Eilen illalla 20min ulkona. Pentu säpsyi aivan kaikkea. Tuulessa viuhuvaa lipputangon narua, lepattavaa pressua, kävelevää mustapukuista ihmistä kadun toisella puolella... rasittavaa. Mietin pitkään voinko päästää sen irti, se tuntui jotenkin ihan villielukalta, mutta lopulta totesin että mun käsi nyrjähtää kun se kiskoo niin helvetiti kun yrittää vetää hepulispurtteja ja laskin siis liinan käsistäni.

Ja sehän juoksi.

Kauas.

Hyvinkin 30m päähän. Ei siinä montaa sekuntia mene, spurttaa täysillä ja pysähtyy sit ja aina katsoo taakseen ja juoksee takas tai jää odottamaan mua. Missään tapauksessa se ei ole karkaamassa, siis niin että juoksisi vaan jonnekin helvettiin ja viis veisaisi olenko enää mukana. Ei, hyvin tarkkaan se kyllä pitää huolen että tietää missä mä olen. Mutta itsenäisyyttä ja etäisyyttä on nyt tullut silmin nähden lisää ja mä en ole siitä niin kauhean riemuissani...

Eihän sen ny tarttis jalassa kiinni pysyä. Kyllä vapaana on vapaana, silloin on tarkoitus revitellä ihan eri tavalla ku hihnalenkillä. Onhan se hallinnassa, se tulee kyllä välittömästi takas kun kutsun (jos vaan uskallan, välillä jo hirvittää että entä jos ei tottelekaan, mitä sit tekisin), kyykistyn tai lähden juoksemaan poispäin. En vaan haluaisi että se irtoaa noin kauas.

No, tuttu puisto, aukea maisema... ehkä kannattais nyt vältellä tota puistoa ja pitää sitä irti vaan vieraissa paikoissa ja/tai metsässä, missä pääsen helpommin piiloon eikä se näe kaukaa missä menen?

Menin nimittäin pari kertaa piiloon eilen. Oltiin sellasella parkkiksella missä meni ehkä 10-15m pensasaita. Se juoksi sitä aitaa ympäri ja mä yritin aina ehtiä piiloon kun vitutti kun se meni niin kauas ja vielä aidan toiselle puolelle. En ehdi piiloon, se saa mut aina silmiinsä ennen ku ehdin hautautua sinne puskaan. Hemmetti.

Sit oltiin sellasen hylätyn hökkelin luona, pentu juoksi taas ihan pokkana kauas edelle, joten pyllähdin lyhistyneen tönön ovisyvennykseen mistä se ei taatusti huomaa mua ihan heti. Just ku pääsin piiloon, se säntäsikin takas. Etsii, pyörii, palaa eteenpäin, palaa taaksepäin, pyörii, menee aika läheltäkin mutta ei huomaa. Alkaa olla aika surkeena. Käy vissiin aika kaukanakin, rukoilen ettei siellä ole ketään, eikä se näe jänistä tms. Palaa lähelle ja pyörii taas ihan onnettomana. Pidätän naurua. Se alkaa vinkua hätääntyneenä ja mä pidätän tosissani naurua, ähäkutti, siitäs sait, senkin paskiainen!! Sitten se hyppää sen rakennuksen "katolle" ja pirulauta huomaa mut sieltä! Olisin halunnu pysyä vielä hetken piilossa. Yleensä sanotaan, että jos koira pelästyy, ei saa lohduttaa, se vaan pahentaa sen hätää ja vakuuttaa että se todella oli kauheeta. Käytän sitä näissä tilanteissa hyödyksi ja nytkin aloin vuolaasti säälittelemään, voi pientä reppanaa, meinasit ihan just kualla yksin maailmaan! Pentu könyää syliin ja itkee vielä pitkään sellasta helpotuksen itkua. Eikä muuten irronu enää puoliksikaan yhtä kauas loppulenkistä. ;)

Se sai alkuillasta sen uuden luun ja mussutti sitä monta tuntia päivän mittaan, ja joskus 21 maissa aloin kiinnittää huomiota siihen, että se kusee ihan hemmetisti. Tunnin sisällä tuli viisi lätäkköä, isoja lammikoita. Ihmettelin tosissani kunnes tajusin vilkasta vesikupille - lähes tyhjä. Olin täyttäny sen muistaakseni aamulla ja siihen menee reippaasti yli litra. Mikähän ihme sitä janotti? Se luu? Se sai myös aika paljon juustoa, kun ei ollu mitään muutakaan namia. Varmaan jonkun persikan kokoisen möykyn yhteensä päivän mittaan. Eiks juusto oo aika suolaista? Muuta outoa se ei oo syöny, eli jommasta kummasta sen on pakko johtua. Se lutrasi kupilla vielä pitkään, jonnekin yhteentoista asti. Ja kusta tulee samaan tahtiin. :P Mietin voisko sen vesikupin ottaa pois, olisin halunnu jo nukkua enkä hypätä jatkuvasti vaihtamassa sen papereita, mutta en mä raaskinu... jos sillä on kauhee jano niin pitää sen saada juoda. Lisäsin siis vettä samaan tahtiin ku kärräsin kusilehtiä roskikseen. Kyllä se sit rauhoittui nukkumaan jossain vaiheessa.

Aamulla sisällä oli yhdet normaalit paskat ja sitten sellanen epämääräinen kasa, minkä luulin eka olleen yläpään tuotoksia, mutta kyllä se ihan sitä ihtiään tais olla... ulos (lähtö onnistui hienosti namin kanssa) tulikin sitten aivan vesiripulia ainakin neljään kasaan, ja se veti peräpäätään pitkin tannerta hyvän matkaa. Varmaan se tuli siitä luusta, tuskin juusto mitään tollasia saa aikaan. Alko olla jo kiire kouluun ja piti alkaa hoputtaa, että kykkää ny vielä, mun on pakko olla pari tuntia poissa, niin ei tarvii sit surkeana laskea sisällä paperille.

Keitin sille pikaisesti riisiä, loraus öljyä maun vuoksi sekaan (mun tietääkseni ripuloivalle ei kannata antaa öljyä, sehän liukastaa entisestään?), söi melkeen kaiken siitä n. desin annoksesta. Loput kippasin rotille. Levitin ekstrapapereita sisälle ja sit juoksujalkaa tenttiin. Miksi oi miksi kaikki tällaset tapahtuu aina silloin kun on ehdottomasti oltava jossakin tiettyyn aikaan...

Puolen päivän jälkeen palatessani kämppä aivan siisti, ei mitään missään. :) Namin kanssa taas ulos, kokeilin sekä pitää pentua kiinni ja rauhoittaa sitä otteellani, ja aina kun oli hiljaa ja rauhassa, sai namia. Aika kiljuntaa taas, sisällä se vielä onnistuu mutta rapussa ihan kauheeta levotonta vinkunaa. Se vallan tärisi mun otteessa koko koira. Nyt sillä arvatenkin oli kauhee kusihätä, kun oli 9.30-12 siis pidätellyt, joten vähän epäreilua tollanen rauhoittumisen vaatiminen. Odota ny itse rauhassa kun lirahtaa housuun ihan just ja joku keksii alkaa pelleilemään vessan ovella, että en päästäkään, istumaahanseisoteesirkustemppu ensin!

Oltiin parikymmentä minsaa, matkana aika lyhyt, mutta annoin sen ihan rauhassa kyylätä vaikka mitä. Mentiin vähän keskustaan päin, ei ihan sinne asti, mutta kuitenkin enemmän ihmisten ilmoille ku tohon omalle hiljaselle kadulle. Aluksi ihan kauhee, käteen sattui kun se spurttaili liinassa niin kovaa. Oltiin siis puiston puolella. Sen on vaikee tajuta että joskus se on kiinni ja joskus ei, ehkä pitäis olla menemättä tonne jos en meinaa päästää sitä irtikään, liian vaikeeta noin pienelle. :P Aluksi se tosiaan oli jotenkin ihan kauhee, mutta kun päästiin vähän kauemmas, se oli tosi hyvin kuulolla ja kävelikin ihan sikahienosti, vetämättä ja poukkoilematta. Jumiutui kyllä välillä, kun se jää tuijottamaan jotain. :D Pari ohitusta, eka pieni terrieri puistossa n. 5m päässä, en tiedä miksi en pyytäny Luksia syömään namia. Seistiin vaan ja annoin sen katsella koiraa, rauhassa katseli. Kun se sit itse tuli mun luo kun terrieri oli jo poistunut kauemmas, annoin sille namin. Toinen oli ihan vähän ennen ku tultiin kotiin, iso partacollie tms turrikka toisella puolella katua, ja L vähän koetti sanoa sille "brrr!". Alko eka jumittaa, kävelin itse vaan rauhassa samaa vauhtia eteenpäin ja sanoin sille iloisesti "mennään". Liikkui aina käskystä. :) Mulla oli nami kädessä, mutta se ei huomannu sitä, ja oikeastaan piti keskittyä siihen että partiksen nuori taluttaja ei vaan päästä sitä fleksissään meidän iholle, joten en älynny pyytää L:ää syömään sitä namia... kehuin vaan kun käveli eteenpäin. Kun se sit n. puolivälissä ohitusta päästi matalan murinan, tokaisin tuimast "höpöhöpö" -> hiljeni -> iloista sirkutusta taas. Vasta kun oltiin hyvän matkaa ohi, L tajusi katsastaa mun käden ja sai sieltä taas namin.

Pitäis nyt muistaa panostaa siihen että se nami juuri silloin kun se on nätisti, ei sen jälkeen!! Ihan perusjuttuja ja on muka taas niin vaikeeta. :P Voisin opettaa sille kotona jonkun "käsi" tms käskyn, joka tarkoittaa sitä että kannattaa työntää nokka käden lähelle tai vaikka kiinni siihen, sieltä nääs alkaa kohta pudota namusia. En viitsis käyttää vaan sen nimeä, vaikka käyhän sekin huomion herättämiseksi. Luoksetulotkin menee herkästi siihen, että huudan vaan "Luksi!", ja se sinkoaa jo luokse, enkä ehdi tai muista sanoa koko "tule!"- sanaa ollenkaan. En uskalla huutaa pelkästään "tule!", koska en tiedä tuleeko se... ja muutenkin on reilua sanoa se "hei, puhun nyt sulle!" -vihje ensin. Pitäis muistaa ulkona toimia niin, että AINA ensin sen nimi JA sitten perään se varsinainen asia. Että ei niin että hoen vaan eri tilanteissa sen nimeä ja sen pitäis itse keksiä mitä tarkoitan. Varmaan se ohituksessa nimensä kuultuaan tulis tsekkaamaan että onks tarjoilua vai, mutta minkä hemmetin takia on niin vaikeeta opettaa vaikka se "käsi"-sana? Luksi, käsi! Luksonen, nyt puhun sulle, tuus kattomaan mun kättä, siellä on sulle nameja! Ei mitään arvausleikkejä. Luksi, mulla on sulle jotain asiaa, mutta enpä saa sanaa suustani jotta voisin kertoa mitä, koeta ny vaan itse keksiä mitä haluan!

Jessus.

Annoin sen luun sille takas, kun mahakin oli jo rauhoittunut. Toivottavasti ei mee uudestaan sekaisin. Otan luut siis yöksi pois, se kun kantaa ja pudottaa niitä ja niistä tulee aikamoinen kolaus. Mä nyt voin vielä käyttää korvatulppia, mutta alakerran naapureita käy sääliksi. Viime yönä heräsin kuuden maissa siihen, kun se heitteli sen pientä vinkuvaa (sihisevää) lelua. Kiristelin hampaita ja mietin 1) nousenko ja käyn ottamassa sen pois 2) suutunko 3) yritänkö vaan odottaa että ehkä se kohta lopettaa... lopulta olin nukahtanu uudestaan, en siis tehny mitään. Vois kerätä noi lelutkin taas vaikka viikon ajan öiksi veks, se on monena yönä meinannu että hää ei nuku vaan pitää omaa kivaa. Se ei oo tarkotus ollenkaan.

Laitoin ruokaa keittiössä, pentu kantoi luunsa sinne ja söi sitä pöydän kupeessa. Pari kertaa vein sille jotain hyvää, vähän se vetää korvat luimuun mutta ei väistä tai puolusta. Hypin sen yli myös siinä kaapeilla käydessäni, seisoin välillä ihan siinä kiinni ja tönäisin sitä kerran (vahingossa) jääkaapin ovella perseelle, mutta ei välitä. Otin itse asiassa pienen videonkin, se on ihan lavastettu, mun ruoka on jo valmis ja olen just menossa syömään. Niitä aiempia kongivideoita pitäis kans liittää, jos kohta jaksais.