Ulkona n. 20min. Kentällä yritin taas päästää sen juoksemaan, olis tilaa irroitella, mutta se on piru jo liian tunneoppinut. Kentällä tottistellaan. Eli tullaan sivulle ja seurataan. En mä ole mielestäni aina niin tehnyt, mutta se on päättänyt että kentällä treenataan. Tästä lähtien sitten kai aina treenataankin, mitä sitä väkisin siitä pois opettamaan. Hyvä paikka se on, autio ja todella reilusti tilaa. Sovitaan siis nyt tästä lähtien, että siellä on aina Tosi Ihanaa Yhdessä.

Komensin kuitenkin tällä kertaa ihan reilusti "LOPPUI!" ja jopa tyrkkäsin sitä jalalla, kun se hyppi aika kipeästi päin. Mudi ei moisesta paljoa masennu. Täällä kentällä saa namia seuraamisesta. Jos ei saa, sitten kannattaa hyppiä, purra kättä ja raapia. Jessus, jatkossakin saa olla tarkkana että sikailulla ei todellakaan saa treenihetkeä alkamaan! Tota vois alkaa viedä ärsykekontrolliin, eli alkaa edes ekana ottaa käyttöön käskyn sivu/seuraa ja vapaa. Eli päätetään opetanko sivulle tulon erikseen käskyllä "sivu" vai onko sekin vaan "seuraa"? Mulle on varmaan luonnollisempaa käyttää erikseen "sivua".

Pari luoksetuloa kentällä, kun sain sen lopulta etenemään edes muutaman metrin. :P Oli maksaa mukana, se on hulluna siihen. Ohituksissakin vois yrittää palkata ehkä sillä, ne frolicit on vähän siinä ja siinä, se ei hamua niitä niin kiivaasti etteikö ehtisi katselemaan toista koiraakin. Maksa varmasti pitäisi huomion 100% minussa.

Mentiin kentältä puistoon, pidin sitä edelleen irti. Jossain pensasaidan kiljui teinit, pentu oli siinä hilkulla että haukahtaisko ja pitäiskö mennä lähemmäs katsomaan. Sanoin ihan nätisti että ei sinne, ja se tuli tosi kivasti mun mukaan ja jätti muutenkin niiden kyttäämisen. :)

Hilluttiin hetki puistossa. Sitten näimme jäniksen. Minä näin, pentu ei. Pyysin sen luokse ja otin liinasta varmuudeksi kiinni. Näin että jänis jäi aika lähelle, keskelle hiekkatietä, siinä se möllötti n. 20m päässä meistä. Otin kouraan valmiiksi maksanpaloja, liinan tukevasti käsiini, tsekkasin että ketään ei näy missään (=kehtaa todella karjua :P) ja lähdimme kävelemään suoraan kohti jänistä. Jänis laiskasti liikahti ja Luksi huomasi sen. "Luksi tule!" Tuli hyvin ripeästi, sai maksaa, vähän hilluntaa ja jatkoimme matkaa. Jänis ehti hiippailla pois näkyvistä. Käveltiin siihen kohtaan missä se oli möllöttänyt kun L huomasi sen, jättäydyin koko liinan mitan taakse ja annoin pennun mennä haistelemaan yksin ko. kohtaa. "Luksi tule" kesken parhaan nuuhkuttelun, ja sehän tuli! Ravia kylläkin, mutta reagoi välittömästi. Maksaa useampi murunen ja suurensuuret kehut. Sitten käveltiin taas siihen möllötyskohtaan, annoin sen hetken haistella, ja jatkettiin sinne suuntaan mihin jänis oli kadonnut. Luksi oli selvästi jäljellä, annoin sen edetä liinan mitallisen, jäniskin taisi vilahtaa vielä näkyvissä, ja kutsuin vielä kerran sen luokseni. Tuli hienosti ja sai taas kunnon palkan. :) Olen todella, todella, siis aivan käsittämättömän iloinen ja tyytyväinen koiraani! Sit lähdettiin eri suuntaan, pentu tuli tosi nätisti ihan pyytämättä mun mukaan, ei mitään aikeita jatkaa yksin jäniksen perään, ja laskin liinan vielä käsistäni. Ei se kyllä enää paljoa juossut, kerjäsi vaan lisää maksaa. :P

Ihan omalla kotikadulla sanoin "odota" siinä ainoassa kohdassa missä sitä olen toistaiseksi käyttänyt. Vilkkain risteys, ei täällä juuri muualla tarvii venttailla. Autoja ei ollu missään. Pysähtyi ja kääntyi ympäri katsomaan mua. En tiedä, luulen että se olis pysähtyny mistä tahansa sanasta, kysymään että ai mitä, oliks jotain vielä tarjolla. Sai kuitenkin vuolaat kehut ja vikan murun maksaa palkaksi. Muistais itse vaan ottaa pysähdyksiä ilman mitään syytä, tyhjässä puistossa tai ihan missä tahansa.

Naapurissa aletaan vissiin vaikenemaan. Äsken pentu vielä koetti murahtaa äänille, hiljeni tosi kiltisti. Kyllä se selkeesti tietää että ääntelyä ei kaivata, se siis todellakin murahtaa kerran tai haukahtaa sen yhden haukun, ei mitään hirveetä posketonta rähinää. En aina välttämättä ehdi edes sanoa mitään, ja se tulee jo silti mun luo korvat luimussa ja häntää heiluttaen, "oho, teinkö väärin?". Viimeistään minkä tahansa "noh", "höpöhöpö", "hiljaa", "HEI!" tai minkä tahansa äännähdyksen sanominen saa sen lopettamaan ja tulemaan mun luokse.

Heittelin sille ton vikan Oltermannin kannan pienenpieninä murusina pitkin kämppää, etsi hyvän tovin niitä ja viis veisasi äänistä sillä aikaa. Josko sitä kohta pääsis nukkumaan.