Varsinaisen koirakoulun jätin väliin, mutta mentiin kavereiden kanssa treenaamaan näyttelyjuttuja marketin parkkikselle. Yhteensä meitä oli paikalla viisi ihmistä ja kuusi koiraa. Luksia kopeloi pari tyyppiä, pyysin että ottaa oikeen junttituomarina eli tullessa kaatuu päälle ja on kovakourainen muutenkin. Selvästi taas parempi ku viimeeksi, ei juuri pakittanut eikä kyyristellyt. :)

Juoksutusta ja seisomista tehtiin välillä kukin omaan tahtiin ja välillä kaikki yhdessä. Pompoti pompoti se tahtoo kyllä olla, sit pelkkää laukkaa, ja sen jälkeen se meneekin loppuajan kaunista ravia, ihan ku höyryjuna. :D En vaan tiedä miten saan kehässä ensin juostua neljä kierrosta ja sitten vasta aloitettua virallisesti. :D Testasin lisätä nopeutta mutta ravilla pyyi edelleen, eli kyllä se taisi oikeasti tajuta homman nimen. Vaatii vaan aika monta lämmittelykierrosta ensin.

Seisomaan saaminen saattaa vaatia kerran mahan alta ylös nostamisen, mutta sitten pysyy hyvin. En pidä sitä mistään kiinni, namikäsi on ehkä 30cm päässä sen kuonosta ja kestoa voi olla ainakin 5 sekuntia, ja hyvin pysyy. :)

Luksi oli aluksi ihan kauhea vinkuiita ja mulla meinas palaa hermot ihan totaalisesti. Ensin se yritti tempoa toisten luo (puolet vielä vieraita koiria, mut niitä pari kertaa samoissa treeneissä nähtyjä tuttuja se enemmän himoitsikin), ja kun tuimasti kielsin sen, se istui mun jaloissa vinkumassa. Hiljaa-käskyllä se haki aina uudestaan paikan mun sivulle ja pysyi hetken siinä hiljaa, kunnes taas... aaaargh. Luulen että toi menis vaan sammumalla ohi, se vaikuttaa niin sellaselta "mua leikityttää, MINÄ haluan leikkiä nyt!" -vaatimiselta. Mua vaan niin ottaa päähän että en kestä sitä kovin kauaa suuttumatta.

Oltiin just lähdössä juoksuun kun näyttelyremmi (tai pannan solki) hajosi ja koirani sinkosi matkaan yksinään. En eka edes tajunnu, ihmettelin vaan että onpas kevyt hihna. :D Se meni jonkun koirakon lähelle, ja kutsuin sitä ihan nätisti nimeltä. Ei mitään. Sit karjaisin suorilta veret seisauttavan "LUKSI!!" ja johan käänty tulemaan takas. Olin kyykyssä ja se tuli n. puolen metrin päähän ja luimi siinä, ja sanoin sille ystävällisesti että täällä, tuu vaan. Eli eli, tollasiin tilanteisiin nyt mustaa ja valkoista niin että:

1) kutsutaan koiraa nätisti. kerran.
2) karjaistaan niin että se varmasti reagoi siihen, eli toistaiseksi varmuuden vuoksi ihan helvetin lujaa ja vihaisena.
3) aletaan kehua koiraa heti kun se reagoi karjaisuun ja suuntaa huomionsa taas minuun
4) kehutaan sitä kunnolla kun se tulee

Mulle on vaikeeta se, kun olen ensin pyytänyt nätisti eikä se tottele. Karjaisen. Vitutuskäyrä pompsahtaa samalla miljoonaan ja mun on vaikeeta palata siitä lirkuttamaan heti kun koira lähtee tulemaan takas mun luo. Pitää nyt vaan yrittää.

Sit otettiin vähän tottista, oli taas kuvaaja. Eka seuraamista. Imuttamalla (käden paikalla ei oo niin väliä, mutta koiran pitää vähintään luulla että siellä on nami) oikeen hienoa ja tiivistä, heti ku jätin namin pois ja vielä näytin koiralle että nothing, se kyllä seuraa katsekontaktissa mutta paikka leviää heti. Mua jännitti taas kun kaikki muut katto meitä, enkä malttanut sit ottaa kontaktikävelyä sheippaamalla. Ei ihme ettei edisty, kun mä kirjoitan tänne kerran viikossa että joo kyllä sitä pitäis treenata useemmin ku keskiviikon koirakoulussa... :P

Sivulle tuloja muuten vaan. Olen seurannut näitä nyt tarkoituksella, ja se vinousongelma on lähinnä meidän eteisessä uloslähtötilanteessa (jossa en edes sano mitään, koira tulee itse sivulle). Mä taidan muuttaa sen nyt niin, että en ota koiraa sivulle ollenkaan, vaan päin vastoin treenaan siinä sekä istumista että arkipaikallaoloa (käsimerkillä). Pyydän sen istumaan, pistän pannan, näytän käsimerkin, poistun itse rappuun ja kutsun koiran perääni.

Sit paikallaoloja. Mä jaon ne nyt tylysti niin, että jos meinaan palata koiran luokse (tai vapauttaa sen kauempaa etukäteen taakse tms jätetylle palkalle), käsky on "pysy". Eli se kisaversio, jossa tavoittelen sitä että koira on skarppina ja liikkumatta, mutta kuitenkin aika rauhallisessa mielentilassa.

Toinen versio, se mihin jätän koiran käsimerkillä, on tilanteisiin joissa meinaan kutsua koiran. Agiradalle, kenties tokon alokasluokan istumisasennosta luoksetuloon, mihin tahansa missä sen pitää pieni hetki odotella. Käsimerkki olkoon edelleen "odota siinä asennossa missä olet", eli pyydän koiran tarvittaessa ensin sanallisesti istumaan/maahan/seisomaan, ja vasta sitten käsimerkki.

Musta tuntuu jo nyt, että jos näitä meinaa jakaa, niin kaksi ei kyllä riitä. Tokon jääviin oma, arkitilanteisiin "käy siihen" -juttuihin oma, pylvääseen sidottuna jäämiseen oma (tosin kun koira on hihnassa, niin eihän se pääse minnekään, mutta haluisin että se odottaa tollasissakin tempomatta ja näennäisesti ainakin "käskyn alla"). Katsotaan nyt miltä tää alkaa vaikuttaa, mitä enemmän niitä on, sen vaikeampaa se on mulle muistaa... uskon että koira kyllä erottaa, että käsimerkki tarkoittaa agi- ja tokokentällä että pidä skarppi asento, mutta kun kotona tai pihalla tarvii saada koira pysymään hetkeks poissa, sekin tietää että se voi lösähtää makuulle.

Tein siis sekaisin, ensin niitä pysy-versioita joissa kävin aina palkkaamassa ja vapauttamassa koiran sen luona. Pari ekaa niin että laskin kyllä remmin käsistäni, mutta etäisyyttä ei remmin kantamaa enemmän. Kestoa ehkä 3-5s. Välillä palkan jälkeen vapautin ja välillä toistin pysymiskäskyn, hyvin ymmärsi eron. Kyllä se kuuntelee MITÄ sanon. :) Aloin myös kehua sitä kun olen poissa ja se on hienosti, tosi rauhallisella ja hiljaisella äänellä, ja hyvin kesti paikoillaan.

Sitten välissä oltiin taas näyttelyhommissa hetki, ja menin sit selkeesti kauemmas muista. Jätin koiran käsimerkillä, kävelin ehkä 3-4m päähän (kyllä, oikeesti :)), pysähdyin ja kutsuin iloisesti ja kuuluvasti "täällä". Ei mitään epäröintiä, se pinkaisi laukkaan! :D Tehtiin kolme toistoa, tokalla se vilkaisi just sivulleen ku näytin käsimerkin, enkä mäkään tajunnu... lähdin peruuttamaan ja koira tuli perässä. Murahdin "heeei!" ja toistin merkin, ja pyllähti sit siihen. Ei noussu uudestaan. Vikalla otin selkeesti aiempia enemmän etäisyyttä, eli olisko se ollu jotain 5-6m.

Taas oltiin välillä muissa puuhissa, ja sit vielä lopuksi pysymisversioita. Pari toistoa lyhyellä etäisyydellä ja aika vähäisellä ajalla, ja vikana sit joku viiden metrin luokkaa oleva. Hyvin pysyi! :)

Luulen että se tajuaa eron oikeen hienosti, se kun on varsin nopea oppimaan.