Jumankauta mikä aamupäivä.

Aamulla 8.30 kusetus ok. Kouluun, pentu sai luun. 11 maissa takas ja piskiä ulos. Kiljuu, rääkyy, hyppii, riehuu, sinkoilee, sekoilee... juuei, unohda, tolla käytöksellä ei toivoakaan. Parin minsan kuluttua uusi yritys. Päästään rappuun asti ja härdelli alkaa vasta siellä. Se kiljuu ja kaahailee portaissa edestakas kun mikäkin hullu. Kolisee, hävettää. Otsasuoni tykyttää, täyskäännös takaisin. Piskiltä remmi veks ja eteisestä käsky pois. Tottelee.

Vituttaa niin että en halua koiraa lähelleni, tarttee istua hetki rauhassa yksin. Pois. Ihan nätti komento. Kaivan (keksi)komeroa, piski hiippailee kärkkymään. Pois, nätisti edelleen. Kaivan toista komeroa. Pois uudestaan, ääni alkaa jo kohota. Tiskaan. Pois. Kaadan pähkinöitä lattialle, piski on varma että ne on sille ja ryntää apajille. Pois! Edelleen! Kuulitko? POIS JUMALAUTA NYT, sanon kyllä kun kaipaan sua taas lähelleni! Sillä karjaisulla se lähti ja otti onkeensa eikä enää yrittänyt tulla takaisin. Hädin tuskin uskalsi hengittää. :P Juu mulle on aivan sama missä sä olet, ja voit ihan rauhassa hengittää siellä kaukana, mutta pois on pois ja silloin katoat kauemmas kun metrin päähän mistä yrität vaivihkaa hiippailla takaisin kun selkäni käännän.

Kyllä mä ymmärrän että se yritti vaan lepytellä raivoisaa minua, mutta musta toi on silti sellasta.. no, kiipimistä. "Jos mä tulen näin nöyränä niin saan varmaan tulla pyytämään anteeksi eikä mun tarvii totella". No et saa kun mene helvettiin nyt, se käsky oli ihan ehdoton.

Sain raivostani voimaa tiskaamiseen ja siivoamiseen, jotain hyötyä sentään!

Lähdin 12.30 takas kouluun, sitä ennen vieno sovinto eli pyysin piskin rauhassa luokseni ja käytiin kusella. Ja oli muuten oikein hieno lähtö! Pihallakin se oli kuin herran enkeli, olisin voinu viedä sen ilman remmiä kun se lähestulkoon tokoseurasi koko korttelikiekan. :o

14 taas kotona käymässä, pikainen kusetus. Lähtö ok.

16.30 kotiin, kusetus, lähtö taas ihan ok. Olen keksinyt rapussa sanoa "mene" kun se meinaa alkaa kiljua ja kääntyä säntäämään mua vastaan. En vieläkään tiedä mistä se johtuu, välillä se menee vaan alaspäin ja odottaa joka tasolla mua ihan rauhassa. Välillä se sinkoaa alemmalle tasolle, kiljuu ja kääntyy tulemaan mua vastaan ylöspäin ja kiljuu ja rynnii ja on kauhea. Varmaan se tulee joo siitä kun olen jonkun kerran kääntynyt takas ja evännyt ulospääsyn, mutta miksi se tulee vaan välillä? Ehkä joka viidennellä tai kuudennella kerralla. Ei musta oikeen edes liity siihen kuinka kova hätä sillä on. En tajua. Tiedän, että takaisin sisään kääntyminen ja mun suuri ja kuuluva HUOH ja "v*tun paskapää" -ajatus välittyy sillekin, ja se vaan ahdistuu niistä entisestään. En vaan tiedä mitä mä voisin tehdä. Ottaa korvatulpat ja olla huomaamatta? Olen aika varma että se vaan pahenee sillä. Tai en minä tiedä. Ei tässä oo enää paljoo muita keinoja jäljellä, joten kai sitä vois kokeilla. Mulla vaan kiehahtaa aina välittömästi kun se show alkaa, eikä tosiaan tee mieli mennä moisen paskiaisen kanssa yhtään minnekään, edes talon nurkalle kuselle. :P Stna.

Ulkona olemme tapelleet myös mennään-käskyn (ja yleisen jumittamisen) kanssa. Se nuuhkii ja lussuttaa kusia. Ahmii jäniksen paskaa. Tänään ahmi jotain kusilänttiä, liekö ollu jäniksen sekin. Meidän lenkkeilyt on yhtä poukkoilua ja pysähtymisiä. Olen väälillä antanut sen olla koira ja haistella aivan rauhassa. Musta se kuuluu koiralle, sen kanssahan siellä lenkillä ollaan. Kuitenkin musta tuntuu että tolla nousee väähän pissi hattuun kun se niin selkeästi määrää suunnan, rytmin ja kaiken. Siksi välillä olen ottanut ohjat käsiini, kävelen tasaisesti kun höyryjuna ja haistella saa niin kauan kun narua riittää. Saatan sanoa "mennään" vähän ennen kun naru on loppumassa. Joko se liikahtaa juuri silloin ta sitten remmi tempaisee sen jatkamaan matkaa. Aina en viitsi edes sanoa mitään, ja hyvin se kyllä itse osaa pitää huolen mukana pysymisestä kun pari kertaa olen käskenyt liikkeelle. Tajuaa silloin, että en pysähtele enää, ja vahtii itse ettei remmi ehdi nykäistä. :) Hyvin se kyllä kulkee niinkin, pitäis piru vaan jaksaa olla tiukempi. Toisaalta mä henkkoht pidän mieluummin lusmuilu- (=haistelu) ja kuntoilulenkit selvästi erillään, eli joko madellaan koiran tahtiin tai sitten mennään tasaista vauhtia eikä pysähdellä yhtään. Ei sellasia välimuotoja, että hetken saa haistella ja sit aina keskeytän ja käsken liikkeelle.