Olimme 1,5h paikallisen villakoirakerhon trimmikurssilla nurkassa istumassa ja opettelemassa vaan... öö, häiriössä rauhoittumista? Koiria, surisevia koneita ja vieraita ihmisiä, just sopiva harkka Luksille. Olin ottanut namit ja lelut mukaan ja ajattelin ottaa treeniä, mutta se tila oli tosi ahdas ja L oli alussa varsinkin kovin jännittynyt, niin tyydyin syöttämään namit palkkana rauhallisuudesta ja lelu sai pysyä kassissa. Moni koira kävi siinä lähellä ja ihan ihollakin moikkaamassa. Luksi aluksi linnoittautui mun jalkoihin ja murisi sieltä, ja mä tylysti kielsin moiset puuhat. Idiootti ahtautuu jonnekin nurkkaan ja sit vielä murraa muille kun itseä ahdistaa kun ei pääse väistämään. :D Kun se ei päässy enää mun jalkojen taa jumiin, se oli paljon reippaampi. Toki annoin sille tukeni, mutta näköjään ei kannata päästää sitä liian nurkkaan, sieltä tulee aina vaan murinaa.

Toiset koirat oli tosi hyviä, ne luki L:n signaaleja erinomaisesti ja piti pientä hajurakoa. :) Palkkailin nameilla kun L oli rentona, pari kertaa kutsuin sitä nimeltä ja pyysin huomiota, otettiin vähän maassa olemista, ja sitten vaan loput syötin sille satunnaisesti kun se oli nätisti. Kävi ihan itsekin aina välillä makaamaan mun jalkoihin, eli alun kauhea jäykistelystressi kyllä hälveni aika pian. :)

Katsoin pari kertaa sen hampaat itse ja palkkasin siitä.

Jossain vaiheessa pentu halusi mun syliin. Istuin siis koko ajan tuolilla. Välillä oli pari rähähdystä toisten koirien välillä, mutta L ei juuri enää onneksi pelkää jos muut rähisee keskenään. Säpsyi kyllä, mutta ei tosiaan mennyt paniikkiin niin ku pienenä. En tiedä mikä ton syliin rynnimisen sai aikaiseksi, en huomannu että L olis pelästyny mitään, mutta jotenkin se vaan vaikutti siltä että nyt on pakko päästä turvaan, joten annoin sen tulla. Kummallista. Oli hetken ja sit laskin sen takas maahan ja oli taas ihan normaalina ja rentona.

Muistaakseni noin viisi ihmistä kävi moikkaamassa sitä. Ihmiset pysähtyi kyykkyyn parin metrin päähän ja L sai mennä niiden luo. Ja se meni, jokaiselle! Sille teki selvästi hyvää toi, että aluks se sai vaivihkaa haistella väkeä eikä kukaan huomannu sitä (oikeastikaan, kun ne trimmasi omia koiriaan kun L kävi hiljaa selän takaa nuuhkaisemassa pikaisesti lahkeesta), hengailtiin vaan siellä, ja pikku hiljaa sit joku kävi moikkaamassa. Yhtä tätiä se nuolikin, tosin aivan ylinöyränä. Olen vaan pieni poloinen, ethän tee pahaa -tyyliin.

Lopuksi sitten näyttelytreeniä (lattialla). Luksi oli jo moikannu tätä mun tuttua, se oli saanu silittääkin, mutta heti kun otin pennusta kiinni ja sille valkeni että nyt toi koskee mua, se meni ihan jäykäksi taas. Selkeesti huomaa, että sille on ok kun se saa omana tahtiin mennä ja sillä on mahis väistää, mutta heti kun kerrotaan että nyt sulta ei kysytäkään mitä tahdot, viedään se kontrollimahis pois, sitä alkaa ahdistaa. Otettiin ensin takaosan ja pallien kopelointia, pikku hiljaa L rentoutui. Ei murrannu taaskaan, pää kyllä yritti kääntyä kopeloitsijan puoleen, mutta pidin napakasti kiinni. Rauhallista kehua ja namien syöttämistä. Katsoin siltä itse hampaat, ja todettiin yhdessä että kyllä tää sen verran hyvin sujuu, joten kopeloitsija vilkaisi kans sinne suuhun. Ei ongelmaa. :) :) :)

Pieni tauko ja sama uudestaan. Tässä vaiheessa meidän luo tuli yksi koirakin ihmettelemään, L veti siitä uudestaan paineet ja jäykistyi + häntä laski. Se koira pysy kuitenkin siinä n. puolen metrin päässä eikä yrittäny iholle, saati ollu yhtään vihainen, niin totesin Luksille että sorry, se on nyt uusi häiriö ja saat luvan sietää sen. Pikku hiljaa rentoutui taas, pallit ja hampaat katsottiin ja pentu olikin syöny jo koko rasian maksanakkimössöä.

Päästin sen vielä vapaana sinne tilaan, kävi reippaasti kiertämässä itsekseen paikkoja kun keräsin meidän kamoja takas kassiin. Sit kadosin sen ja lähdin etsimään, ehdin kerran kutsuakin Luksiii, mutta ei mitään. En tiedä kuuliko se edes, siellä oli aika hälinä. Löysy se sit, me oltiin just menty ristiin. :D Pentu oli menossa takas sinne missä oltiin istuttu koko aika, ja oli jo vähän huolissaan kun mä olin kadonnu, ja heti kun se sit bongasi mut niin piti huolen kyllä että ei huku uudestaan. Kun otettiin suunta kohti ovea, sillä oli jo melkeen hätä että kai se varmasti pääsee mukaan enkä meinaa jättää sitä sinne. :D

Autoon menon kanssa vammailua taas. Kun lähdettiin kotoa, naapuri lapparinsa kanssa oli just siinä kohdilla, ja L yritti alkaa pörisemään sille. Ei se mitään, vaikeni kyllä kiellosta, ja juteltiin hetki sen omistajan kanssa. L koetti mennä niiden luo, kielsin, ja se yritti silti kohta uudestaan remmi pitkällä kurotella sinne. Nyppäsin liinasta aika kipakasti. Sit ne toiset jatko matkaa ja mä yritin lastata pennun autoon, mutta se viis veisasi mun pyynnöistä. Jumankauta, se todellakin pystyy hyppäämään sinne oikeen hienosti. Välillä edelleen nostan sen, mutta silloinkin käsken sen siihen ihan ovella, en minä halua mennä hakemaan sitä metrien päästä ja kantaa sieltä saakka. Välillä taas hyppyytän sen kokonaan itse sinne, tai ainakin etujalat saa nostaa reunalle niin mä voin sit auttaa perseen sisälle. Nyt se siis viis veisasi mun käskyistä, kyyläsi vaan poistuvan toisen koirakon perään, joten niskaperseotteella vähän vauhtia. :P

Takas kotiin lähtiessämme sama. Pentu jäi parin metrin päähän kun avasin auton ja häkin oven. Komensin sen siihen ovelle mun jalkoihin, tuli kiltisti. Häkin ovi ehti valua kiinni, avasin sen uudestaan, ja sillä aikaa penska hilppaisi taas kauemmas ja jäi sinne istumaan. Komensin sen taas takas, tuli jalkoihin, käskin ja näytin vielä avuksi kädellä häkkiin, yrittää taas karata. Nappasin niskasta kiinni ja avustin sen taas kyytiin. Huoh kun osaa olla vaikeeta!

Ens kerralla pidän huolen, että paikka on sellanen mihin voin jättää sen. Metsä. Mä pyydän sitä kerran kyytiin, jos se viis veisaa, sanon sille "ei sitten" mitä käytän muutenkin kun vien siltä palkan mahiksen pois, panen ovet rauhassa kiinni, hyppään ratin taakse ja kaasutan tieheni. Mieluiten ihan kunnon matkan mutkan tms taakse asti, ja kovaa. Pitää vaan pitää huoli että pentu on auton takana ennen kun lähden, ettei satu mitään vahinkoa.

Edelliselle koiralle tää piti tehdä kerran. Me oltiin oltu umpimetsässä, koira oli irti kun tultiin autolle. Siihen saakka olin ottanu sen kiinni vähän aiemmin, kun tiesin että se alkaa muuten temppuilla. Nyt ajattelin, että ihan helvetin sama, jääköön tänne sitten. Piski alko oikeen klassisen "en tuu metriä lähemmäs mutta kärkyn koko ajan" -hipan. Mä tarjosin sille kerran mahista mennä kyytiin, se vaan kurotteli sieltä parin metrin päästä eikä korvaansa lotkauttanut. Tais vielä haistella jotain ja vilkuilla vaan silleen alta kulmain. No ei sitten, panin ovet kiinni, käänsin auton, tässä vaiheessa elukka pörrää ympärillä ja on ihan "mitä ihmettä, lähteekö se?!" -tilassa. Taisin läväyttää tööttiä kunnolla että sain sen hypähtämään kauemmas, ja kaasu pohjaan ja helvettiin sieltä, tie vaan pöllysi. Ajoin kauas, varmaan monta sataa metriä. Aluksi näin peilistä että koira kiitää perässä, mutta sain sen kyllä karistettua. Sit pysähdys ja ulos coolina odottamaan surkeana pinkovaa elukkaa. Ei tarvinnu ku avata ovi niin se sinkosi sisään. Eikä sen koommin KOSKAAN uhmannut kun pyydettiin hyppäämään kyytiin.

Olen varma että toi sopi Luksillekin. Se on saanu aika usein namin kun olen nostanut sen autoon. Se on siellä rauhassa, ei pelkää, ei stressaa. Autolla ollaan aina menty johonkin kivaan paikkaan. Ilmeisesti autoon meno ei kuitenkaan oo tarpeeksi kivaa, kun se kokeilee nyt uhmata sitä? Joka tapauksessa mä en jaksa pelleillä, järkytän sen mieluummin kerralla kunnolla kun taistelen tästä joka jumalan kerta. Se osaa hypätä sinne aivan hyvin itsekin. Tai osaa ainakin tulla lähelle kun pyydetään, ja pysyä siinä niin että saan sen nostettua! Prkl.