Joo, sitä paskaa oli sitten tullu yön aikana ihan kunnolal sisään. :/

Aamukusetuksella tien toisella puolella menevä koira alkoi rähisemään oikeen kunnolla. L epäröi, mutta sanoin vaan että kyllä sä sieltä pääset kävelemään, se ei sua syö. Tuijotti koiraa, ja sai namin vasta kun huomasi että ojennan jotakin. :P Pitäis ehkä itse aktiivisemmin pyytää siltä kontaktia, tarkoitushan on että se keskittyy ohituksissa muhun, ei niihin koiriin.

5h yksin, jäi pakastetun nappula-mozzarellakongin kanssa.

Pikainen kusetus, korttelikierros siis. Jäi jumittamaan ja kyyläsi pensasaidan läpi vinosti edessä olevaan pihaa, ja kun mentiin vähän lähemmäs, näin että siinä seiso pari ihmistä postilaatikoilla juttelemassa. Olin jo sanomassa Luksille että mitä sä niitä kyttäät, kun sieltä hyökkäsikin koira. Kauhea rähinä, tosin se loppu lyhyeen, omistaja sai siis koiransa hallintaan. Remmissä se oli eikä päässy edes vaarallisen lähelle meitä. L vähän perääntyi, muttei pelästynyt niin että olisi singonnut karkuun, liinakaan ei kiristyny. Sanoin että kyllä sä sieltä mahdut tulemaan, ja ohjasin sen eleilläni siis mun toiselta puolelta niin että jäin itse koirien väliin. Musta oli matkaa kumpaankin koiraan pari metriä eli L kyllä kiersi korostetun kaukaa, mutta uskalsi silti. :) Ei ollu namusia, mutta sain "palkaksi"  itse hepulin ja innostin Luksinkin hyppelemään riemuissaan.

Autoon ja Vieno-belgille kylään. Se neiti on sitten kasvanut! Viime kerralla Luksi oli selvästi isompi (Vieno on pari viikkoa nuorempi), mutta nyt tilanne on kääntynyt, se oli kasvanut ihan valtavasti. Luksi arasteli eka, jumitti eteisessä ja sain ihan tosissani komentaa että nyt peremmälle sieltä että saan tuulikaapin oven kiinni. Parin minsan päästä olikin jo kovat painit menossa. Reilun tunnin ne taisi painiskella. Kielsin Luksia kuksimasta, aika monta kertaa sai puuttua siihen, se oli ihan jatkuvasti siellä selässä. Lopussa kuitenkin ne keskittyi enemmän luun syömiseen, ja L lopetti kuksimispuuhat. Täytyy ny seurailla tota, maailman rasittavin tapa, ja taidan kieltää sen nyt kokonaan. Kuksikoon leluaan, ihmiset nyt on ollu alusta asti ehdottomasti kiellettyjä, mutta taidan siis kieltää toiset koiratkin. Osa sen tapaamista koirista on antanu sille äkkilähdöt moisesta, Vieno-pieni on ainoa joka ei tajua (vielä?) puolustaa itseään. Voin kuvitella että siitä kasvaa isona topakka neiti, mutta sitä odotellessa ihan turha antaa Luksin oppia moista leikkimistapaa... :P

Takas tullessa joutui odottamaan autossa kahdessa erässä yhteensä . 20min, kävin kaupassa ja palauttamassa leffat. Oli tosi nätisti. Kyllä se nousee istualleen kun lähden, mutta ei sano sanaakaan, ei yleensä enää edes kun palaan. Kyläpaikan pihaan saavuttuamme se kyllä alko kitistä autosta, ja pamautin ovet kiinni ja odotin ulkona että hiljeni, ennen kun avasin sen oven, saati häkin. Tunnisti paikan? Muista pysyä tiukkana, jos ei huomioimattomuus meinaa tehota, niin karjaise se hiljaiseksi. V*tun rasittavaa moinen kitinä.

Kotona 10x itsensä ympäri pyörähdys (5 + 5, kumpaankin suuntaan). Osan ruuasta heitin lattialle etsittäväksi, osan laitoin kongiin, väliin juustoa ja hetkeksi mikroon. En tiedä onko se auttanu, että heittelen sille tosi usein nappuloita tonne keittiön matolle, mutta kertaakaan se ei ainakaan oo kussu sinne. :) Meinasin jo laittaa eteiseenkin kuramaton, se olis hyvin hyödyllinen koska hukumme hiekkaan nykytilanteessa, mutta en sit viitsiny ihan vielä.

--

Ai niin, se tossa pöydän alla nukkuessaan äsken heräsi murisemaan. Rappukäytävässä kolisee oikeen kunnolla, naapurissa on bileet. Tokaisin sille jotain tuimaa ja tönäisin jalalla kylkeen. Hiljeni, josta rapsutukset palkaksi.

--

Ja taas viikon mitat: 41cm ja 8,5kg (tyhjällä mahalla). Olin viikko sitten laittanut mitoiksi 41,5cm, mutta vaihdoin sen nyt 41cm:ksi, kun tuskin se on kutistunut. :D Se oli just se kerta kun sähelsin ja sain vaikka miten monta erilaista tulosta. Nyt keksin käyttää kosketuskepin vartta, sillä sai aika hyvin mitattua. Pidin koiraa juustonpalalla paikoillaan. Painoa on varmaan "oikeesti" hitusen enemmän, se ei ollu siis syöny tänään kovin paljoa ennen punnitusta.