Pirun kaapit taas ammottaa tyhjyyttään. Ei ole naksuttelunameja Orsille eikä treeninameja koiralle.

Totesin kyllä, että ravaamiseen on aivan turha sekoittaa mitään nameja ollenkaan. Se vaan lisää pomppuriskiä. Otettiin ulkona vähän testiä. Otin vaan koiran lyhyelle remmille ja lähdin tosi rauhallisesti hölköttämään isoa ympyrää. Kehuin "ravi, hiiieno, ravi, noooin" kun meni oikein, hypyistä pikku pakote (=nyppäisy) remmillä, laukalle siirtymisestä jarrutin vaan tasaisesti hihnalla ja hidastin itse sen verran, että palasi raville. Ei toi nyt niin mahdotonta ole, tai hypyt tuskin tulee olemaan iso ongelma, mutta se laukka tahtoo helposti puskea sieltä. No, juostaan sit vaan uus kierros jos eka menee plörinäksi. Huh, heti helpotti stressi vähän! :D

Annoin sille lopuks pari nappulaa taskusta, lähinnä merkiksi siitä että homma tehty.

Kotona näyttelyremmi kaulaan, 10 palaa maksamakkaraa (löysin sen jääkaapin perukoilta, olen käyttänyt sitä siis kongin täytteenä, se on tosi hankalaa namina.. ei saa pieniä muruja, tai saa mutta ne ei pysy kasassa, ne tahmaa, ne ei tahdo pysyä näpeissä, blaah. Mutta ei ny ollu mitään muutakaan, niin käytin sitä.) ja seisomista. Mä meinaan nyt tehdä niin, että olen vinosti sen sivulla/edessä, siinä lavan kohdalla niin että toinen käsi yltää mahan alle ja toinen pitää namia pitkällä edessä. Se sekottaa ton edelleen luopumiseen/pysymisharkkaan, eli kun yritän saada sen nousemaan istumasta niin se vaan kattoo että en mee lankaan, tiedän että pitää pysyä paikoillaan... huoh. :D Mutta sit kun sen saa seisomaan, niin kestää siinä hyvin jos toinen käsi koskettaa mahaa ihan tosi kevyesti vaan. Tai jos syötän sitä tiheesti, mut jos tulee yhtään taukoa niin se tarjoaa heti taas istumista.

Melkeen tekis mieli naksutella, mutta hemmetti, pidetään nyt sitä taukoa vaan. Kai nyt ihmiset on opettanu satamiljoonaa koiraa seisomaan ilman naksuakin, joten kyllä mäkin onnistun.

Lopuksi pyysin "missä lelu", ja tajusin samalla että olin vähän aiemmin keränny lelut ja luut jo yöpuulle. Otan ne siis edelleen lattialta pois, vaikka tuskin toi kesken unien enää alkais riehua. Lähinnä se, kun se syö näihin aikoihin luuta ja kolisuttaa sitä pitkin lattiaa, säälin naapureitani siis vaan. Pentu lähti siis keittiöstä tomerana olkkariin, ja mä meinasin jo huutaa perään että ups, ei siellä oo yhtänä lelua, kun se tuli jo takas. Se toi mulle sen viltin. :D :D :D Mä aloin nauraa ja sanoin että ei se oo mikään lelu, ja mentiin sit yhdessä ottamaan köysilelu eteisen hyllyltä. Sellanen 70cm pitkä vähän venyvä matonkuteista punottu, johon Luksi on aiiivan hulluna.