Meillä oli ollut tosi hauska ja rentouttava lenkki. Oltiin jo tulossa takas päin, u-lammen jäällä, kaislikon kohdalla. Siellä kauempana rannalla menee hiihtolatu, ja kun L katsoi sinne ja sanoi vienosti bbrrr, mä taisin vaan vilkaista ja ajatella, että joku mattimyöhäinen vielä tähän aikaan hiihtelee. Virhe yksi. Puutu sen pörinöihin vakavasti, heti, napakan ystävällinen "höpönhöpön" ja käsky jatkaa matkaa, tässä tapauksessa toiseen suuntaan.

Seuraavaksi kuuluu jumalatonta rytinää ja kaakatusta, ja pentu sinkoaa miljoonaa pakoon keskelle lampea. Yli sadan metrin päähän, reilusti yli. Siinä vaiheessa tajuan että hiihtäjä olikin sorsaparvi, ja koira on aivan jossain transsissa juoksemassa pakoon. Se luuli että ne sorsat jahtaa sitä! Se pysähty sinne reilun 100m päähän, mä ajattelin että no kyllä se sieltä palaa kohta kun sorsatkin meni jo. Kävelin vähän ja kyykistyin odottelemaan. Pentu on tullut ehkä 20m päähän minusta, on aivan jähmeä, murisee edelleen, jotenkin ihan sekaisin. Huhuilen sitä ja juttelen kuuluvasti että mitä sä nyt pelleilet, eihän se ollu ku sorsa, älä höpsi, koitahan ny päästä sieltä. Yritin huutaa sitä nimeltä, luoksetuloa en uskaltanu käyttää kun arvelin ettei se ehkä tule. Se oli jotenkin ihan jossain omassa maailmassaan eikä tajunnu mitään. No, ketään ei ollu missään, joten aattelin pyllähtää untavatakin liepeille istumaan ja että odotellaan rauhassa vaan. En halunnu mennä askeltakaan pennun luo, koska se olis kuitenkin luullu että mammakin pakenee kauheita sorsia.

Meni ehkä minuutti, kun koira alkoi palata tähän maailmaan ja lähestyä mua. Ja eikö samalla siellä kaislikossa ala määkiä joku laumastaan jäänyt sorsaparka, kvaa kvaa kvaak! Koira sai uudestaan paskahalvauksen ja juoksi rinkiä pitkin järveä. Mua alko pelottaa ihan tosissaan, entä jos en saa sitä ollenkaan kiinni, kun se on ihan vauhkona?! Lähdin sit juoksemaan metsään sen sorsakaislikon läpi. Pentu kiersi ihan valtavan ringin sen ympäri, ja kohdattiin sit metsässä. Se oli edelleen ihan jäykkänä, villat pörrössä ja kertakaikkisen kauhean näköinen. Kyykistyin ja juttelin sille, ja se lähestyi mua edelleen tosi varovasti. Kun se oli parin metrin päässä, ojensin kädet ja otin sen lähelleni. Siinä vaiheessa se palasi tähän maailmaan ja alko heiluttaa mulle häntää. Pidin sitä ihan sylissä vähän aikaa, rauhottelin, kerroin että se oli vaan sorsa ja että miten sä nyt tolleen. Syötiin vähän namia taskusta, ja kun pentu oli joten kuten rauhoittunut, noustiin ylös ja lähdettiin kotiin päin.

Haluan mennä sinne samaan paikkaan heti huomenna uudestaan, nähdä meneekö se rentona ihan kun ei mitään, vai jäikö sille tosta joku trauma. Tolleen se ei ole koskaan reagoinut ennen ja jeesus kun pelästyin! No, oli pimeää, se varoitti kerran enkä sanonu mitään = antanu sille ohjeita, yhtäkkiä kuulu sekä ääni että kauhee rytinä ja kun ne tosiaan lähti sattumalta lentämään pennun perään... vähemmästäkin tollanen murkkukoira saa kohtauksen. Huh, onneksi siellä ei ollu muita, saati oltu missään ihan lähellä autoteitä!

Näköjään ei kannata pitää tossa omassa puistossakaan yöaikaan sitä irti. En oo ees tajunnu että se voi saada noin hirveen pelkokohtauksen. :(

Nyt jälkeen päin alkaa jo naurattaa. Raakkuva SORSA, voi jessus! Sanoin Luksillekin että ootko sä koskaan kuullu saalis- tai edes riistavietistä, ja siitä että yleensä koirat jahtaa sorsia eikä toisin päin.. saiskohan se samanlaisen kohtauksen jäniksestä? Silloin joskus jo aika kauan sittenhän me nähtiin kentällä valtava jänis, ja L tosiaan murisi sille niin ku se olis ollu toinen koira. :D

Muuten oli tosiaan tosi kiva lenkki. Leikittiin eka jäällä kerran, laitoin lelun liinan päähän ja vedin sitä välillä vieheenä. Sit heiteltiin jossain vaiheessa vähän nameja, ja vielä lopuks ihan kotinurkilla. Tultiin epähuomiossa "tottiskentälle" ja pentu niin selvästi odotti treenihetkeä, niin kaivoin lelun vielä. Se irtos kerran, jolloin pentu tuli itse sivulle! <3 Onneks oli nakki hollilla, annoin sen ja sit heti lelu takas. Vähän vielä leikkiä, irroitus, nami, lelu taskuun ja kourallinen namia tantereelle etsittäväksi.

Se leikkii tosi hyvin. Muistan kun ekan kerran oltiin tolla kentällä leikkimässä, ja se säpsyi kaikkia ääniä aina tuulen viuhumisesta alkaen ja leikki tosi surkeesti, vähän jahtasi mutta ei edes tarttunut. Nyt se roikkuu täydellä otteelle, sitä sais pyöräyttää ilmassakin, eikä se tosiaan irtoa ihan helpolla. Kivaa!

Kotona sai iltaruuan (nappulaa + munuaisten keitinlientä) ilman mitään temppuiluja. No se pakollinen paikallaolo tietysti.