Aamulla (lue: 14:30) suuren suuri taantuminen. Pentu lorotteli paperille siinä pukiessani. Siivosin papereita, komensin taas pois (se nykyään tuo aina lelun mulle kun pyyhin lattiaa ja tulee siihen tismalleen eteen seisomaan. Olen pikku hiljaa lipsunut. :P Alussa komensin sen aina veks, sit annoin sen olla mun takana "kun ei se siellä häiritse", sivulla, ja nyt se tulee seisomaan just siihen mitä yritän pyyhkiä, kastaa tassunsa kuseen, pahimmillaan myös tiputtaa sen lelun siihen. Nyt tiukka kuuri taas, joka jumalan kerta POIS kun luuttuan lattiaa. Pois ei ole mun selän taakse, pois on, sanotaan nyt vähintään 2m päähän. :P). Niin, yritin siis komentaa pois, tyyppi viis veisaa. Korotin ääntäni, nappasin sitä persevilloista kiinni ja heitin sen ei-niin-nätisti pois. Ja kas, ei yrittänyt hiippailla selän takaa takasin, ei myöskään tullu vaivihkaa hakemaan leluaan, ei mitään. Pysy just siellä mihin sen viskasin. Yleensä kaava menee niin, että se tuo sen lelun ja tiputtaa sen, komennan pois, se menee vähän matkaa ja sit palaa hakemaan leluaan, "tää unohtu, tartten sen just nyt!", mutta jääkin nujakoimaan sen kanssa siihen... joten nyt ihan oikeasti, pois on pois nyt eikä kohta, ja sulla on ainakin viisi lelua lattialla, voit kyllä odottaa sen yhden vapautumista viisitoista sekuntia mikä mulla menee luututessa. :P Huomaa mikä ääliö mä olen, tää on varmaan just sitä tyypillistä mudin "kiipeämistä". Jos vähän pikku hiljaa aina soveltaa niin lopulta saa sikailla ihan miten tykkää. Kysymys ei ole siitä etteikö se ymmärtäisi. Olen ihan satavarma, että kyllä ymmärtää. Vaan miksipä sitä tyytyis pysymään sivussa jos voi saada mukavan kaaoksen aikaan, jiihaa!

No. Siivottuani arvelin että kakkahätä sille jäi edelleen, mutta tuskin kovin hirveän kamala kun se ei sitä paperille tehnyt. Lähdemme kohta kuitenkin ulos. Pentu KILJUU. Ei vingu tai piippaa, vaan kiljuu niin kuin ihan pienenä portin takana. Komennan vaikenemaan ja nappaan kuonosta tehosteeksi, hiljenee. Päästään rappuun. Alkaa kiljua uudestaan. Komennan ja otan kuonosta. Ei hiljene. Odotan hetken. Hiljenee. Mennään pari askelta alaspäin ja kiljahtaa taas ihan hemmetin korkealta ja kovaa. Remmi oli aika lyhyellä, sanaakaan sanomatta tein täyskäännöksen, käskin pennun ovesta sisään, heitin remmin pään perään, suljin oven ja poistuin yksin. Oli kirje mukana, piti käydä viemässä se postilaatikolle, mutta veinpä siis yksinäni.

Mulla meni ehkä viisi minuuttia. Pentu makasi pedillään, ei kakkoja paperilla. Olin niin vihainen näiden jälkeen, että en katsonutkaan sitä päin, pistin vielä portin kiinni että sain syödä aamiaisen rauhassa ilman että se tulee siihen pyörimään. Meni ehkä yhteensä 20 minuuttia siitä kun yritettiin mennä ulos, niin se teki kakat paperille. Hätä siis varmasti oli, mutta että niin hirveä että tarvii kiljumalla vauhdittaa ulos pääsyä? Juuei.

Harmittaa toi takaisku. Luulen että olette oikeassa, kuka sen nyt sanoikaan, että ulos pääsyn evääminen vaan lisää sitä painetta. Mutta mitä hittoa voin tehdä kun se kiljuu niin että hävettää mitä naapuritkin mahtaa ajatella? Never ever haluan kuulla tollasta enää ikinä rapussa. Siitä tulee piru vie sisäkoira ennemmin kun vien sitä tollasen jälkeen ulos. :P

Aloin sitten siivoamaan. Ensin kyllä tehtiin sovinto, mä pyysin pennun luokse, otin siltä remmin kaulasta veke ja silitin rauhallisesti ja kerroin että nyt oot taas ihan kiva. Siinä tapahtu suuri muutos, surkea varjo muuttui hetkessä iloiseksi ja reippaaksi. Tunnin verraan varmaan siivottiin.

Sitten uusi yritys. Vähän koetti alkaa vinkua, hyssytin sen hiljaiseksi, päästiin rappuun. Se tekee välillä niin, että juoksee vähän matkaa, kääntyy takas ja kiipeää portaita mua kohti ja vinkuu mennessään. Ryntäilee siis ihan hulluna. Olen yrittänyt kieltää, siitä tulee kauhea ryminä ja vituttaa muutenkin, mutta aika huonolla menestyksellä. Pitäis keksiä joku selkeä kriteeri miten siellä mennään. Sivulla seuraten? Mun takana? Huoh... no joka tapauksessa, taisin pysäyttää sen kerran, otin taas kunnolla kiinni ja pakotin rauhoittumaan. Kyllä se hiljenee, mutta vinkaisee suunnilleen heti kun annan luvan mennä taas, tai viimeistään sekunnin kuluttua siitä... enkä mitenkään ehdi kieltää/napata kiinni samalla hetkellä portaissa rymytessämme.

Kun ei se tee sitä aina. Yleensä vissiin aamuisin/ekoilla päivän ulkoilukerroilla paljon pahemmin. Muina aikoina se kyllä menee rapussa edellä, mutta pysähtyy vaan samoihin kohtiin odottamaan, ei koskaan sinkoa takas ylöspäin mua vastaan. En tajua.

Päästiin sit kuitenkin lopulta ulos, ja mentiin taas ensin tuttuun paikkaan ja sit ihan uusille kujille. Yksi vastaan tulevan ohitus, välimatkaa sivusuunnassa ehkä 5m (oltiin "teollisuusalueella"), toinen koira alko rähisemään ihan huolella. Siihen saakka L meni tosi nätisti, vähän mun takana. Rähinän hetkellä se tuli sivulle kerjäämään namia :D. Olinpas tyytyväinen, JOTAIN se on sentään oppinut! Taisin kehaista ja todeta sit vähättelevästi että älä ees aloita, kun näytti että se ehkä murahtais kanssa. Mentiin ripeästi ohi, toistin kerran "mennään", palkkasin namilla. Mitäs muuta... paukkuvia auton ovia, roskia vievä (isoja jätesäkkejä raahaava) mies, kuorma-auto jota yritettiin parkkeerata ahtaaseen väliin ja toiset huuteli "vielä mahtuu!". Sitä tuijotimme vähän pitempäänkin. :D Liiketila jonka lasiseinästä heijastui oma kuva, pentu ihmetteli sitä taas niin ku ei olis ennen peiliä nähnykään (on kyllä). Kohti tuleva sauvakävelijä (hui), alikulkutunneli (kaiku vähän jännitti), tosi vilkasliikenteinen katu (isot rämisevät autot saattaa vähän jännittää), leikkipuistossa leikkiviä lapsia. Lopuksi tuli hepuli keskellä katua, ja siinä oli sellanen pieni tasainen metsäkumpare, ja lopulta päätin että kiipesin sinne ylös ja päästin pennun liinan irti. Se juoksi pari minuuttia rallia mun ympärillä, olin tosi tarkkana kyttäämässä ja komentamassa ettei vaan sinkoa väärään suuntaan. Oli meinaan kadut aika lähellä. Olishan sen hepulin voinu ottaa rauhoittumisen kannaltakin, mutta toi oli tollanen jännitys alkaa purkaantua ja väsyttää jo -tilanne ja totesin että parasta antaa sen hepuloida itsensä taas rauhalliseksi.

Oltaisko me oltu melkeen tunti. En tiedä, kännykkä jäi kotiin. Joka tapauksessa vähän liian pitkään, siitä huomaa (just toi hepuli) kun alkaa olla liikaa koettua yhdelle käynnille ja sillä alkaa keittää ihan överiksi. Päästiin kuitenkin hyvin kotiin, se rauhoittui sillä pikku irroittelulla taas kuulolle ja normaaliksi. :)

Kotona sai ruuan kupista (nappulaa, jogurttia ja loraus kalanmaksaöljyä). Sinkosi taas ku tykin suusta ruokapaikalle kun sanoin "syömään" ja otin kupin käteeni. :D Istu ok, odotti ok (5sek), söi kaiken.

--

Ai niin, pari kertaa pamahti raketti jossain, pentu ei nostanut edes päätään haisteluiltaan. En sit yrittänyt tunkea sille namia kun se ei edes reagoinut koko pamahdukseen, tuskin olis tajunnu yhdistää että se nami tuli kuitenkin siitä. :D