Aamulla keskustelimme onko "noin, vihdoin hyvä!" sama kuin "ok". Oltiin lähdössä aamupissalle, ja sivulle tuleva koira keksi alkaa hyppiä samalla päin ja tarrata tassuilla nylkytysasentoon mun jalkaa vasten... Ensin siis kurinpalautus sivulle tulon säännöistä. Ei noin. Sitten kun se tuli ja oli kauniisti, avasin oven, kehuin koiraa - joka ampaisi rappuun. Rykäisy ja sit se saikin itse tällin remmistä, kun vauhti oli kova enkä tullukaan perään. :P Palasi takas, sanoin sille tympeesti että oliko kehu muka lupa häh, kuuntele MITÄ sulle sanotaan! Vedin oven kiinni ja otettiin uudestaan, pysyi oikein hienosti.

En tiedä loukkasinko arvon koiraa,  mutta se ei suostunut paskomaan. Ei sitten. Tehköön sisälle, itsehän nuuskii niitä koko kolme tuntia mitkä olen koulussa.

Ei ollu tehny.

Eikä tehny vielä kahdelta kun lähdettiin autolla ja käytin sitä ensin puistossa. Siinä vaiheessa jo aloin vähän huolestumaan. Se ei tehny eilen yölläkään klo 23 vikalla pissalenkillä käydessämme. No, koira autoon, ja auto parkkiin keskustaan. Jätin sille palan kalkkunan kaulaa, olin 45min lääkärissä. Koira istui kun tulin, mutta kun se näki mut, meni makuulle. :D Hassua. Oliko se sellanen "kyllä mä oon ollu koko ajan kiltisti maaten, usko huvikseks!" vai "ihanaa, sä palasit, mun ei tarvii enää kytätä vahdissa"- ele. Kalkkunan kaula oli syöty. Uskon että se on tönöttänyt sen koko ajan pystyssä ja kyylännyt ohi meneviä ihmisiä. Se oli tarkoituskin. :) Kun se tosta vähän vanhenee ja sen itseluottamus kasvaa, täytyy tehdä noin mutta lavastaa tilanne siten, että pääsen puuttumaan mahdolliseen ohikulkijoille haukkumiseen. Nyt sillä ei tosiaan oo vielä pokkaa päästää pihahdustakaan jos on yksin.

Sitten ajettiin uusiin maisemiin etsimään lenkkireittejä. Eka pysähdyspaikka oli tosi huono, siinä meni miljoona latua, joten ajettiin vähän kauemmas. Hirveesti tallattuja polkuja ja tuoreita jälkiä, ne polut meni siis ristiin rastiin harvassa metsässä. Tosi kivaa maastoa, pelkäsin kohtaamisia, mutta ei ketään. Reilu puoli tuntia samoiltiin, pari luoksetuloa, hienoja. Ihan lopuksi autolle palatessamme pentu lähti pinkomaan lujaa ja kauas edelle, kun puhuin puhelimessa. Se on aina sellasta "jee mä tiedän missä auto on!"- juttua, eikö se juokse sen ohi, mutta mua kiusaa silti. Näkyvistä ei saa kadota vaikka kuinka tietää mihin ollaan menossa, kun sit mä en näe jos koiraa vastaan tulee joku / se näkee riistaa tms. Sanoin siis äijälle (puhelimessa) että oota hetki ja huusin koiran takas. Sit sekin pysyi paremmin lähellä eikä enää rynnänny tuhatta ja sataa edelle.

Äsken oltiin vajaa tunti Turo-bullin kanssa riehumassa. Aluksi aivan mahdotonta, mä sain tosissani pari kertaa ottaa villoista kiinni ja muistuttaa miten remmissä kuuluu käyttäytyä. Piti siis kävellä autolta n. 50m ennen kun koirat voi laskea irti. Koirat olis siis alkanu painisille saman tien. ;) No, päästiin joten kuten metsän laitaan ja päästettiin ne irti. Turon omistaja käyttää meitä koulutusapuna, kun Turo ei oikeen tahdo pysyä lähellä saati tulla luokse. Mua etukäteen jännitti että paineleeko ne horisonttiin ja katoaa molemmat sinne, mutta toisaalta silloin yksi yö Vieno-tiimin kanssa lenkillä ollessamme uskon että L tuli kutsusta jäniksen perästä/jäljiltä pois, vaikka muut jäi jahtiin. Se anto aika kovat pisteet koiralle, ja ajattelin nytkin että kokeillaan nyt kerran mitä tapahtuu.

No, ei oikeen mitään. Enemmän mä sain komentaa että menkää ny siinä polulta meidän jaloista kampittamasta ihmisiä kuin huutaa että takas päin! :) Pari kertaa kyllä piti huutaa takaskin, lähinnä jäältä. Ei uskallettu päästää niitä enää sinne. Pari kertaa sit otettiin luoksetuloa, ja sain molemmilla korottaa ääntäni. Ensin kiltti "Luksi!", ja pentu tyyliin vilkaisi mua mutta jatkoi painia, jolloin sitten keuhkojen pohjasta lähtevä "LUKSIII!!". Sain ääneeni hyvin kuulumaan asenteen nyt tulet tänne tai tapan sut siihen paikkaan (pelkäsin edelleen vähän että ne katoaa horisonttiin, ja pelko antaa ääneen kovasti voimaa). Ja kas, pentuhan yllättäen muisti nimensä, jätti leikin ja jalatkin kantoi ihan mun luokse asti. ;) Suuri nakkipalkka, pannasta hetkeks kiinni, kehuja, lisää nakkia, ole hyvä ja vapautus jatkamaan leikkiä. Olin jättänyt iltaruuan odottamaan tääältä paluuta, joten pennulla oli kauhee nälkä ja nakit uppos silmänräpäyksessä. Parin tuloksettoman kutsun ja niitä seuranneiden karjaisujen jälkeen se kävi itsekin välillä ilmoittautumassa, josta tyhmänä vaan kehuin, en palkannu namilla ku vissiin kerran. No, sama se. Se aivan hyvin tietää, sen näkee siitä että se keskeyttää leikkiä sen verran että kääntyy vilkaisemaan mua. "Ah mamma kutsuu, mut en mä nyt ehdi, antaa olla". Jos se ei olis sen yhden karjaisun jälkeen tullut, mä olisin lähtenyt marssimaan koirien perään ja jatkanut niin pitkään että olisin saanut sen kiinni. Ravistanut sen verran että korvista tippuu vaikut pois. :P

Kiinniotto sujui hyvin, ei tehty siitä mitään numeroa. Koirat itse asiassa tais just haistella siinä lähellä jotain, Turon omistaja rapisutti namipussia että sai sen luokseen, ja L meni kans kyttäämään. Huusin sen parin metrin päästä mun luo, tuli hyvin mistä pointsit sille, ja palkkasin omilla nakeilla. Meillä oli siis molemmilla nakkia ja molemmat sai palkata kumpaakin koiraa kun ne tuli luoksemme.

Takas autolle kävely todella hienoa, kehuin Ällää vuolaasti. :) Pari kertaa piti rykäistä kun meinas mennä härkkimään Turoa, mutta pääosin se käveli ihan normaalisti ja malttoi jopa haistellakin vähän. Hienoa, kyllä se tästä alkaa sujua, remmikävely seurassakin siis.

Turon leikit on vähän siinä ja siinä rajoilla, onko ne liian rajuja. Pari kertaa piti mennä väliin, kun L alkoi itkeä. Toisaalta ainakin kerran nähtiin että Luksi runttasi Turon maahan. Ei se mitenkään ilkeä ole, mutta bulli vaan lähtökohtaisesti leikkii niin omalla tyylillään. :D

Kotona iltaruoka, hyvin seuras mua ja kuppia olkkarin ikkunan edustalle selvästi taas eri paikkaan ku yleensä. Kehut perässä tulemisesta, "pysy", kupin vieminen, kävelin pari askelta pois, lupa. Hieno suoritus.