Huh, olipa "loma". Juuri tulimme omaan kotiin.

Huonevammaamisesta sen verran, että kolmannen niskasta taluttamisen jälkeen sen omatkin jalat taas alkoi toimia. Luimii ja on kaikin tavoin "kai tiedät että vihaan sua kun käsket mut tonne" -ilmeellä, mutta menee. Itse. Pelkällä käskyllä ilman että tarvii antaa vauhtia äänen korotuksella tai fyysisillä otteilla. Wohoo, erävoitto!

Pari vikaa iltaa, erityisesti keskiviikon, se oli kuulemma ihan kummallinen. Mä en ole juuri sen kanssa leikkinyt tai muutenkaan seurustellut, syystä että
1) se saa leikkiä mun kanssa joka jumalan päivä himassa, sillon harvoin kun ollaan porukoilla niin leikkiköön mutsin kanssa kun kerran voi! Olen muutenkin lojunut suljetun oven takana ja estänyt perskärpästämisen. Voit jäädä olkkariin porukoiden kanssa, ei tarvii hiihtää aina mun perässä, laitan kuitenkin oven kiinni niin että et pääse!
2) olen ollu paljon pois kotoa omissa menoissani
3) mun hermot on ollu totaalisen kireällä ja olen mielihyvin ottanut vähän lomaa pennusta...

Keskiviikon se kuulemma oli ihan surkea, vaisu ja jotenkin pelokas, ja mutsin mielestä etsi mua joka paikasta ja odotti suunnilleen ulko-ovella päivystämässä... (mitä se ei ole koskaan ennen tuolla tehnyt). Sit ku tulin yöllä kahdelta himaan, pentu vaan itki ja itki, kiehnäsi ja halusi syliin ja jatko itkua vaikka mitä tein. En tiedä mikä ihme sillä oli.

Tarkennus edelliseen kirjoitukseen: se puri näyttelytreenissä Iitua ihan oikeasti. Mä en nähny mitä siinä kävi, mutta kuulemma osui, ei vaan yrittäny osua. Mä en nyt tän jälkeen tiedä yhtään mitä ihmettä teen sen näyttelyn kanssa...

Kongia se ei ole halunnut lussuttaa moneen päivään, kuivahkot (taskuun paljaana unohtuneet) frolicit jää kanssa syömättä, mutta nyt se kyllä pureskelee puruluuta tossa pedillään. Eilen ainakin leikki pehmolelulla suht normaalisti. Jätän koko noutokapulahommat nyt kuitenkin suosiolla pitkäksi aikaa, odotellaan että ihan satavarmasti se suu ei ole enää yhtään kipeä ennen jatkoa.

Mulla on jotenkin ristiriitainen olo, tavallaan on sellainen olo että loma ei todellakaan ollu loma. Olen ihan yhtä uupunut kuin ennen sitäkin... no, on tässä vielä pari päivää, ja ajattelin käyttää ne siihen että muistutellaan mieleen arkirutiineja (aamulla vaan pikakusetus jos on jäämässä yksin, lenkki vasta illalla (hesassa vein sitä pääosin aamupäivisin, mutsi hoiti lähes kaikki illat, ja sit mä käytin sen vielä yöllä pikaisesti), yksinolo ylipäänsä, treenit taas ohjelmaan ton viikon löysäilyn jälkeen). Niin, jotenkin tuntuu että hermot on edelleen kireällä ja räjähdän sille ihan pienistäkin. Ei kai itse suuttumisessakaan mitään pahaa ole, pitäis vaan aina muistaa ensin käskeä jotain tuttua (pois, alas, riittää, älä ota, kiitos...) ja sitten saa rauhassa räjähtää, jos piski viis veisaa. Ei niin, että se penkoo kassia ja nakkaan sen suoraan helvettiin sieltä, vaan se sanallinen pois-käsky (tai älä ota) eka.

Luoksetuloja pitää varmaan nyt alkaa ottaa kunnon häiriössä ja ehdottomasti liinalla varmistaen. Ei kuitenkaan niin, että itseä vituttaa jo valmiiksi, vaan rauhallisessa mielentilassa -> rangaistuskin pysyy oikeudenmukaisena kun ihminen pystyy hillitsemään itsensä. Mä kokeilin pari kertaa hesassa yökusetuksilla, epäilin että se "en mene tonne huoneeseen" -vammailu näkyy myös luoksetuloissa joita ei oikeastaan oltu ollenkaan otettu koko viikon aikana, ja olin jo valmiina runttaamaan sitä oikeen huolella jos se olis lällätelly. Vaan ei, oikeen nätisti totteli. :)

Jos Iitu oikeesti haluut sen joskus lainaan niin mä voin vaikka maksaa sulle siitä hyvästä... :P Ja kaikki muutkin tutut, parin tunnin liisingikin onnistuu, ihan koska tahansa.