Ajoin huoltikselle kauppaan ja olin etukäteen bongaillut nettikartasta, että siellä lähellä pitäis olla valtava pelto. Olihan siellä. Pentu oli siis kyydissä, jätimme auton huoltiksen pihaan ja lähdettiin pellolle. Luksi juoksi sydämensä kyllyydestä. Irtoaa tollasella valtavan laajalla alueella jonnekin 50m päähän. Mua hirvittää edelleen, mutta minkäs sille tekis... tein kyllä aina niin, että sen juostessa tosi kauas käänsin omaa kulkusuuntaani ihan selvästi. Pysyy piski skarppina kun tietää että aina kun selkänsä kääntää tarpeeks pitkäks aikaa, mä olen vaihtanut suuntaa.

Käveltiin melkeen puoli tuntia. Kiersin ensin jotakuinkin sen pellon ympäri ja sitten aloin tehdä siksakkia keskellä. Olis jatkunu vielä kauemmaskin, ihan valtava alue tosiaan! Kerran luulin että näin jäniksen, mutta se tais olla kuitenkin vaan lumikokkare. Vaihdoin joka tapauksessa suuntaa niin paljon että pentu juoksenteli ihan eri puolelle, selkä jänöön päin.

Yksi luoksetulo, veti täysillä edellä kun huusin eka nimeltä. Pysähtyminen ei mikään totaalinen "kuin seinään" -mallinen. Kutsusta tuli kuitenkin laukkaa, joten palkkasin.

Ihan lopuksi kaivoin lelun ja leikittiin pari minsaa. Hienosti taas leikki. :) Pentu sai kerran voittaa. Mä olen ehkä liikaa pitänyt lelusta kiinni, pitää panostaa tohon että muistan antaa sen voittaa usein. Myös sisällä. Hassua. Kai se tuli siitä, kun ulkona se ei oikein palauta lelua -> en arvaa päästää irtikään ettei se katoa sen kanssa omille teilleen. Jännä miten omat toimintamallit tosiaan saattaa ihan huomaamatta muuttua... mutta korjataanpa nyt. :)