Sainpas itseni liikkeelle. Kerran aiemmin jo yritettiin uloslähtöä, mutta mä olin niin kauhean pahalla tuulella ja kiroillut koko illan itsekseni, että pentu tietysti aloitti piiiiiippaamisen ja jätettiin koko lähtö. Kitisevät koirat ei vieläkään pääse ovesta ulos. Onneks nyt sain koottua itseni, koska oli tosi piristävä lenkki. :) Vein pentua koko matkan lyhyessä nahkahihnassa, vähän arvoin että päästäiskö sen kuntopolulla metsässä irti, mutta enpä sit päästäny. Tietenkään yhtään ihmistä saati jänistä ei sit näkyny, eli hyvin olisin voinu. No, ei se kauaa oo tossa "kriittisessä iässä" niin yritän nyt vaan katsoa ennemmin kuin katua, eli suomeksi, kärsiä itse siitä että pidän koirani remmissä. Joku yö tossa taas nähtiin jänis, kielsin rauhassa "ei sinne", pentu pysähty, katso edelleen jänistä ja mietti pari sekuntia kunnes kääntyi ja tuli mun luo. Uskon, että saisin sen karjaisulla viimeistään pois, mutta niin mä uskoin vielä viime viikkoon asti että se tottelee karjaisua kaverikoirien seurassakin... ;)

Tarvottiin kivasti nilkkoja myöten löysässä kuravellihiekassa. Se kuntopolku oli osin vielä lumen/jään peitossa ja sulat kohdat olikin sit aivan liejua. No, siks siellä varmaan ei kukaan muu ollutkaan, hullun hommaa moinen rypeminen.

Kotiin tullessa tultiin koulurakennusten kautta, eli uskalsin sinne myrkkypuistoon. Ollaan me siitä jonkun kerran läpi kävelty, en enää ole ihan hysteerinen, mutta en kyllä anna koiran juuri pysähdellä siellä. Kävelytin koiran niille viimeeksi bongaamilleni "helpommille" metalliportaille. Siis ne on tyyliin tällaiset. Aiemmin oltiin kiivetty toisille portailla, jotka lähtee niin korkeelta että alimmalle askelmalle pitää mudin jaloilla ihan hypätä. L nosti etujalat itse ja mä punnersin sen ylös siis.

Nop, nyt houkuttelin sen tonne helpommille, jotka alkaa niin matalalta että se pääsee hyvin itse. Aluksi vähän mietti, mutta tuli sit perään. Kiipesin itse ehkä 6-7 porrasta ja istuin siihen. Koira könysi jalkojen väliin ja otin sen sit syliini istumaan. Syötiin parit namit, ja alun perin ajattelin että käännän sen niin että se saa itse kävellä alas, mut oli aika ahdasta ja totesin että kannan sen mieluummin, niin ei vahingossakaan satu mitään tippumisia ja ikäviä kokemuksia. Vähän sitä jännitti se kantaminen, koska alhaalla se hyppäs itse pois ku olin vasta puolivälissä laskemassa sitä alas.

Jatkettiin matkaa, mä kuvittelin että ollaan menossa kotiin, mutta koira bongasi ne portaat mihin aiemmin on kiivetty ja vei mut sinne. :D Sanoin että kyllä me sinne voidaan kivuta ja menin edellä ehkä saman 6-7 portaan verran. Luksi nosti taas etujalat alimmalle tasolle, ja sanoin vaan ylhäältä että ite halusit ja ite saat kiivetä jos tänne meinaat. Hetken se mietti, koetti kurotella, ja sitten otti vauhtia ja hyppäsi. :) Tuli taas mun jalkojen väliin/päälle ja otin sen syliin, ja kannoin samalla tavalla alas.

Viimeinen pitkä suora juostiin. L tarjosi eka hyppy-pomppu-onkosullakädessäjotain-seuraamista, sitten kaunista näyttelyravia, ja lopulta innostu vähän edelle ja vetämäänkin, mistä kannustin. Kannustamisesta se vaan palaa sivulle hyppimään. :D Huh, tuli hyvä hiki, terveisen aivan pohjakuntoinen laura.