Edelliseen tekstiin oli tullut kommentti ja vastasinkin siihen, mutta vielä uudestaan: totesin että turha tässä on koiralle kiukutella, joten palaamme uloslähtötilanteessa namitteluun ja sen sijaan että välttelen ulos lähtemistä ja panttaan pentua sisällä, otetaan oikeen kunnon kuuri kun mulla ens viikolla alkaa joululoma. Kymmenen uloslähtöä joka päivä. Kaksi hyötyä: tulee tosiaan niitä lähtötilanteita treenattua ihan kunnolla, ja samalla toi paperille pissaaminen varmasti vähenee.

Sain toisaalta vinkin rauhoittaa se tilanne niin, että koirasta napakka ote, rauhallista silittelyä ja vaikka jonkun jo muussa tilanteessa opetetun "rauhoitu" -sanan viljelemistä. Ei siis mitään väkisin tukasta aloillaan pitämistä saati repimistä, ei sen oo tarkoitus olla rangaistus, mutta sellanen ystävällisen tiukka ote, "nyt riittää pelleily, olepa ihan rauhassa siinä mun vieressä, noooin". Luksi ei oikeen osaa mitään tollasta vihjettä, mutta toi kiinni pitely kuulosti ihan hyvältä. Jos vaan jähmetyn ja seison (ja huokailen), se paineistuu siitä. Se mun liikkumattomuus on jotenkin stressaavaa sen mielestä, se on jo yhdistäny sen siihen että mamma kerää räjähdystä ja kohta suuttuu.

Aamulla mentiin ulos namin kanssa, hyvin onnistui. Koulusta tullessani kokeilin tota kiinni pitelyä ilman namia. Tulin kotiin enkä riisunu omiaulkovaatteita. Hetken tein jotain että pentu rauhoittui, ja sit menin eteiseen. Se luuli että alan riisumaan eikä siksi ollu jo jaloissa huutamassa, joten sain otettua remmin sen huomaamatta käteen ja pyysin sen sinne. Remmi kiinni, itse koko ajan kyykyssä. Se itse asiassa pysyi hiljaa siihen saakka ku avasin oven, sit tais vasta tajuta että jumankauta mehän ollaan tosiaan menossa ULOS! Piip. Piip. Piiiiiiiiiiiiiiiiiii? Piipipipiiiiippiiiii! Mulla oli remmi lyhyellä ja se pyöri mun ympäri, yrittää siis selvästi tarjota sivulle tuloa ja mennä mun taakse. "Se ei näe mua niin se ei oo vihanenkaan?" Voi reppanaa, en mä haluais olla vihainen sulle! Otin sen sitten ihan käsillä kiinni, pidin napakasti ja silittelin rinnasta ja kuonon alta. Ja oikeesti hiljeni sen verran hetkeksi että päästin sen ole hyvä -luvalla rappuun! Sehän ampaisi koko remmin pituudelta ja tällin saatuaan alko taas piipata ja ryntäsi takas ylös ennen kun ehdin sanoa mitään. Sit uudestaan rauhoitus oman oven tasolla ja vielä välitasollakin. Kyllä sen saa hiljenemään noin, mutta tuntu että se ei nyt ainakaan tajunnu ollenkaan mikä oli taas homman nimi. Ehkä se nami toimii kuitenkin paremmin.

Oltiin vaan n. 10min, huomasin että ei ollu namin namia taskun pohjalla ja en sit millään uskaltanu mennä kauemmas, olis kuitenkin tullu koira vastaan. Käännyttiin takas, ja näin että vastaan on juurikin tulossa koira! Voi jessus. L ei vielä huomannu sitä, joten mentiin kadun toiselle puolelle. (Jos se on jo nähny koiran, en lähde väistelemään, se nimittäin tosi helposti yhdistää sen siihen. Ahaa, mammakin pelkää, kun pitää mennä heti karkuun!) Koirat nähtyään se tuli ilmoittamaan, että mää saan varmaan nyt namin, mutta ei mulla ollu mitään. :( Voi helvetti, se oli niin kaunis kontakti! Yritin kyllä kehua ja lässyttää, mutta se jäi välillä tuijottamaan sitä toista koiraa ja harhautui kadullekin kun tuijotti sitä eikä katsonut minne kävelee. Hoputin vaan mennään-käkyllä jatkamaan matkaa. Oli niin paljon ihmisiä liikkeellä etten KEHDANNUT alkaa hyppimään ja juoksemaan ja iloitsemaan sen kanssa. Niin se olis varmaan pysyny kontaktissa. Voi helvetti oikeesti, luulin että olen jo päässyt siitä yli. "Joku kattoo pahasti". No antaa katsoa, eikö se oma koira ole tärkein!

Viikon mitat: 44cm ja 9,4kg. Kasvanut aika harppauksen.

---

Päivitys klo 18: pentu sai jonkun marketista ostetun, tiukassa muovikääreessä olevan sian sääriluun. Aika painava, hienosti otti sen kuitenkin ota-käskyllä suuhun ja kantoi petiinsä. Kävin pari kertaa viemässä sille juustoa kun se söi sitä luutansa, ja jotenkin ehkä aavistuksen sellanen pieni "milläs asialla sää lähestyt?" -fiilis sillä on. Ei väistä, ei todellakaan murise, ja ehkä vaan kuvittelen koko jutun, hyvin mahdollista. :D Jotenkin musta sen olemus vaan oli pikkusen epäilevä, ihan vähän, mutta silti. Vein sille sitten vielä aika monta kertaa juustoa, aika ekan palan suoraan suuhun, pari tiputin pedille luun ympärille ja lopuksi linttasin pari siihen luuhun kiinni. Käteen en luuta ottanut, en halua koskea siihen kun se näyttää niin niljakkaalta, just sellaselta muovissa hautuneelta :D. Luksi kyllä jätti sen luun pari kertaa pedilleen ja tuli mun kaa keittiöön, eli ei se nyt mikään vahdittava superaarre ole. Sitten se onnistu saamaan sen petinsä alle ja nyt se on varmaan puoli tuntia ensin kaivanut sitä esille ja sit vaan leikkinyt sillä.

Ajattelin että se saa huomenna sellasen jäisen kanan kaulan taas, mutta ensin pitää ostaa jotain nameja. Maksa/muut elimet, lihat, maksalaatikko ja frolicit on kaikki loppu, siksi mulla ei ollu päivällä ulkonakaan mitään. Juustonkanta ny on vielä, mutta haluan antaa luusta vaihdossa (irroituskäsky) parasta mahdollista eli kuivattua elintä.

--

18:40: menin keittiöön ja purin komerosta kaikki kassit veks, kun etsin harppia enkä keksi missä se voi olla. Yhtäkkiä alko tuntua että en ole yksin, ja kun katsoin taakseni, Luksihan se oli kantanu luunsa mun viereen ja lussutti sitä siinä. Tuonu KASSIN PÄÄLLE ällöttävän, limaisen, superkuolatun luunsa! Kiitti ny ihan helvetisti! Eli juu ei pelkää että vien sen, sais melkeen pysyä vähän kauempana sen kanssa, kassiin jäi kiva tahmea jälki. :D