Mun edellisen koiran kanssa asuimme Virossa, ja siellähän on tapana potkaista piski ovesta ulos yksinään lenkille. Jos jollain olikin ihminen mukana, remmi oli yleensä kuitenkin jäänyt kotiin.

Ihanaa, koirat saa olla vapaana eikä ketään haittaa. Ne varmaan on sosiaalisia ja osaa kohdata toisensa. Jee.

Not. Mun pentu sai kymmeniä huonoja kokemuksia, pari ihan raivolla päälle käyvää irtokoiraa joiden omistajia ei ylläri ylläri ollut missään, ja minä sain yksin vääntää ne irti, yrittää suojella omaani ja karkottaa irtolaisen helvettiin. Kerran muistan potkaisseeni isoa laumanvartijatyyppistä tankkeria kylkeen niin että kumahti, ja hetken pelkäsin että nyt se unohtaa mun koiran ja käy mun kimppuun. Jumalan kiitos se jolkotti kuitenkin tiehensä. Pihoissa olevat koirat syöksyi aina räkä poskella roikkuen kun käveltiin ohi. Juu ei siinä mitään, ymmärrän kyllä että vahtikoirille on ollu (ja on vieläkin?) tarvetta siellä. Umpinainen lauta-aita on vaan aika epäreilu, kun mitään ei näe ennakkoon, mutta kohdalla ollessamme ääni kyllä kuuluu ja sekä minä että koirani pelästyimme lukemattomia kertoja suunnilleen sydärin partaalle. Puhumattakaan alituisesta pelosta, entä jos aita pettää...

Mä en osannut olla tarpeeksi, hmm, jämäkkä. Monta kertaa vaan seisoin monttu auki tuijottamassa että taas tuolta tulee irtokoira, mitähän pitäis tehdä, onkohan se vihainen. En osannut tehdä mitään, saati antaa omalle koiralleni jotain ohjeita tai edes vinkkiä siitä että mä yritän hoitaa tän, sun ei tarvii.

Luksin kanssa päätin, että en jää miettimään, vaan toimin. Aina. Myöhemmin voin analysoida oliko se fiksua vai ei, ylireagoinko, teinkö väärin, mutta joka kerta silti teen JOTAKIN. Jos tilanne tulee ihan yllättäen, kiljaisen vaikka vaan "varo!" tai mitä tahansa. Jotain. En koskaan ole eleettömänä ja hiljaa. Tuskin pentu ymmärtäis aluksi mistään varo-kiljaisusta mitään, mutta mä kuitenkin olisin sanonut jotakin, jonka se voisi tulkita käskyksi tai ohjeeksi. Puolustaudu. Nyt ollaan kusessa, tee parhaasi. Mä huomasin että joku hyökkää, en ehkä ehdi estää sitä, mutta en myöskään hyväksy sitä, ajetaan se pois! Jotakin. Uskon, että joku merkki olis parempi kun järkyttyneenä hiljaa toljottaminen.

Irtokoiria ei ole koskaan karannut meidän luokse. Kiitos vaan paikallisille, ihan vilpittömästi. Irtokoiria ei oo kyllä kertaakaan nähtykään. Kiitos sitten siitä että pidätte omanne kiinni. :D

Kadulla on pari kertaa tullut tilanne, että joku päästää koiransa remmi pitkällä syliin ennen kun ehdin tehdä mitään. Tai ehtisin varmaan jos olis pokkaa karjaista suoraan että älä päästä! En kuitenkaan ole karjaissut. Näissä tilanteissa Luksi on itse mennyt mun selän taakse ja/tai mä olen astunut askeleen eteenpäin, sen eteen, kumartunut ja "moikannut" kohti puskevaa koiraa. Onneksi ne on kaikki ollu kilttejä, mutta ei yksikään ole ollut musta kiinnostunut, vaan aina ne on yrittäny mun ohi nuuhkimaan mun takana olevaa Luksia. Olen vaan levittänyt käsiä ja estänyt menemästä sinne, ja tässä vaiheessa omistajakin on aina tajunnu pitää remmiä kireämmällä. Olen sit selittänyt että mun pentu on vähän arka ja diipadaapa, ja oikeen korostetusti lässyttänyt vieraalle koiralle. Luksille on merkannu alusta asti paljon se miten mä suhtaudun. Ihan pienenä se ei silti halunnu moikata vieraita vaikka mä rapsuttelin niitä, mutta selvästi funtsi kuitenkin että ihanaa, mä hoidin tilanteen, eikä se ollukaan niin paha kun mä kerran lempeästi lässytän sille vieraalle. Nykyään hyvinkin rohkaistuu ja tulee itse kans moikkaamaan. Kuten ex-hoitokoiraani Lucya siellä Helsingissä pari viikkoa sitten. :)

Kaverien koiria tavatessamme se oli etenkin pienenä hyvin arkajalka. Annoin sen olla mun jaloissa/selän takana enkä kiinnittänyt siihen huomiota. Rapsutin vieraita koiria ja osoitin niille positiivista huomiota. Pentu saattoi murista mun sylistä/jaloista toisille koirille, jolloin rauhallinen kielto (ei raivaria, vaan enemmän sellanen järkyttynyt "mitä sä teet senkin pösilö?! :D") ja oikeen korostetusti jatkoin vieraan koiran silittämistä. Jos pentu pelkäsi oikeasti, se sai aina juosta liian rajuksi muodostuneesta leikistä mun jalkoihin turvaan ja estin vierasta koiraa enää härkkimästä sitä. Pentu sai myös murinalla ilmoittaa että nyt riitti, anna mun olla. Sen sijaan jos pentu oli mun sylissä ja vieras koira lähestyi ihan rauhassa, en hyväksyny mitään murinoita. Jos ahdistaa niin mene pois sitten, mulla on kyllä oikeus rapsuttaa tota toista ja ottaa se kainalooni, sä et siitä päätä.

Jossain vaiheessa asetelma kääntyi niin, että Luksi alkoi "mustasukkaisena" kuopia mua tassullaan, "älä stna lässytä niille, vaan mulle saat lässyttää!". Siitä hyvin napakka palaute (kiitti Terhi vinkistä sillon muinoin, en olis ehkä muuten tajunnu puuttua noin tiukasti!). Ne pari kertaa mun mielestä on vahvistanu entisestään sitä, että MINÄ päätän ketä moikataan, ja mun arvostelukyky on kerrassaan erinomainen enkä todellakaan halua pentua antamaan omaa mielipidettään. ;)

Kadulla se aluksi suhtautui toisiin hyvin varovasti, pelkäsi. Mentiin vähän syrjempään, mä olin aina vieraan koiran ja Luksin välissä, näytin omalleni kädellä että mene tosta mun ja seinän välistä, ja pidin huolen että kukaan ei päässyt sen iholle, vaan se saattoi aina turvallisesti ohittaa mun näyttämästä kohdasta. Pikku hiljaa se on rohkaistunut ja nyt alkaa ennemmin olla niin päin, että sitä kiinnostais mennä lähemmäs toisia, ei enää halua aina väistää mahdollisimman kauas. Olen namittanut kun se menee nätisti. En kuitenkaan yleensä ota koiraan itse kontaktia, vaan odotan että se ottaa muhun. Vois joskus kokeilla aktiivisemmin syöttää niitä nameja ja alusta asti. Jokaisesta jumittamisesta ja oikeastaan pelkästä hidastamisesta (ei tarvii ees pysähtyä siis) reipas ja iloinen "mennään!". Tottelee sitä hienosti. Samoin jos koettaa yhtään alkaa pörisemään, napakka kielto ja kehut kun vaikenee.

Olen myös pysähtynyt kadulla juttelemaan usean koiran omistajan kanssa. Ehkä reilun viiden eri tyypin kanssa, yhteensä siis? Olen aina sanonut, että pentu on vähän arka, ja kieltänyt päästämästä vierasta koiraa meidän iholle. Siinä ollaan hetki turistu parin metrin päässä. Joskus pentu on rohkaistunut ja yrittänyt ottaa pari askelta toista kohti. En tiedä, olisko mun kannattanut antaa sen mennä moikkaamaan, kun kerran itse olen ensin moikannut ja todennut että ok, nää on kivoja vieraita. Olen kuitenkin aina kieltänyt "ei sinne", eli tehnyt ihan rautalangasta selväksi että vieraiden laumojen "pomot" eli ihmiset saattaa moikata, mutta koirat ei koske toisiaan. Tai vaikka mä menisin rapsuttamaan vierasta koiraa, Luksi saa luvan pysyä taustalla. Sen ei tarvii eikä se saa hoitaa kohtaamistilanteita, minä teen sen.

Jonkun mielestä varmaan suojelen sitä liikaa. Itse asiassa tää koko aihe tuli mieleen Lemmikkipalstojen yhdestä ketjusta... :D Mä olen kuitenkin sitä mieltä, että kun suojeleminen ei mene hysteeriseksi säälittelyksi ja ihan ylireagoinniksi, niin ei sitä voi olla liikaa. On eri asia opettaa pennulle, että aina kun vieras koira tulee kohti, mä nappaan omani syliin, kiljun ja olen paniikissa, iiik apua kamalaa. Se, että opetan sille rauhassa että mä kohtaan vieraat etunenässä, se ei kohtaa vieraita ollenkaan, mä suojelen siis meidän laumaa, mitä pahaa siinä voi olla? Turvallisuuden tunne on valtavan tärkeä ja se haavoittuu herkästi. Pehmeälle koiralle yksi huono koirakokemus niin jo meni luotto siihen, että ihminen suojelee. Mulle on valtavan tärkeetä että mun piski luottaa muhun - ja että olen sen luottamuksen arvoinen! En todellakaan kadu että en ole antanut kenenkään vastaan tulijan päästää koiraansa mun pennun luokse, vaan olen aina astunut itse eteen. Mun pentu ei ole säälitelty ja ylisuojeltu reppana, mun pentu on rauhallinen ja luottaa että minä hoidan kohtaamiset. No, ei se ihan vielä ole niin rauhallinen kuin ohitustilanteiden tavoitteena on, mutta pikku hiljaa. :)

Kaikki on oikeastaan siis menny tällä saralla lähes täydellisesti. :) Se ei ole saanut ketään kimppuunsa. Läheltä piti -tilanteissa mä olen rauhallisen jämäkästi mennyt eteen ja hoitanut tilanteen. Onneksi ei ole tarvinnut saada raivareita, uskon että sekin vaikuttaa että kadulla iholle tulossa olleet on ollu kaikki kuitenkin ystävällisiä. Olen siis itse pysynyt rauhallisena eikä mitään kaaosta, hysteriaa ja paniikkia ole koskaan ollut.

Sillä on muutama tuttu koirakaveri joiden kanssa se saa leikkiä. Niitä vois kyllä yrittää nähdä vähän useamminkin. :)