää noudon siirtäminen. Entä jos kyse ei olekaan siitä että "en halua pilata meidän suhdetta", vaan en vaan uskalla tehdä mun koiralle jotain mistä se ehkä ei tykkää? Huomaan sen monessa muussakin asiassa, jotenkin mun asenne on sellanen että yritän välttää konflikteja ja pitää kaiken vaan jeejeekivana. Pääasiassahan se on ihan hyvä vaan, jos vaan voin niin totta kai asia kannattaa esittää koiralle mukavana. Siksi me treenataan noita silmien putsaamisia yms, jotta se oppii että se on ihan ok, eikä odoteta ekaa tulehdusta jolloin ne on kipeät ja sit vielä ihminen tulee väkisin ronkkimaan ja lutraamaan, ja koira oppisi hetkessä että tää on kauheeta. Pienellä vaivalla voin luoda sille positiivisen mielikuvan ja ilomielin teen sen. Jotenkin vaan silti tuntuu, että mä välttelen niitä mahdollisia ongelmia ja pelkkä ajatuskin stressaa.

Siksi mä haluan nyt hoitaa tän. Mä tarviin itselleni sen varmuuden, että minä uskalsin tehdä koiralleni jotain ikävää. Tunkea sille kapulan suuhun, eikä se syöny mua kostoksi, ja sain sen vielä tykkäämäänkin siitä! Onnistuin. Koira toivottavasti muistaa, että vaikka ensin teen sille jotain kurjaa, se kääntyy vielä hyväksi. Mieluummin teen tän pakottamisen nyt kontrolloidusti enkä odota että joskus tulee jonkinlainen tositilanne, eikä mulla oo aavistustakaan kuinka paljon se luottaa muhun vai tuleeko hammasta välittömästi.

2) toi yksilö ei tosiaan ole mikään herkkis, ja kun mietin että miten meidän suhde vois tosta pilaantua, en oikeen keksiny mitään. Eri rotuisen pennun kanssa en varmasti riskeeraisi. Mudinpoikanen on sellanen junttura että tuskinpa se hirveesti ottaa itseensä. :D En osaa kuvitella että se olisi totaalipaniikissa, vaan enemmänkin sisuuntuisi ärripurriksi, "mitä vttua, vielä mä tän taiston voitan, katotaan vaan kuka on kuka, sinä senkin kapula!". Jos näyttää siltä että tilanne kehittyy huonoon suuntaan, niin ainahan noutoharkat voi lopettaa siihen, pakkoko sitä on väkisin runnoa jos pentu alkaa oikeasti olla ihan surkeena koko ajan.

3) Luksi on aika hyvin totutettu kaikkeen kiinni pitelyyn eikä vedä siitä totaalipaniikkia. En usko siis että tästäkään.


Mudifoorumilla moni sanoi, että pidä vaan taukoa, ei tosiaan oo kiire, ja että se alkaa olla jo esipuberteetissa eikä uuden oppiminen oo enää parasta mahdollista. Vois siis aivan hyvin pitää sitä taukoa. Mä vaan yöllä tosiaan sain kauhean tarmonpuuskan ja tein sen parin viikon ohjelman. Tässä on aina pari kolme päivää tosi paljon kaikkea ja sit pari kolme päivää ihan tyhjää (ne kun ollaan hesassa). Saa nähdä onko tää liian tiukka, voihan sitä sit höllentää, jos nyt ylipäänsä jaksan noudattaa koko suunnitelmaani. :P Sain kuitenkin innon nyt takaisin ja ajattelin että jatketaan siis treenejä, en pidä sitä taukoa nyt. Tietysti jos on päiviä jolloin koira on taas ihan kauhea ja äkillisesti kuuroutunut, ei oo mitään järkeä väkisin runnoa näitä, mutta tehdään niitä päivinä sit vaan leikkiä ja naks=lentävä nami -harkkoja. Eteen tulon opettamista varten siis aion kerrata sille yhteensä ainakin 60 toistoa tätä, että naksautan vaan ja heitän namin niin että se joutuu liikkumaan hakeakseen sen -> mä voin pysyä paikoillaan. Se tulee eteen, saa naksun ja heitän namin, se menee hakemaan namin ja pystyy taas tulemaan eteen. Jos annan namin suuhun, sehän ei liiku mihinkään eikä voi siis tulla uudestaan eteenkään. :D

Aloitin siis aamulla. Ohjelmassa on ke + to + pe joka päivä 3+3+3 treeniä kuonosta tiukasti kiinni pitämistä. Pohjaa sille, että seuraavaks pannaan kapula suuhun ja mä pidän edelleen kuonosta kiinni (estän sylkemästä ulos). 27 toiston jälkeen ajattelin että voin ottaa jo kapulan kehiin, vaikka en oikeasti yhtään tienny mitähän se mahtaa tykätä kuonon puristamisesta. No, ainahan sitä ohjelmaa voi muuttaa, nopeuttaa tai hidastaa etenemistä. :) Otin siis aamulla pennun varmuuden vuoksi hihnaan ja reilut möykyt juustoa hollille. Naksu esiin, hihna kireelle ja ihan istuvan pennun viereen. Eka se luuli että mun kuonoa lähestyvässä kädessä on nami ja siksi vähän, öö, mikähän olis hyvä sana... väisti? Luuli että sen kuuluu seurata kädessä olevaa namia ja yritti siis seurata sitä kuonollaan. Sanoin että ei oo, ja otin sen kuonosta ystävällisen napakasti otteen. Aika surkeeta huomata kuinka huonosti tunnen koirani... arvatkaa mitä se teki?

Ei mitään. Istui ja oli aivan rauhassa. Naks, irroitus ja kiinni pitäneellä kädellä namin poimiminen pöydältä + anto pennulle. Uusi toisto. Räpelsin naksua ja pentu luuli jo saavansa namin ja kuono irtosi mun otteesta... jee mikä tunari mä taas olin. :P Naksuttimen korjaus parempaan asentoon, uusi ote, hetken pito, naks ja nami. Kolmatta toistoa en onnistu kämmimään vaan se meni oikein hyvin. Pidin pari sekuntia kuonosta kiinni. "Jeeeee!!" ja leikkiä palkaksi.

Päivällä sit uus kolmen sarja. En laittanu sitä edes hihnaan ja oltiin vastakkain, eli jos se olis pakittanu niin en olis ollu valmiiks takana estämässä. Katin kontit, siinä istu ku tatti ja anto puristaa kuonoa ihan kovaakin. Pidin muistaakseni 3s - 5s - 3s ja kaikki aivan täydellisiä, rauhallisia, liikkumattomia, stressittömiä, kaikin puolin nappisuorituksia! :) Leikkiä taas loppupalkaksi.

Olishan se pitäny arvata. Sen hampaita on katsottu varmaan sata kertaa, se on tottunu että otan kuonosta ja nostan huulia. Sen tassuja on pidetty kädessä, kerroin aiemmin siitä kun aloitin että pentu seisoo -> otan tassun -> pidän hetken ja pennun olis hyvä olla liikkumatta -> naks ja nami, ja myöhemmin on tarkoitus siis että leikkaan sen kynnet seisten ja toi pohjustaa vaan sitä. Sen kynsiä on leikattu eli sen tassuista on pidetty kiinni myös sylissä. Sen korvia ja silmiä on räplätty ja sitä on pidetty kiinni ja päästetty vasta kun lakkaa rimpuilemasta. Se on pakkorauhoitettu syliin niin että kädet irtoaa vasta kun rimpuilu on täysin ohi ja pentu on rentona. "Pussataan"-hetkenä otan sen kuonosta kiinni ja pussaan sitä ja sit se saa nuolaista mua. Miksi tosiaan kuonon pitäminen olis ollu yhtään kauheeta kaiken tän jälkeen?

Tuskin tarvii edes tehdä tota 27 toistoa, mutta samapa se, tehdään nyt vaan. Jouluaatolle on merkattu eka kerta pito kapulalla, eli la-ti on taukoa, ollaan hesassa nääs.

Jos joku on ehdottomasti sitä mieltä että olen tekemässä hirveän virheen, niin jouluaattoon asti aikaa pelastaa pieni mudinpoikanen hirmuomistajalta! ;)