Tunnin lenkillä, päästin koiran pitkästä aikaa kaupunkimetsässä irti. Olis ollu koirakoulu ja siellä taas lajiesittelykerta, ja totesin että mulle riitti se parin viikon takainen näyttelyesittelykerta, niin paskaa se kyllä oli. Olis ollu eri kouluttaja ja aiheena toko, mutta ei silti napannu. Vähän pelotti että jos joku tulee niin mahtaako L totella, kun se on selkeesti ollu taas vähän junttura, mutta sit ajattelin että tulee jos tulee. Jos kuolen häpeästä, voin aina kostoksi hylätä koirani metsään.

Eihän sieltä ketään tullu. Menomatkalla L oli aika normaali itsensä, sitä tosiaan kiinnostaa hajut ja erityisesti paljastuva nurmikko. Kyllä mä saan sen huomion jos pyydän, mutta ei se oma-alotteisesti tosiaan mua huomannu. En kyllä tiedä tarttisko edes. Välillä on tyhmä olo kun saa muistuttaa että älä vedä tms, mäkin oon hei täällä narun jatkona. Toisaalta musta remmilenkkeilyn kuuluu olla ainakin välillä koiralle ns. omaa aikaa, jolloin se saa tehdä koirajuttuja. Haistella.

Metsässä pyysin sen pari kertaa luo. Huomaa pientä luottamuspulaa: mua jännittää totteleeko se. Edelleenkään ei oo kertaakaan osoittanut että ei tottelis, mutta silti, se on taas koetellu kaikkea muuta niin odotan että uhmaa joku kerta luoksetulokäskyäkin. Hienosti se kuitenkin edelleen tuli. Jossain vaiheessa heittelin sille makkaranpaloja. Otin pienen nyssäkän + lelun ja ajattelin että treenaan pikatottikset (kontaktikävelyä) itsekseen kun se koirakoulukin jäi väliin. Yli puolet makkaroista meni vaan siinä ku leikittiin makkaran heittoa aika pitkään. Sitä voi leikkiä kahdella tapaa:

1. heitetään yksi kerrallaan, koira säntää perään, syö namin, palaa takas, heitetään uusi


2. heitetään kourallinen kerrallaan, koira seuraa niiden laskeutumista mutta muistaa vaan ekan ja sit joutuu käyttämään nenukkiaan löytääkseen loput. Mä olen välillä auttanut sitä, yrittänyt saada sen ymmärtämään kädellä suunnan osoittamista (erotan siis itse silmilläni makkarat just ja just hangelta), mutta ei oikeen tajua ellei olla ihan lähekkäin ja näytän maahan. Eli jos koira on parin metrin päässä ja katsoo mua, ei hiffaa jos näytän oikealle tai vasemmalle. Olen sit vaan äänellä kannustanut, kun näen että se pyörii ihan lähellä ja yrittää tarkentaa, ja sit suuret kehut kun osuu oikeaan. Kaipa se niitä suuntia joskus alkaa ymmärtää, jatkamme leikkejämme.

Sit tultiin polulta ladun risteämiskohtaan. Koira meni ehkä 20m edellä. Pyysin "odota!", ja pysähtyi hienosti. Valui sit kuitenkin kävellen mua vastaan. Selkeesti se ymmärtää että en halua sitä luokse, koska luokse kutsuttaessa se tulee laukkaa. Toisaalta odottamisestakin se yleensä saa namipalkan ja se tulee multa, niin totta mooses se valuu vähän vastaan nopeuttaakseen sitä... miten tota voi muuten treenata? Lyhyellä etäisyydellä se pysyy kyllä paikoillaan. Joskus jää niille sijoilleen, joskus lyhyessä remmissä kadulla ollessamme kiepsahtaa mun jalan vierelle istumaan, joskus seisoo, joskus istuu.

No. Melkeen koko kotimatkan se olikin sitten ihan.. ihmeellinen. Ensin käveli remmi löysällä tasaista vauhtia mun edellä, ei halunnut pysähdellä haistelemaan, ei mitään. Katsoi vähän väliä taakseen minuun "enkö ookin hyvä" -ilmeellä. Mentiin puolet kotimatkasta näin.

Sitten se alko tarjota ihan kunnon kontaktikävelyä. Oikealla puolella. Kehuin kuitenkin äänellä, ja se vaan jatkoi ja jatkoi... ehkä 50m. Mä yritin sanoa että loppu, mene vaan, ja koira sen kun killittää silmiin edelleen. Äsken kirjoitin että mua vähän kiusaa se kun olen pelkkä paino narun perässä, mutta kyllä tollanen vaan alkaa kiusata vielä enemmän! Mä olin lopulta ihan hämilläni ja hyvä kun en kiljunu että mene ny hitto omiin puuhiis, mua ahdistaaaa! :D

Sitten se vaihtoi itse vasemmalle puolelle, ja minäpä kaivelin taskusta loppuja makkaranpalasia. Loppu. No ei, hurtta sen kun jatkoi vaan. Käveltiin varmaan 15m. Sorruin antamaan sille uudestaan nameja, argh! Mudi on ihan tarpeeks sinnikäs ja uuttera muutenkin, niin hittojako sitä palkkaa enää kun kerran jo käskettiin lopettaa...

Lopuksi kaivoin sille narulelun taskusta. Vedettiin sitä vähän aikaa, sit pentu sai kantaa sitä normaalisti kävellessämme, vedettiin taas ("talutin koiraa lelusta"), pentu sai kantaa. Kun tiputti, nappasin lelun taskuun.

Ja se tarjosi uudestaan kontaktikävelyä!! Joku ohikulkija ihasteli että onpa hyvin koulutettu koira, ja mä meinasin kiljaista että piru mua ressaa kun se vaan tuijottaa mua enkä mä saa sitä millään lopettamaan, ei oo ees hauskaa enää.

Sit leikittiin vähän aikaa kuivalla pensaalla, taitoin siitä koiralle yhden oksan ja se hyökki sinne puskaan itsekseen. Vikan pätkän omaa suoraa katuamme se käveli vaan puoli metriä edellä hihna löysällä taaskaan yhtään haistelemaan pysähtymättä.

Ihme, ihme koira.

Kotona paikallaolo (kupissa taas hyppysellinen tonnikalaa öljyineen). Koira istumaan, vien kupin, palaan koiran sivulle mutta sen verran väljästi etten kosketa siihen, odotutan muistaakseni 7 sekuntia, vapautus syömään. Ja nyt se, jo pitkänä epäileimäni, on sitten varmaa: mun kamera jäätyy äänien kanssa. Koira ei siis ihan miljoonavarmasti varasta, vaikka kuvalla näyttää että sanon "ok" kun koira on jo matkalla. ;) Ja muj äänikin kuulostaa ihan hirveeltä ihqudaassseksikäsässävikasössötykseltä. :DDD