Su iltamyöhä: 10x kuonon tunkeminen kenkään. Hyväksyin enää kuonokosketukset, tassulla huitominen ei kelvannut. Hetken turhautunutta tassuilla raapimista (kengän, ei mun), sitten pääsi taas kärryille.

Kaikissa alla olevissa sarjoissa nami sormien välissä pinsettiotteessa, ei enää nyrkissä piilossa. Naksun sijaan käytössä "jep".

Ma 8:30: 20x luopuminen. Vikoilla ei edes yrittänyt hamuta kun esittelin namin sille, pysyi jo valmiiksi etäällä. :) Aloin lisätä kestoa n. sekuntiin. Namina maksaa, paljon pahempi houkutus kuin mitään nakki tai frolic. Tosi pieniä murusia.

Ma 11:30 (tää on taas tää mun pätkäpäivä, koulua 9-11, 12.30-14, 15-17): 20x luopuminen. 1-2s kestoa, laitoin käden välillä kuonon ylle. Vetäytyy herkästi taaksepäin, kuono tai koko koira. Taitaa sekoittaa peruuttamiseen? Vein käden vaan aina takas kunnes sain sen kuonon ylle ilman että kuon väistää, ja lopulta sain ihan kivoja, joissa koira pysy paikoillaan.

Tän jälkeen leikkiä, yhdistin luopumista siihenkin. Kesken vetoleikin tarjosin sille namia, mutta suljin nyrkin aina kun se irroitti lelusta ja olis ottanu sen. Aluksi se irroitti aina kun houkuttelin, mutta puri kyllä heti takas leluun, ja ihan muutamalla toistolla selkeesti tajusi että turha vaiva, namia ei saa. Vaadin siis aina että se leikkii ihan kunnolla, ei mitään sellasta muodon vuoksi, ja sitten pyysin irroittamaan ja silloin sai sen otettua ilman että nyrkki karkasi. :) Tein ehkä viisi kertaa yhteensä, ja viimeisellä sain heilutella namikättä sen edessä ja se roikkui vaan lelussa. Näitä ehdottomasti lisää!! Kuvasin tätä, josko laittaisin videon myöhemmin.

Pari oivallusta:

1) sen narulelu on purkautunut "lankavyyhdiksi". Se tarttuu siihen helposti, naksuttelin just yks ilta leluun tarttumisesta, kirjoitin siitä. Entä jos pistän noutokapulan sinne "sisälle", ja pikku hiljaa, vaikka ihan lanka kerrallaan, vähennän karvaa ja kapulaa paljastuu yhä enemmän? Onko tässä joku sudenkuoppa?

2) treenihetkenä ongelmana on se, että mun pitää pitää namit pöydällä tai tuolilla ja silti olla tarkkana, ettei se omia aikojaan maista muutamaa jos käännän hetkeks selän tms. Yleensä namit on pienissä rasioissa. Olen jo pitkään miettinyt, että aion käyttää niitä rasioita jäljellä, ne on just sopivan kokoisia siihen. En siis halua opettaa, että rasiasta ei saa koskaan ottaa omin luvin. En tajua mikä aivojumi mulla on ollut... vasta tänään tuli mieleen, että ostan jonkun selkeesti erilaisen purkin, ja opetan sille luopumisen kautta että sieltä ei koskaan syödä itse. Namikuppi alas, pentu lähestyy, namikuppi pois. Ja sama x sata. Kun peruuttaa ja luopuu, merkkaan käytöksen sanomalla jep, otan yhden namin kädellä kupista ja annan sille. Ja sama uudestaan. Olen varma että se tajuaa nopeesti, ja sitten voin pitää nameja lattialla vieressäni tms helpossa paikassa eikä se enää häiriinny niistä (tai yritä vastaa), kun tietää että se ei ikinä voi saada niitä muuten ku mun käden kautta. :) Joku punainen litrainen hillopurkki tms, se voi olla isokin, ei se kai haittaa. Eroaa ainakin pienistä neliön tai suorakaiteen muotoisista läpinäkyvistä sinikantisista purkeista koirankin silmään.

14:30: 20x luopuminen. Tais olla froliceja vaan, pennulla jo iso nälkä kun aamupala tuli ennen yhdeksää. Viimeisillä pääsin jo koskettamaan yhdellä sormella sen kuonoa ylhäältä päin. Häiriintyy aika herkästi, tarkkana että "jep" tulee silloin kun kuono on paikoillaan! Tässä vaiheessa pitäis varmaan alkaa yhdistää tähän jo "kuono"-vihjettä. Liikkeen on tarkoitus olla "laitan jotain sun kuonolle, ole liikkumatta kunnes annan luvan tiputtaa ja syödä sen". Kosken sitä vasta sormella, siis nami on kahden sormen välissä ja kosken sitä kevyesti kolmannella sormella, mutta yhtä kaikki, tuskin se erottaa mikä sitä koskee? :D

Kokeilin tehdä muutaman sellaisen, että heiluttelin namia sen edessä. Ei juuri haksahtanut tavoittelemaan sitä. :) Luulen että meidän paikallaolotreenitkin etenee aimo harppauksen tän ansiosta!

Tähän mennessä on nyt siis tehty järjestelmällisesti sata toistoa. Saa nähdä olisko tää perjantaihin mennessä oikeesti valmis. Nou hätä, mutta jännä nähdä miten nopeesti joku juttu etenee kun sitä treenaa päivittäin PALJON... Pennustakin huomaa, että on treenattu paljon normaalia enemmän. Se on jotenkin... rauhallisempi? Innolla mukana kuitenkin aina. :)

Illaksi olin vielä laittanut kuonokenkäjuttuja, mutta oltiin Vieno-belgillä kylässä 17-20 ja L on aivan uupunut nyt. Sankarini teki molemmat tarpeensa ennen kun pakkasin sen autoon. Autossa joutu olemaan puolisen tuntia kun hain pari kaveria mun kyydillä. Teki uudet pissat pihaan ennen kun mentiin sisälle. Ja sitten se sekä kusi että paskoi kaverin matolle! Ihastuttavaa! Kukaan ei kyllä nähnyt kumpi pentu se oli, mutta epäilen kovasti Ällää. Se ei siis vaan ole luotettava vielä kylässä, viime viikolla pissasi toisen kaverin matolle... aika jännää, kotona se nimittäin KOSKAAN ole kussut matolle. Sisäpaskoja ei myöskään oo tullu moneen viikkoon, ja jos tuleekin, ei koskaan muulloin ku aamuyöllä. No, pennut on pentuja, mutta just taisin hehkuttaa että se saattaa kotona leikkiä ja riehua eikä silti tarvii käydä ku 3-4h välein. No, nytpä sitten tartti. :D :P

Vieno on kasvanut jo aivan törkeesti L:stä ohi. Siellä ne kuksi vuorotellen toisiaan, meidän vauvat...

Tänään ei juuri lenkillä käyty, pari kertaa 15-20min korttelikierros mun hyppytunneilla. Mulla oli uudet (tai ikivanhat, mutta hukkasin edelliset niin piti kaivaa jotku varalapaset kaapista, eli vaan Luksille uudet) lapaset enkä tiedä johtuiko se niistä, mutta L ekan kerran elämässään yritti pitkään härkkiä mua. Purra hihaa ja niitä lapasia, hyppiä päin, leikkimurista ja ties mitä. Omaa hihnaakin tais retuuttaa, sitäkään se ei ole IKINÄ tehnyt! Joku mummo köpsötteli meidän edessä ja valitettavasti mä tein taas sen mitä ei ikinä pitäis tehdä.. "emmä kehtaa komentaa sitä ilkeesti muiden kuullen". Yritin hetken hyssytellä, ja sit totesin että piru mä kasvatan tästä just sellasta "kyllä se kotona käyttäytyy"-koiraa, ja karjaisin niin että pentu äkillisesti muistikin taas kuinka kadulla kävellään, ja mummo... no ainakaan se ei tuupertunu maahan kuolleena. :P

Kun oltiin lähdössä Vienolle ja oltiin vasta pihassa, naapurin lappari meni kadulla just ohi. L haukahti kerran, en ehtiny reagoida siihen. Moikkasin lapparin setää, L alko murista, ja tiuskaisin sen vaikenemaan. Hiljeni kyllä. Mun tekis kauheesti mieli väittää, että se puolustaa omaa pihaa, mutta tuskinpa vielä...

Kun tultiin Vienolta ja otin just Luksia autosta ulos taas omassa pihassa, ohi ajoi pyöräilijä jolla oli kauhee lasti tavaraa tarakalla. Oli jo hämärää ja Luksin oli taas pakko kommentoida. Huhheijaa. Hiljaaaa! vois olla sen toinen nimi.

Päivällä pari ohitusta, toinen ok, toinen sattu just kun juttelin ohikulkijan kanssa (se tunnisti L:n mudiksi!) ja joku kolmas sankari päästi colliensa meidän sekaan. Mä yritin puhua sen ekan kanssa ja miettiä sanonko kolmannelle nätisti että ole hyvä ja mene sen koiras kanssa hittoon siitä, vai mitä, lähtiskö ne kohta itse. Ne siis vaan pysähty kohdalle ja se koira tuli pikku hiljaa lähemmäs. L istui ihan pokkana ja katseli, tais vähän murista. "Onko se arka?" No on se vähän, älä päästä omaas tänne. Mua vitutti, vaikka oikeastaan se oli ihan ok tilanne, kiltti koira eikä se tullu edes ihan iholle asti sitten. En vaan jaksa tajuta ihmisiä, miksi on niin vaikea avata sitä suutaan. Vieraan kysyä HETI että moikataanko vai ei, ja mun sanoa että ei moikata, voitteko jatkaa matkaanne. Vituttaa ihan hulluna sellaset jotka jää vaan siihen hollille kyttäämään. Argh!