Yöllä piti ottaa matto pois lattialta. Luin kirjaa ehkä 22-23 välin, sen jälkeen kävin juomassa lasin vettä ja vessassa, ja kun palasin, pentukin oli herännyt ja alkanut nakertamaan mattoa. Ihan kunnon hapsut revitty siitä, perkele! Se ny on tollanen kämänen räsymatto että ei sinänsä haittaa, mutta noin periaatteessa kuitenkin. Survoin maton siis pois kokonaan.

Paskahätä yllätti noin aamuseitsemältä. Heräsin katsomaan kelloa ja vetäydyin nenukkini kanssa peiton alle, en millään jaksanu nousta keräämään niitä... se oli käyny ulkona vikn kerran joskus 21.30 muistaakseni. Pointti on se, että sen pitää tehdä illalla kahdet paskat. 19-21 välillä ekat ja 22-23 välillä tokat. Nyt menin niin aikaisin nukkumaan, ja arvelin jo etukäteen että sisään tulee.. yllätyin vain ajasta, vasta niin myöhään. Jos olisin menny kahdeksaan kouluun, se olis siis just ehtinyt ulos. Nyt heräsin vasta klo 9.

Aamulla piti vähän patistella, mutta teki se lopulta uloskin pienen kasan. Sisällä 15x kenkä (kahdennentoista namin jälkeen se ryntäsi olkkariin hakemaan lelun. En tehny/sanonu mitään, ja nopeesti se sit tiputti sen ja hyökkäsi taas kuonoineen kenkään. :D) ja 8x sivulle tuleminen, minä hiljaa, kriteerinä täsmälleen oikea paikka. Otan sen nykyään sivulle rapun välitasolla joka kerta, siitä ei mennä enää ennen ku on tultu sivulle, oltu siinä 0,5-3s, saatu nami tai pari, ja saatu lupa. Siinä vaan olen päästänyt kriteerin aika lailla löystymään.. sivusuunnassa on tullu väljyyttä ja/tai pentu on vähän vinossa. Pitäis varmaan muistutella pikkuhiljaa sisällä sitä täsmällistä paikkaa siis.

Sit leikkasin kynsiä. Otin pennun syliin. Ja kyllä, se ihan oikeasti on surkena ja pelkää sitä! :( Miksi?! Tassuja saa nostella ja kaivella, mutta kynsisaksien vieminen niiden lähelle = tahtois väistää. Leikkasin mä sillon joskus parilla eri kerralla liikaa ja se vinkaisi, mutta kyllä se sen jälkeenkin sujui vielä ihan ok.. minusta. Otetaan nyt taas ohjelmaan päivittäin, ei tarvii ees leikata, mutta tassusta kiinni, muutaman kynnen hiplailua saksilla, suuri palkka. Leikkasin muutaman kynnen, suurin osa oli ihan ok ja niitä tyydyin vaan hiplailemaan. Pentu painautui hyvin tiukasti mua vasten ja oli ihan korvat lintassa surkeena. Yritti siis kerran hypätä alas, mutta otin siitä vaan ystävällisesti kiinni ja sanoin että eipäs vielä karata. Juttelin sille mukavia, laitoin välillä sakset pois ja rapsuteltiin vaan, katsoin samalla ohimennen korviin, pyyhin silmät ja kurkkasin suuhun n. 3 sekunnin ajan. Hyvin anto pitää huulia ylhäällä niinkin kauan. :) Sit taas vähän kynsien hipelyä, palkkana oli isoja möykkyjä maksamakkaraa. Välillä leikkasin (olin leikkaavinani) kolmekin peräkkäin ja vasta sit palkka, välillä palkka pelkästään siitä kun otin sakset käteen ja vein käden jalan lähelle, välillä siitä kun pengoin tassua vaan sormillani. Eiköhän se tosta. Vaikea kuvitella, että L tulis pelkoaggressiivisenakaan silmille niin ku edellinen teki, mutta mulla on niin paha mieli että haluan aivopestä sen taas tykkäämään tosta. Pelkkä "se antaa superalistuneena mun tehdä sen" ei riitä.

Voisin varmaan naksutella sille kynsisaksien koskemisesta tassulla. En tiedä tajuisko se, että se on se sama laite silloinkin kun leikkaan sen kynsiä, mutta tuskin siitä haittaakaan olisi. :) Sakset siis vaikka eka vaan lattialle, sit mun käteen, polvelle jne.

Sai pakastimesta maksamakkara-nappulakongin ja pahvilaatikkoon possun korvan siivun. Teippaan laatikon aina kunnolla kiinni ja tökkään siihen puukolla pari reikää, joista saa hajun. Tarkoitus on siis että se saa räjäyttää ne ihan tuhannen päreiksi, ja yleensä onkin revitty paljon enemmän ku mitä herkun ulossaaminen on voinut vaatia. Tänään se oli avattu hyvin siististi. Laitan sille ton pahvilaatikon aina valmiiksi samalla kun syön ja teen muita aamutoimiani. Kun kerään aamiaiskamat veks ja alan pukea ulkovaatteita, pentu ramppaa mun, eteisen ja keittiön hyllyn päällä odottovan herkun väliä. "Lähde jo!" Kun mulla on kengät jalassa, takki niskassa ja kaikki kamat käsissä, kävelen vielä keittiöön antamaan sille sen aarteen. Pentu painelee sen kanssa pedilleen olkkariin ja mun ovelta huutama heippa kaikuu kyllä aivan kuuroille korville... ;) Sitä ei vois siis vähempää kiinnostaa että nyt se lähtee.

Yksin 10-13. Pentu on kummallisen rauhaton, hirvee kitinä ulos lähtiessä. Komensin sen kerran jo eteisestä pois. Ehkä tyhmää, siitähän se sitä painetta varsinkin kerää. Otin remmin käteen -> se kilahtaa -> kiljuva pentu lähti rynnimään takas -> toistin rauhallisesti POIS. Odotin hetken, sit pyysin sen tulemaan. Kitisee edelleen, mutta vähän hillitymmin. Jähmetyin vaan ja odotin että se on hiljaa. Tavoite on tässäkin saada se mun sivulle ja ennen kaikkea olemaan HILJAA siinä. Se oli monta kertaa hienosti sivulla, mutta vaikenemisesta ei ollu puhettakaan, niin enpä antanu pantaa sen ulottuville. Se siis pujottaa itse pään pantaan, mutta annan pannan sen ulottuville vasta kun turpa on aivan ummessa. Tingin ennemmin pennun paikasta kunhan se on hiljaa, ja tälläkin kertaa se oli vähän miten sattui mutta hiljaa. Meinas rapussa kiljahdella uudestaan, mä vaan jähmetyin, ja vaikeni sit onneks niin päästiin menemään. Mua vitutti, mutta kerrankin pysyin itse rauhallisena!!

Ajattelin ensin käyttää sen vaan nopeesti kusella, kun hyvä mieli oli tosiaan kadonnu taivaan tuuliin ton säädön jälkeen. Se kuitenkin palasi pian, ja käveltiin eka vähän korttelikierrosta lähikulmilla. Yhdellä kulmalla L meni aika pitkällä remmillä mun edellä, ja mä olin ihan ajatuksissani. L astui t-risteyksessä tuolta t:n varresta siihen vaakaviivan puolelle, ja sieltä tulikin pyöräilijä. Se veti komean lukkojarrutuksen ja hyppäsi pois pyöränsä päältä ettei kaatuisi. Mä pyysin heti anteeksi, keräsin koirani lähemmäs itseäni, ja se totesi ihan ystävällisesti että ei mitään. pahoittelin vielä kovasti uudestaan, ja se vaan sano että onneks ei sattunu, kannattaa olla ens kerralla tarkempi ettei käy pahasti. Lupasin olla, ja toistin vielä että olen kovasti pahoillani tästä. Sit jatkettiin matkaa.

Joo, OLIHAN se mun vika. Mun koira käveli ehkä 2 metriä mun edellä. Liikaa, kun en nähny tuleeko sieltä joku. Mutta... olishan sieltä talon takaa voinu rynnätä juokseva lapsi. Tai vaan minä yksin, yhtä lailla mä olisin sen pyöräilijän näkökulmasta tupsahtanut tyhjästä sen eteen. Luksi ei edes juossut tai rynnännyt, se vaan käveli. Ehkä pyöräilijänkin olis syytä ajaa liukkaalla JALKAKÄYTÄVÄLLÄ sen verran hiljaa, että kulman takaa tupsahtava koira/ihminen/mikä tahansa ei oo vaarassa liiskaantua sen alle? :P

No, sama se. Onni onnettomuudessa, kumpaakaan ei sattunut. L ei edes pelästynyt sen kummemmin.

Sit mentiin puistoon. Mulla oli lenkkarit, mutta teki mieli mennä, ja kahlasin sitten polvia myöten umpihangessa sen puiston yhteen nurkkaan, jossa on "hiekkakuoppa". Tiiättekö, että kun jalat kastuu ja seisoo silti sielä lumessa, jossain vaiheessa se lakkaa tuntumasta saatanan kylmältä? Se ei tunnu enää miltään. :D :P L oli vielä remmissä kun sieltä tuli vastaan kolme jotain yläasteikäistä koottipoikaa röökit huulessa. Meinas sanoa bbrrrr, mutta totesin että anna olla, ei noi oo mitään. Pojat tais mulkasta aika pahasti ja mua alko naurattaa ihan hulluna. :D Toivottavasti ne angstiset teinit ei nyt viiltele itseään hengiltä kun ilkeä koirankusettajatäti sanoi että te ette ole MITÄÄN... en ollu varma onko siellä vielä lisää väkeä, mutta L ei osoittanut mitään aikeita mennä noidenkaan luokse, joten päästin sen kokonaan irti. Siis liina irti pannasta. Ei tajunnu ensin edes lähteä juoksemaan, vaikka yritin hokea sille ole hyvää ja mene ja ties mitä. :D Sit kun tajusi, niin sehän juoksi! Heiteltiin vähän keppiä, kerran se lähti jonkun matkaa jäniksen jäljille, mietin jo että paineleeko se nyt tosissaan sen perässä kun se käänty itse takaisin. Kehuin siitä, namia ei ollu. Joo, mä päästin sen irti vaikka namia ei ollu edes mukana! Hullu! Heiteltiin vähän keppiä ja rämmittiin siellä umpihangessa. L irtoaa aika kauas, mua edelleen harmittaa se. :( Tuttu avara paikka, hyvinkin jonnekin viiteenkymmeneen metriin... toivoin vaan että se ei näe ihmisiä eikä varsinkaan jäniksiä. En tiedä yhtään tottelisko se, mutta miten sitä voi koskaan saadakaan tietää jos sellaista tilannetta ei päästä syntymään? Se hallinta yksinkertaisesti vaan rakoilee kun etäisyys kasvaa, ja kun en aio pitää sitä koko elämää 4m liinassa, sen on pakko oppia tottelemaan myös kauempana. Tietysti olis fiksua että olis edes palkkaa mukana, jos olis tullu joku tositilanne... jos se ei näe mitään tai ketään, se edelleen kyllä tulee 100% kutsusta luokse. Kaukaakin. Sikäli en pelkää, mutta kun koskaan ei ole tullu tilannetta että pentu on 50m päässä ja se näkee ihmisen tai jonkun elukan. Malttaisko se palata mun luo?

Olen miettinyt jo etukäteen, että jos se lähtee jäniksen perään, mä kiljaisen kerran jotain kimeetä ja ihanaa, ja lähden juoksemaan ihan täysiä eri suuntaan. Jos näyttää että se tulis ehkä perään, alan hihkua ja hyppiä ja riehua. Jos se taas vaan vilkaisee tai ei edes katso taakseen, ja painelee jänön perään, karjaisen EI SINNE! ja juoksen edelleen poispäin, mutta ihan hiljaa, ja ehdottomasti eri suuntaan kun mistä ollaan tultu. Yritän keksiä paikan josta näen palaavan koiran mahdollisimman ajoissa mutta koira ei mua. Suht kauas lähtöpaikasta, ja olen todella hiirenhiljaa. Annan sen oikeesti saada suunnilleen paskahalvauksen pelosta, että nyt se mamma katosi ja mää jäin yksin maailmaan.

Tai jos se on joku avara paikka enkä pääse pakoon tai piiloon, mä seison paikoillani ja annan sen ymmärtää että taivas putoaa niskaan kun se palaa. Karkotan sen laumasta. Todella, todella raivoisasti. Olen varma että MINÄ olen saanu sen paskahalvauksen kun pentu katoaa näkyvistä, ja tiedän että pelkoni purkautuu todella komeana raivona.

Toivotaan että kovin moni ei ole todistamassa sit sitä...

No, mitään ei siis tapahtunu, ja löysin taskustani pari nappulaa. Kiinni otettaessa menin kyykkyyn, syötin sille yhden namin, sanoin "remmi", laitoin sen kiinni, annoin toisen. Sit iloisesti jutellen vähän matkaa eteenpäin. Ainakaan se ei vielä tajua yhtään vältellä kiinni ottamista.

Kotona 10x namin pito kuonolla. Namina mozzarellaa, sopivan tahmeeta. Olin ajatellut tehdä 20 toistoa, mutta pentu todella keskittyi ja pari vikaa oli niin hienoja, joten taisin syöttää sille ne toiset 10 murusta jättipalkkana kerrallaan... :D Sain siis laskettua mun kahden sormen välissä olevan mozzarellaläntin (ehkä 1x1cm, osa 1x2cm) sen kuonolle, kestoa vaihdellen pelkkä kosketus - 3 sekunnin pito. Käsi siis kyllä edelleen piti namista kiinni, mutta nyt se nami itsessään oli sen kuonolla, ei pelkkä mun sormi! Hienoja, tää todella edistyy! :)

10x kopin heittoa, ehkä noin puolet sai kiinni. Alkaa ymmärtää jo "koppi"-vihjettä. :D

Sivulla oloa, huima yksi kappale, käsky "seuraa", naks oikeesta paikasta, käsi sekunniks pois, nami ja käskyn toisto x3, lopuks "ok", askel taakse ja vikan namin heittäminen. Parin namin välissä kestoa oli sekunti, yhdessä välissä noin kolme sekuntia. Tähän pitää alkaa lisätä sitä kestoa ihan kunnolla, ja alkaa tehdä niin että en vedä kättä vatsalleni "pois" vaan annan sen roikkua normaalisti, ja pennun pitää vaan itse pitää kuono erossa siitä. Lisää luopumisia siis, siitähän tässäkin on kyse. Aluksi ilman mitään käskyjä, ohjaan pennun vaan sivulle ja yritin houkutella sitä pois, ja naks ja palkka kun luopuu namin jahtaamisesta. Paikka varmaan aluks kärsii, mutta eiköhän se siitä korjaannu sit taas. :)

On taas niin kovasti kaikkea mitä haluisin sille opettaa, tuntuu että tarttisin toisen koiran ku yhtä ei voi rasittaa niin paljoa. :D Vaikee valita, kun polttelis sekä temput että toi oikeet liikkeet...