Aamulla eli klo 15 maissa käytiin 15min korttelikierros, pentu oli aika vaisu taas. Ei ihmeempiä muuten.

Pari kusetusta välissä, se ehti kyllä pari kertaa tehdä paperillekin. Jotenkin olin ihan jäässä, tyhmä minä.

Äsken reilu parikymmentä minsaa puistossa irti. Ensin taas kentälle pariksi minuutiksi leikkimään, pentu kokonaan irti ja remmi kiinni leluun. "Heitin" pari kertaa liinan päässä olevaa lelua ja sain pennun tuomaan sen mulle, siitä isot namit ja leikki jatkui. :) Vähän sillä tahtoo mennä pasmat sekaisin, kun on sekä lelu että nami. Nyt ulkona ja aiemmin sisällä irroitusharkoissa ei meinannut enää alkaa leikkiä uudestaan kun oli saanut namia ja todennut että mulla on niitä kourassa. Sit toisaalta kesken villin leikin en meinannu saada sitä sisällä menemään namin perässä maahan, nyt sekin kyllä sujuu jo ihan ok. Sama jos palkkaan lelun hakemisesta namilla, sekä sisällä että ulkona, ja heitän lelun uudestaan, se ei enää lähde sen perään ollenkaan vaan kyttää vaan nameja. Enpä tiedä. Olisko fiksumpaa pitää vaan leikki leikkinä, eli esim. heitetyn lelun hakemisesta ei saa erikseen namia vaan ainoa palkka on se, että (veto)leikki jatkuu?

No, sit puiston puolelle. Löysin yhdet metalliset kierreportaat, sellaset missä siis ei ole pohjaa vaan pelkkä verkko ja askelmista näkyy läpi. Kiipesin vähän matkaa sinne, pentu hyppäsi luontevasti niin että etutassut oli alimmalla askelmalla. Se alin oli tosi ylhäällä, mun piti harpata sinne ihan kunnolla, ja pennulla se askel oli hyvinkin kainaloissa kun se seisoi etutassut siinä sen päällä. Yritin vähän kaivella namitaskua ja jutella itsekseni josko se olis innostunu hyppäämään siihen portaalle, mutta en kuitenkaan varsinaisesti maanitellut. Ei tullu, nosti kyllä etujalat monta kertaa siihen. Palkkasin sit namilla siitä. Kiipesin itse ihan reilusti ylöspäin, se jäi istumaan alas ja katseli mua. Ei vinkunu eikä mitään. Sit menin kokonaan alas, yllytin pennun nostamaan uudestaan eujalat alimmalle portaalle niin että seisoin sen takana. Syötin namia ja silittelin sitä, ja sit nostin sen kokonaan siihen alimmalle askelmalle (poikittain, että se mahtui siihen). Vähän se kyyristeli ja oli jännittyneenä, syötin sitä vähän aikaa siinä, pidin kiinni ja silittelin rauhassa. Sit nostin sen alas, kehuin reippaasti ja lähdettiin jatkamaan matkaa. Tuolla vois käydä useamminkin opettelemassa reikäportailla olemista. :) Hesassa viikko sitten maanittelin sen samaa metalliverkkoa olevalle rampille, ja kyllä se lopulta tuli siihen, mutta selkeesti jännittää vielä.

Luksi kävi oma-alotteisesti tutkimassa monen rakennuksen portaat ja yhdelle ränsistyneelle pimeälle kuistillekin se meni tosi reippaana itsekseen. Sit aloin taas pohtimaan meidän tulevaisuutta... minua kiinnostais pelastuskoirapuoli, ja itse asiassa katselin tänään ea-kursseja ihan muuten vaan. Olen ollut menossa sellaisellekin viimeiset... kolme vuotta? Ne vaan on pääosin arkisin ja hitostako mä tiedän millainen lukujärjestys mulla on ensi keväänä. No, koiraan palatakseni, se on tollanen rämäpää ja voin kuvitella, että rauniot olis siitä huisin hauska paikka. Hakukoiraa siitä ei tule, tai Terhi kyllä sanoi että pelkällä lelulla/saalisvietilläkin on mahista rakentaa ihan toimiva hakukoira. Henkkoht haku ei ole koskaan ollu mun suosikkilistalla ja koska toi piski ei varmasti ole paras vaihtoehto siihen, sillä kun ei ole mitään luontaista kiinnostusta vieraisiin ihmisiin, niin en usko että jaksan alkaa kikkailemaan. Saalishullu se kyllä on, että teoriassa toi vois ollakin ihan mahdollista, mutta mua ei huvita.

Mun tietääkseni pelastuspuolella haku ja jälki on vaihtoehtoisia, eli pelkkä raunio- ja jälkiosuus riittäisi?

Jälkeä mä ton kanssa meinaan muutenkin, mä tykkään siitä että saa puurtaa yksinään omaan tahtiinsa eikä oo sidottu ryhmään. Toisaalta taas ehdottomasti tarttisin silloin tällöin jonkun muun asettaman deadlinen ja eteenpäinpotkimisen. Jälki kuitenkin lähtökohtaisesti on paljon passelimpi ku haku, jota taas ei voi yksin treenata juuri mitenkään päin.

No, takas tohon lenkkiin. Ketään ei näkyny, ei onneksi myöskään jäniksiä. Kerran leikittiin vielä uudestaan pikku pätkä lelulla, lopuksi "kiitos" -> nami -> lelu taskuun -> vielä yksi nami -> "loppu". Ekaa kertaa alan nyt tehdä tätä, että lelu jää mulle. Palkkasin taas oma-alotteisesta kontaktista. Musta se oli tosi hyvin kuulolla, irtosi kyllä aika kauas, ei ehkä ihan niin ku silloin viimeeksi kun valittelin siitä. Pidin sen vapaana ihan melkeen kadulle asti, tosin siinä paikkaa missä puisto alkaa päättyä ja katu alkaa, se saa aina namin juuri kaiken rynnimisen estämiseksi ja nytkin vaan kyttäsi että joko.

Tänä yönä menen oikeasti aiemmin nukkumaan. Ihan kohta, kun vaan kirjotan ton treenijutun vielä.

---

Hei, yks arkihuomio: se maton repiminen on vähentynyt selvästi! Kyllä mä tänäänkin taisin kerran tai kaks sanoa, että älä revi mun mattoa. Ihan nätisti, uskoo kyllä :). Mutta ei tosiaan tarvinnu toistaa 25 kertaa niin ku vielä vähän aikaa sitten! Kaipa sekin jää pian kokonaan.