Koirakoulumme siirtyi sunnutaiaamusta keskiviikkoiltaan, klo 18-18.45. Mulla olisi oikeasti lukujärjestyksen mukaan tunnit 15.15-17.45, mutta aloitetaan tasan kolmelta ja pidetään vaan lyhyt välitunti, niin yleensä ollaan päästy siinä 17.20...17.30 maissa. Kävelen kotiin viisi minuuttia, koulutuskentälle ajaa 10 minuuttia jos valot on suotuisat, 15 minuuttia jos saa seistä joka jumalan risteyksessä. Koira on ollut yksin klo 11:sta asti (paitsi tänään, kun olin lääkärissä, jäi yksin vasta 13) ja se pitää pissattaa ja ainakin yrittää kakattaa ennen kentälle menoa. Joo, aika tiukka aikataulu siltikin jos kaikki menee hyvin.

Sitten kun tajuaa päivällä koulussa, että ei muistanutkaan pilkkoa nameja aamulla valmiiksi, opettaja jaarittelee ja jaarittelee ja päästään vasta 17.35, ja kun koira ei naapurin kolaamisen seuraamiselta/ohikulkevalle mäyräkoiralle pörisemiseltä/yms malta kusta saati paskoa... mielessä käy, että ei tuu mitään, me ei ehditä, mä en edes jaksais, josko jättäis vaan väliin.

No, me mentiin. Kouluttaja vaihtui kanssa samalla kun tuo aikakin. Papparainen jaarittelee oikeasti PUOLI TUNTIA kaikkea aivan turhaa, puhuu välillä mukana olevan vaimonsa (?) kanssa suunnilleen jotain kauppa-asioita, sitten näyttää omalla koiralla kuinka seisotetaan. Kaksi kättä kupiksi ja sinne nameja, ja koira mussuttaa niitä sieltä samalla kun ihminen peruuttaa hiljalleen, ettei elukka ehdi istua. Ei myöskään kannata opettaa käskyä "seiso", koska sit koira seisoo ku patsas, eikä sekään ole hyvä. Whaat?! Ei kuulemma haittaa että koira tepastelee koko ajan. Kehässä ei saa kurittaa, mutta seinän takana kannattaa käydä kouluttamassa tai "keskustelemassa" jos tarvii esittää ventovierasta koiraa. Selevä.

Eli suomeksi, papparainen oli jämähtänyt jonnekin 70-luvulle. Ei näin, ei todellakaan näin...

No, sitten se vihdoin tajusi ensin näyttää omalla koirallaan. Jeesus mitä säätöä. Mä en tajua miten tollanen ihminen voi olla kouluttajana.. se sössötti sille 5vee (?) koiralleen koko ajan jotain, ei kehunut selkeesti kun koira seisoi, ei kieltänyt kun istui, mumisi koko ajan vaan jotain epäselvää. Ja todellakin peruutti, kun koiran on oikeastaan ihan hyvä vähän tepastella kehässä, ettei se oo liian jähmeenä ja surullisena paikallaan!

Ja taas turistiin jotain metsästysjuttuja. Pyörittelin silmiäni mua lähimpänä olleen osallistujan kanssa, ja kerran jo kakistelin kurkkuani. Piru kun olis kehdannu huutaa, että voitaisko pysyä edes jotenkin asiassa, kun täällä on ihan vtun kylmä ja me tultiin näyttelykoulutukseen, ei mihinkänä muistelmiin. Muistelkaa helkkari jälkeen päin niiden kanssa ketkä haluaa!!

No, sit onneks alko tapahtua. Ensin juostiin kaikki kehää ympäri. L pelkää ihan hulluna takana maiskuttavaa mammaa ja sen rohisevaa koiraa. Vetää ku höyryjuna häntä koipien välissä ja korvat luimussa ja vahtii koko ajan taakseen. Great.

Sitten kun pari kiekkaa meni ja L vähän rentoutui, pääsin kehumaan sitä oikeasta menosta. Se muisti, se aivan selvästi muisti!! Että viime sunnuntaina samalla paikalla treenattiin kontaktikävelyä, ja se sitten tarjosi tosi hienoa kontaktikävelyä. :) Ikävä kyllä tarkoitus oli treenata ravia, ei seuraamista (näyttelyjuoksussa koiran ei pitäis katsoa ylös ihmiseen, vaan suoraan eteen "kaukaisuuteen", koska niska vinossa kenottaminen muuttaa sen niskalinjaa epäluonnolliseksi, kaula lyhenee (?) yms). Mä yritin kehua sitä silloin kun se ravaa ja katsoo eteensä, ei muhun, taakseen tai maahan.

Sitten otettiin yksitellen. Hampaat, kierros ympyrää, kohtisuoraan tuomarista pois ja takas, lopuks seisottaminen. Ekan se vissiin seuras kunnolla ja neuvoi sitä, tokan kohdalla alkoi taas juttelemaan samalla muiden kanssa. Plaaplaaplaa ja ohimennen "ihan hyvä" vuorossa olevalle koirakolle. Voi jumalauta!!! Ja arvaatte varmaan, että kun meidän vuoro tuli (oltiin vielä viimeisiä eli tuomarin vähäinen kiinnostus oli totaalisen nollissa!), mä en kaikista aikomuksistani huolimatta kehdannut läväyttää että keskitypä setä nyt se minuutti meihin kun me ollaan tästä maksettu ja 45min odotettu.

Tuomari tulee meidän luo, sanon L:lle "hampaat" ja otan siitä vähän otetta, lähinnä sen tueksi ihan kirjaimellisesti. Tuomari ei pääsekään iholle asti, vaan kääntyy vielä sanomaan jollekin jotain. L kattoo mua "ai tuleeko se vai ei, mitä mä nyt teen, hei mamma?!" -ilmeellä. Kyllä se sit lopulta taas kääntyy meidän puoleen. Se alkaa valittaa kun pidän koirasta kiinni, ja sanon että L on vähän arka ja se tarvii mun tukea ja me nyt tehdään tää näin, piste. "Jos se on arka niin kannattaa nyt alkaa viedä sitä näyttelyihin ja mätsäreihin että se saa treeniä". Joo, me ollaan treenattu tätä aika paljon. Ai mutta setä käänty jo pois eikä sitä paskan vertaa kiinnosta.

Juoksin ympyrää vissiin kolme kierrosta ennen ku se sano että joo riittää. Edestakas. Seisotin koiraa aikani (pidin kädellä kevyesti mahan alta, L ahmi nameja ihan hulluna. En antanu sille aamulla paljoo ruokaa ku ajattelin että sen pitää olla nälkäinen, mutta keikahti nyt vähän toiselle puolelle.. se oli niin nälkäinen että keskittymiskyky oli kyllä aivan hukassa :D) ja setä jossain vaiheessa huikkasi että riittää.

Vitutti taas niin helvetisti että menin edes, olis vaan pitäny jäädä sillon kiireessä miettiessäni suosiolla kotiin!! No, ainoo positiivinen juttu oli se, että L sai ekaa kertaa elämässään (vieraan) miehen kopelointia. Oikeen sellanen mörisevä partajeesus vieläpä. Kai se oli sitten sen arvoista seistä tunti palelemassa ja saada kaks minsaa "henkilökohtaista treeniä"...

Luksilla oli selvästi kylmä, mä pidin sitä kerran sylissä lämmiteltävänä ja sen jälkeen se kerjäsi jatkuvasti takas. Viihdytin koiraa ja lämmitin meitä molempia hyppyyttämällä koiraa rintaani vasten. Lotto-mudi hyppi aika hauskasti viime viikon mudimiitissämme ja L saa kans opetella. :D Just sellasta menoa mikä saa kyllä luvan tapahtua vaan käskystä... jonkun verran se välillä yritti toisten koirien luo, tai kaivoi maata ja söi lunta. Aina välillä se tarjosi itse sivulle tuloja, ja jokusen kerran kun ensin kielsin että et sä voi mennä leikkimään kenenkään kanssa, ja se kohta kiskoi taas, kielsin kunnolla tempomasta remmistä. Niin aina äänen korottamisen jälkeen se tuli sivulle. Hassua. Kehuin ja pari kertaa palkkasin sen namilla siitä.

Annoin sen myös jahdata mun kädessä olevaa lapasta, mutta se meinas karata käsistä... Hyvin se kyllä lopetti kun totesin että ny riittää. :D

En oikeen tiedä noista ryhmäkoulutuksista... tavallaan Luksille tekee hyvää se, että seistään tunti kentällä, toisia koiria on lähellä, mutta niiden luo ei pääse/ne ei tule meidän luo. Sellasta hengailua vaan. Toisaalta se ei tarvii tuntia siihen että se toteaa että onpa tylsää ja sopeutuu siihen tilanteeseen niin että ei oikeen enää välitä/stressaa/pyri muiden luo. Sit se alkaa kaivaa, syödä lunta, tempoa eri suuntiin, vinkumaan, härkkimään mua... rauhassa reunalla odottamis- ja rauhoittumisharkat on jees, mutta jotenkin tollanen että välillä tehdään ja välillä vaan möllötetään, tuntuu typerältä. Ei koulutuskentälle oo tarkoitus mennä seisoskelemaan!

Lopussa meinasin, että pyydän että joku pitää Ällää ja saan yhden luoksetulon, mutta sit jengi hajosi ja levisi koko kentälle niin että en oikeen ehtinyt. Ja ihan sama, kiukkua kihisten paineltiin kotimatkalle.

Ajoin vielä lentokentän tietä eteenpäin ja käytiin n. 20min talsimassa. Tehtiin vähän niin ku kahdeksikko niin että auto oli siellä keskellä. Ihan lopuksi autolle takas mennessä L lähti painelemaan ihan hirveetä vauhtia, ja auto oli syrjäisellä ja suoralla mutta kuitenkin aika isolla tiellä, ja sain tosissani pysähdellä ja huudella sille, ettei se juokse sinne ennen kun olen lähellä ja näen ettei kummastakaan suunnasta tule ketään. :P Sille pitäis opettaa joku "hidasta vähän" -käsky, mutta en tiedä miten... kerran käskin sen odottaa, ja se pysyi ehkä pari sekuntia ja sitten lähti tulemaan mua kohti. En tiedä haittaako toikaan, että se valuu vastaan? Ei kai.