Osin uusissa maisemissa, remmilenkillä siis vaan. Alkumatkasta L oli niin junttura että ajattelin että pitäisköhän nyt pitää viikon tai kahden kuuri pelkkää liinaa, kaupunkipuistossa sitä ei ainakaan kannata nyt laskea vähään aikaan irti. Meinasin jossain vaiheessa viedä sen takas kotiinkin, kun se oli vaan niin.. jatkuvaa ei sinne, älä ota, älä vedä, älä myöskään jätätä, kierrä mut samalta puolelta ku remmi menee (käsky on "kierrä", mutta vaatii vielä voimakkaan käsiavun, en tiedä haluanko siitä eroonkaan), älä ota, älä vedä, aaaaaaaaargh! Mutta sit jossain vaiheessa se parani. Ihan ku juntturamoodi olis vaihdettu "moi olen taas normaali Luksi, jonka kanssa on mukava ja helppo liikkua" -moodiin. :D

Kerrankin olin mikkeliläisten yleiseen lenkkiaikaan liikkeellä ja saatiin pitkästä aikaa ohituksia! Vieläpä valoisalla, eli oletuksena ei ollut se että L on jo valmiiksi ihan "puskissa vaanii tiikeri, hui, iik ja a-pu-va!" -mielentilassa.

Ensimmäinen ihan kotikulmilla, pieni musta pallero. Kivasti loskapaskaa nilkkoihin asti. Väliä ehkä 3m sivusuunnassa. L meni nätisti kunnes suunnilleen kohdalla pysähtyi, patistelin "mene!". Meni vähän matkaa ja pysähty just sellaseen kohtaan, missä mä päätin harppaista loskalätäkön yli. Potkaisin yllättäen pysähtynyttä koiraani siis isolla askeleellani persuksille. No, oma vika, mähän käskin mennä! Hyvä kun en kaatunu sen päälle ja siinä vaiheessa "mene!" oli niin kipakka, että L jatkoi pitkään pysähtymättä edes hajuille. :D

Toka, kultainen noutaja, meni kadun yli kauempana, kehuin kun L vaan vilkaisi ja jatkoi haistelua. Itse asiassa luulen, että se ei noissa tilanteissa haistele, se esittää rauhoittavia signaaleja. Joka tapauksessa kehumisen arvoinen juttu. :)

Sit labradorinnoutaja, äijä piti koiraa hihnassa ja ne seisoi juttelemassa talon pihassa jonkun tädin kanssa. Keräsin L:n lyhyelle ja mentiin ihan toiseen reunaan, ja just kun oltiin hyvällä mallilla menossa ohi (L piti kevyttä kontaktia muhun, kehuin sanallisesti), se ääliö äijä hihkaisi "kato mikä pieni musta koira" ja labradoritankki vyöryi meitä kohti. Sanoin L:lle oikeen kuuluvasti "mene, hieno, mene vaan reippaasti!" ja päästiin livahtamaan ohi ennen kun mies raahautui koiransa perässä meidän iholle. Ei jessus. L sai namia taskusta moisen härdellin jälkeen.

No, ne lähti sitten meidän perään. En antanu L:n pysähdellä, hoputin vaan että kävellään nyt vähän karkuun reippaasti, eikä jäädä kärkkymään niitä.

Sitten oltiin kahden tulen välissä. Edellä meni mummo ja tipsu tms lamppuharja, en halunnu kävellä niin lujaa että ollaan niiden persiissä, mutta kuitenkin piti ehtiä pois takaa tulevien alta. Mummo ja piskinsä näki meidät ja jatko onneks eteenpäin lyllertämistä - vähän aikaa. Sitten ne jumahti siihen.

No, ei se mitään. En ollut edes raivoissani, olen aika hyvin mielessäni päässyt siihen että muut on tyhmiä mutta olkoon, mä otan ne vaan häiriönä meille, enkä kiehu raivosta kun ne ei tee niin ku haluisin. Keräsin L:n taas lyhyelle, tai oikeastaan se hakeutuu itse aika hyvin mun lähelle, tarvii vaan ottaa löystynyt hihna käteen. :) Ohjasin sen taas toiseen reunaan, ja oltiin juuri kohdalla menossa hyvässä järjestyksessä ohi, kun se tapahtuu...

No niin. Se mikä aina.

Mummon piski nostaa jumalattoman metelin ja sinkoaa fleksin mitan meitä kohti. Mummo ei saa sanaa suusta, eikä ainakaan kelattua koiraansa pois. L rynnistää tipsua vastaan ja sanoo kerran RÄYH, en siinä rytäkässä ehtinyt tulkita oliko se enemmän innoissaan vai raivoissaan. Ehkä vähän siltä väliltä. Mun suusta tulee ekana "EI sinne!", jolloin kumpikin koira hiljenee ja L palaa takaisin. Sitten napakka "mene!". Olisin mulkaissut mummoa jos olisin ehtinyt keskittyä muuhunkin kuin oman koiran luotsaamiseen.

Piru kun tajusin vasta kotona. Ens kerralla kun käy näin, mä käsken L:n istumaan siihen johonkin selkeesti fleksin mitan ulkopuolelle, ettei olla hyökkäysalueella, ja siinähän sitä sit toljotetaan toisiamme. Mä haluan nähdä kuinka kauan kestää että vastaantulija saa rakkinsa liikkeelle. ;)

No, sen jälkeen oli vihainen, mutta en L:lle vaan urpolle mummolle. Onko niiiiin vaikeeta painaa sitä fleksin taikanappulaa ja lukita se, ettei mamman mussu pääse hyökkäämään toisten jalkoihin?!

L tarjosi todella hienoa kontaktikävelyä monen monta kertaa aivan oma-alotteisesti. Niih. Oikealla puolella. :( Mitä siihen pitäis sanoa? Kehua vai ei huomata ollenkaan? Miksi se oikea tulee siltä paljon luonnollisemmin? Kummassa taskussa mun pitäis pitää nameja ja kummalla kädellä palkata, jos nyt siis puhutaan oikeasta seuraamisesta? Nyt ne on oikeassa ja otan oikealla kädellä taskusta -> vasemmalla kädellä oikeasta kädestä -> annan koiralle vasemmalla. Pitäiskö se siirtää vasemmalle, jos koira meneekin niiden mukaan? Ei se kyllä mun taskua tökkiny yhtään, käveli vaan niin täydellisessä kontaktissa, mutta piru väärällä puolella!

Ehkä n. 10 kertaa "odota"-käskyä, hienosti odottaa. Joko pyllähtää istumaan siihen missä on, tai valuu pari metriä vastaan ja jää seisomaan. En tajua miten se erottelee, mutta sama mulle, kumpikin passaa.

Mitähän vielä... ihan kotinurkilla yks ohitus, mutta se oli niin kaukana että L tyyty vaan vilkaisemaan. Sillä oli kiire kotiin. ;) Oltiin n. tunti.

Kotona iltaruoka. Kolme namia ja kuppi käteen, marssi ruokintapaikalle n. 1,5m päähän siitä mihin lasken kupin. Koira sivulle käskyllä + avustavalla käsimerkillä, yksi nami suuhun, käsky "pysy". Astuin pari askelta viemään kupin, palasin peruuttamalla koiran vierelle, kehu (?) ja toka nami suuhun. Ei hypähtänyt yhtään vastaan. Vikan namin heitin kuppiin ja kun se oli laskeutunut, koiralle vapautus. Jaksan edelleen olla hämmästynyt siitä, että se kyllä IHAN SELKEESTI ymmärtää pysy-käskyn! :D :D :D

---

Pentu söi selkäjännettä (sellanen sitkeä "luu"), kävin kerran antamassa sille maksanpalasia vaihdossa. Tiputti luun ja nousi häntä heiluen mua vastaan, kun ilmoitin että tuun sinne. Jos kävelen ohi, en sano sille mitään, mutta jos aion mennä luuta syövän koiran luokse, kerron aikeistani jo monta metriä ennen. Annoin maksat, otin luun lattialta käteen, ihailin sitä ääneen pari sekuntia ja annoin takas maksanpalojen kanssa. Nou problem.

No, sit olin keittiössä ja syötin Bussille kaikkea hyvää sen vikana iltana. Suti-rotta yritti tulla kärkkymään ja Bussi alkoi kiljua, ja mä karjaisin ja pamautin kädet yhteen hätistelläkseni Sudin muualle vanhuksen kimpusta. Koko kämpässä oli aivan hiirenhiljaista, Suti sinkosi siis matkoihinsa, Bussi tiputti juustonpalansa ja olkkarissa pedillään luuta syönyt koirakin vaikeni. :D Seisoin yhä rottahäkillä jähmettyneenä kun pentu hiippaili hiirenhiljaa mun taakse ja kosketti kuonollaan mun jalkaa. "Mitä mä tein?". Voi reppanaa, en mä sulle huutanu! Sanoin sille että mee sää vaan syömään luutas, ja se lähti ah niin helpottuneena takas olkkariin. :D

Sit vähän ajan kuluttua kun olin menny kans takas olkkariin koneelle, rapussa kolisi. Pentu siirty luunsa kanssa mun jalkoihin turvaan. Näköjään se ei vieläkään usko, että naapuri murtaudu keskellä kirkasta päivää meille ja varasta vielä koiralta luuta. ;) No mutta joo, siinä se söi sitä selkäjännettä mun jaloissa ihan oma-alotteisesti, eli eipä tosiaan oo mitään luunpuolustusongelmaa. Mukava huomata.