Bella-collien kanssa suuntasimme metsään, sinne missä kävin tuossa joku päivä hiihtämässä. Kerroinkohan, että kävelin tiellä hiihdon jälkeen polkua pitkin aikani eteenpäin, mutta se ei vaan osoittanut loppuvansa, joten palasin samaa tietä takas. No, nytpä päätettiin että kävellään loppuun saakka, täytyyhän sen jonnekin viedä, kun siitä selkeesti on paljon kävelty. Fiksua taas lähteä klo 21 vieraaseen metsään... no, oli mulla Hong Kongista (se tavaratalo!) ostettu 2,5e maksanu otsalamppu mukana, ja yllättävän hyvä olikin.

Talsittiin aikamme, kerran jo mietittiin että käännytäänkö takas vai jatketaanko vielä, mutta päätettiin jatkaa. Koirat hummaili irti. Jossain vaiheessa polku alkoi kääntyä aivan väärään suuntaan. Hyvä nyt jälkeen päin sanoa, eli tunnustan että en kyllä tajunnut ollenkaan silloin.. mutta Luksi pysähtyi, hidasteli ja odotti meitä jäljempänä tulevia, katseli sinne metsään ja vilkaisi jonkun kerran minua. En mä ajatellu mitään. Olis ehkä pitänyt. :D Kannustin vaan että joo mennään vaan.

Sitten mä mietin, että täällä haisee savu.

Juteltiin ja ihan kohta alko näkyä jotain rakennuksia, ja sanoin ääneen että mihinköhän me oikeen tullaan, jonkun pihaan... Luksi jumittaa hyvin lähellä mua ja katselee edelleen sinne samaan suuntaan, ja me höpistään edelleen jotain että missähän me oikeen ollaan ja blaablaa. Sitten mä yhtäkkiä hoksaan, että kappas, tosta viiden metrin päässä seisovasta tönöstähän tulee ihan helvetisti savua. :DDD Tajuttiin siinä vaiheessa sekä ottaa koirat kiinni (mä mietin autolta lähtiessä että jaksanko kantaa remmiä, hittoonko sitä umpimetsässä tarvii, mutta otin kuitenkin - jumalalle kiitos!) että hiljentää suureen ääneen kailottamiset kuiskaamiseksi. Kierrettiin sen tönön toiselle puolelle ja olisin halunnu vajota maan alle... aimo lauma ihmisiähän siellä paistelee makkaraa.

No. Ne ei ilmeisesti ollu huomannu meitä, toverini sano jälkeen päin että sen mielestä ne oli niin tuiterissa. Kuiskittiin että lähdetäänkö samoja jälkiämme takas, vai kävelläänkö pokkana ohi. Mua hävetti niin että koin parhaaksi pelastaa tilanteen menemällä reippaasti esittäytymään. Luksi murisi pontevasti ja hävetti entisestään. "Anteeksi, osaatteko sanoa päästäänkö me tosta tuota tietä pitkin tonne isolle tielle?" Vasta sitten ne laavulla istujat käänty ja yksi äijä tuli oikeen vuolaasti neuvomaan mihin pitää mennä, kysyi mistä tultiin, ja varmaan ihmetteli että mistä helvetisti tipahdettiin siihen. :D

Uh.

No, jatkettiin sitten tietä eteenpäin, päästin Ällän taas irti. Jossain vaiheessa alkoi näyttää siltä, että mä olen ollut täällä ennenkin, mutta se tie oli ihmeen leveä. Vasta ihan lopussa tajusin, että se on se mihin eksyin reilu viikko sitten, se tie oli silloin vaan kapea polku mutta nyt se oli aurattu auton mentäväksi ja siksi näytti niin oudolle! Niillä oli joku tapahtuma siellä laavumökillä, oli laitettu kyltit ja kaikki. Sit tultiin pian "keskikokoiselle tielle", otin koiran taas kiinni, käveltiin sitä "isolle tielle" asti, ja sit vielä hakemaan auto. Reilu tunti kaikkinensa meni, ja käveltiin koko ajan reippaasti.

Otin välillä pari luoksetuloa, hyvin tuleepi. Bella-collie ei Luksin kanssa leiki vaikka L käy välillä edelleen yrittämässä, niin eipä noissa luoksetuloissa mitään ihmeempää häiriötä ollutkaan.

Tekis mieli mätkiä itseäni päähän siitä, että en tajunnu ku koira ilmaisi ne tyypit jo kaukaa... mikä ääliö! Ei tullu edea mieleen että pimeessä metsässä vois ketään olla. Ei edes silloin, kun alko haista makkara. Mitähän mä oikeen aattelin? En mitään?

Mennessä L alkoi kiljua autohäkissään vähän sen jälkeen kun napattiin seuralaisemme kyytiin. Luulin eka että se vaan on niin innoissaan ja karjuin monta kertaa vaikenemaan. Ei hiljene. Tai hetkeks aina joo, mutta jatkaa pientä "piii..." ja kohta taas piipipipipip PIII PII PIIIP! Olin jo ihan raivon partaalla, kunnes tuli mieleen että sillä on ehkä paskahätä. Käytin sen kyllä pikaisesti ennen kun lähdettiiin autoon, ja se lorotteli pissat. Yleensä sillä on just noihin iltaysin aikoihin kakkahätä. Sitä ennen oltiin käyty ulkona neljältä. No, kun se sit pääsi ulos, sehän kyykkäs penkalle heti siihen auton renkaan viereen. :/

Onneksi. Meinaan että jos se alkais kiljua säännöllisesti innosta kun kaverikoira tulee kyytiin, se sais jatkossa jäädä kotiin. Tai autoon möllöttämään kun muut lähtee lenkille. Mun korvat on hyvin ääntelyherkät ja autossa en siedä tasan kyllä yhtään minkäänlaista möykkää. :P