Oltiin Vieno-tiimin kanssa metsässä. Koirat leikki ja ihmiset talsi hissukseen, juttelivat keskenään ja minä kuvasin. L vaihto ihastusta Vienon isosiskoon Lottaan, ja Lotta anto sille kyytiä aina ku se yritti selkään, mutta yrittipä uudestaan ja uudestaan. Ihan oikeasti, mikä ääliö. Lopuks oltiin jo menossa autolle kun yksi koira (Lotta?) lähti painelemaan kauas.. varmaan jonnekin 200m päähän. Sieltä lähti lintuparvi lentoon, mutta koirat ei kuitenkaan näyttäny jahtaavan niitä. Seisoskeli vaan siellä ja alko uudestaan nujakoimaan. Huudeltiin laiskasti jotain, mä kiljaisin kerran Luksin nimeltäkin, ei mitään reaktiota siihen. Aargh. No, ne sit kohta lähti tulemaan takas, ja menin kyykkyyn nakkeja esille kaivellen. Belgit tuli hakemaan multa nakkia mutta L roikku vaan Lotan perseessä. Syötin belgeille, Luksi oli Lotan selässä mun takana, ja mä sit halusin sen kanssa käymään luonani. Kutsuin sitä sekä nimeltä että täällä-käskyllä, ja kuuroille korville puhuin. Se oli siinä metrin päässä nylkyttmässä Lottaa ja hädin tuskin edes vilkaisi minua ja nakkipussiani. Pari kertaa korotin ääntäni, se oli jo tiputtautunut selästä (eli saanu Lotalta kyytiä) ja jotain ne siinä pyöri. Ei vaan kuule eikä tajua että maa kutsuu. Sit tiputin kameran vesilätäkköön ja muutkin kamat käsistäni tantereelle miten sattui, ja päätin että nyt tuli rukkaset. Lähdin raivosta kihisten kävelemään koirani perässä. L väisteli aika pitkään, ei tosiaan juossu karkuun, vaan hiippaili vaan joitakin metrejä, mutta väisti aina vähän etten saanut otetta. Sit se vasta kohta taisi tajuta että olen helvetin tosissani, ja sain sen kiinni. Otin niskasta ja se heitti selälleen kuralätäkköön.

Vienon omistajakin sano että olipa se vakuuttavaa, näköjään musta lähtee raivoa. Mua melkeen hävettää että se oli todistamassa tätä, meinaan että en ole eläessäni varmaan suuttunut koiralleni yhtä paljon ja toden totta pölläytin sitä kunnolla ja karjuin sille päin naamaa räkä roiskuen.

Sit otin L:n remmiin (tyhmää, olis pitäny päästää se vielä irti, mut K oli ottanu omansa sillä aikaa kans jo kiinni) ja käskin sen pari kertaa luo, ja johan pelas kuulo. No toki siitä 2m etäisyydeltä. :P Kahdella ekalla kerralla sai vain hyväksyntää, vikalla palkkasin nakilla.

Vittu että olin raivoissani, olin tunnin kaupoissa (alkaa olla jo niin kuuma että koiraa ei tosiaan voi jättää autoon, ellei saa varjopaikkaa!) ja kihisin kiukusta edelleen kotiin tullessamme. KYLLÄ SE KOTONA JA MUN KANSSA KAKSIN OSAA! No, se ei ollu nähny vieno-tiimiä varmaan kuukauteen, Vieno on sen parhaista parhain ystävä, ja nyt se oli selkeesti aivan sekaisin Lotasta... Luksi myös kävi nostamassa koipea pissaavan Vienon niskaan (yök!) ja piehtaroi jomman kumman tytön pissassa, että joo, kyllä poikaa nyt vissiin viedään. Lotta pyöräytti L:n monta kertaa kuperkeikalle asti ja L vaan jatko selkään hyppimistä. Sit ku lopulta Lotalla alko mennä hermo ja mä komensin Luksia lopettamaan, se vaan viis veisasi eli mulkaisi mua ja jatkoi nylkytystä, mistä hyvästä pamautin sitä kameralla päähän. Tarkoitus oli siis vaan huitaista sen edessä käsimerkillä että nyt alas ja äkkiä, mutta se käänty just ja sai tällin. No, rehellisesti, ei kyllä paljoo harmita. :P

Mä en vaan tiedä miten voin treenata sen kanssa luoksetuloa kaverikoirien kanssa, kun en uskalla jättää sille liinaa kun se leikkii. Sellasta kyytiä oli nytkin että joku kyllä kuristuu siihen. Ja tosiaan kaksin ollessamme se tottelee tosi kaukaakin, häiriöissä, jopa jäniksen nähdessään. Kai mä vaan jatkan tota, että jos ei tule niin menen hakemaan. Sitä kun se ei oo vielä älynny, että jos laittaa hippasille niin en saa sitä kiinni. No, jos sellanen tilanne tulee niin mähän jahtaan sitä vaikka aamuun asti. :P Ja olis pitäny välissä palkata se monta kertaa, pyytää siis luo ja nakittaa ja vapauttaa taas. Kuvasin koiria ja juttelin niin kovaa etten kertakaikkiaan muistanu. Toivottavasti se ny otti ton opikseen, pölläytin sitä siis todella ihan helkkarin kunnolla.

Tästä tuli mieleen, että en oo treenaamalla treenannu häiriöluoksetuloja ikuisuuteen. Kaksin ollessamme se käy oma-alotteisesti ilmottautumassa ja jos jotain outoa on edessä, se tulee yleensä edelleen itsestään mun luo odottamaan ohjeita ja saamaan palkkaa. Pitäis nyt yrittää keksiä jotain miten saisin kaksin ollessamme liinassa provosoitua sen haistattamaan pitkät, ja annettua selkään siitä hyvästä.

No, nyt olen jo rauhoittunut. Hallintaa, hallintaa... harva koira syntyy valmiina, ja se virhe tosiaan ei ole maailmanloppu. Sit voisin viiltää ranteet masennuksesta auki, jos olisin vaan todennu että ei sitten, ja jättänyt tilanteen sikseen. Nyt mä sain sen kohtuullisen nopeesti kiinni ja annettua sille sellasen palautteen, että se toimi taas sen jälkeen. Pitää yrittää saada aikataulut järjestymään nyt niin että päästään näkemään noita useammin, ettei se oo niin ekstaasissa kuukauden tauon jälkeen, ja muistaa pyytää (ah, vaatia!) se luokse monta kertaa välissä. Ja ehdottomasti niin että se tulee ja kysyy että mitä asiaa, ottaa siis kunnolla kontaktin minuun, ja antaa sille itse lupa lähteä taas. Ei niin, että se hätäisesti pyörähtää, varastaa nakin ja meni jo.