Äijä tosiaan oli muutaman päivän kylässä.

To-aamuna (eka aamu) mies makasi vielä sängyssä, kun mä olin lähdössä kouluun ja kylppärissä aamupuuhillani. Koira makaa aina kylppärin oven edessä eli eteisessä, ovi on auki ja se seuraa mun laittautumisia tarkkaan. No, sit alko kuulua sängystä elonmerkkejä ja samassa koirasta kumeaa murinaa. Ja mä olen taas niin luotettava tuki ja turva pikku teinikoiralle: repesin nauruun. No mitä muutakaan voi, kun toinen UNOHTI että siellä sängyssä on armas äijäseni eikä mikään murtovaras...

Päivällä koko porukalla sorsia ruokkimassa (tai L sai jäädä autoon, koska se alkoi huutaa kun tultiin parkkikselle. Piiip! Mä en kestä sellasta yhtään ja karjaisin heti että unohda koko juttu. Syötettiin sorsia varmaan vartti ja sit menin hakemaan sen. Se kyllä kyykkäs heti paskalle, että en tiedä huusiko se hätäänsä. Riskiä ei voi silti ottaa, mä ammun meistä jomman kumman jos se ottaa yhtään tavaksi kiljua autossa!) ja pulkkamäessä. Jätin L:n miehen pideltäväksi kun lähdin laskuun. Jos sen päästää heti perään, se meinaa jäädä alle, niin pitää ottaa etumatkaa. Mä olin muutenkin ihan pinna kireellä, kun piski oli koko alkumatkan rrraivostuttava. En siis kaivannut koiraa härkkimään, taisin sanoa äijälle että älä päästä sitä ollenkaan mun perään. Mäki oli vähän niin ku kaksiosainen (eri kun missä viimeeks oltiin ja mistä täälläkin oli videolinkki), eli katosin kahdesti koiran näkyvistä. Meni ihan helkkarin lujaa ja mä kiljuin monta kertaa mennessäni. Kun pysähdyin, ylhäältä kuulu ihan hirveetä huutoa, siis oikeesti sydän heitti voltin ja luulin että koira kuristuu tai sillä on remmin lukko varpaassa tai jotain. Karjaisin että mitä siellä tapahtuu, ja äijä vastas että elukalla on vaan kiire mamin perään. :DDD Huusin sit vielä että päästä se jos se hiljenee, mutta ei missään tapauksessa niin kauan kun huutaa. Hetki meni ja sit sieltä tuli tuhatta ja sataa pieni musta raketti. :D Sillä meni jalat aivan solmuun ja se tais tehdä kuperkeikan mäessä, oli vähän kiire...

Kiivettiin ylös, mies laski vuorostaan. Pidin koiraa ja se sano pienesti piip, mutta ei puhettakaan sellasesta kuoleman huudosta. Päästin kun oli hiljaa ja äijä oli pysähtyny, ja sit kun se oli sen luona, aloin hihkua ja huudella sitä mun luokse. Aika tehokasta ylämäkitreeniä. ;)

Laskettiin kai molemmat yhteensä kolme kertaa. Yritin sanoa tokalla laskullani "odota" kun jätin koiran äijän pideltäväksi, mutta ei se kyllä auttanut huutoon yhtään. WUOOOOOUUUUUUUUYY! Miehen perään ei sano ku piip.

Mäen alaosassa meni joku toinen koira ihmisensä kanssa. L sano räyh. Mä sanoin että älä viitti. L sano uudestaan räyh. Mä sanoin että HILJAA! L sano kolmannen kerran räyh, mä nappasin kuonosta kiinni ja karjaisin että onko kuulossa vikaa häh. Hiljeni.

Pelleiltiin jotain ja L innostu repimään mun lapasia. Oma vika, mä se alun perin yllytin siihen, se ei KOSKAAN itse olis keksinyt sitä. Mä muistaakseni jollain tylsällä koirakoulukerralla vähän keksin sille viihdykettä härnäämällä sitä lapaskädellä. Viime koirakoulussa annoin sen kans leikkiä sillä, taputtelen ja tönin ja se puree sitä. Nyt se aloitti sen itse, annoin hetken tehdä ja sit totesin että riittää. Koiran mielestä ei riittänyt, joten korotin taas ääntäni ennen kun meni jakeluun asti.

Sitten en oikeen enää muista mistä se tuli... taidettiin istua äijän kans molemmat pulkkaan puuskuttamaan (mäenlasku on kivaa mutta ylös kiipeeminen kauheeta!) ja mietittiin hetki jaksaisko vielä laskea. L alko hyökkimään mun päälle, sanoin taas eka vaan että riittää ja älä viitti. Ei vaan menny jakeluun, ja siinä vaiheessa mun pinna kärähti. Karjaisin sille että voi jumankauta sentään, nappasin niskasta kiinni, nousin pulkasta ja runttasin sen hankeen. Drama queen alko tietenkin kiljua ku syötävä, ja yritti muutaman sekunnin rimpuilla. Kun lopetti, mä löysäsin otteeni heti, pyllähdin takas pulkkaan ja pyysin koiran lähelle. Silittelin sitä varmaan minuutin ja kerroin että kiltit koirat on kivoja mutta tuhmat saa selkäänsä, sellasta on elämä meillä.

Sit takas autolle mentäessä oli polulla pieni alamäki, ja sain kuningasidean (not - koiralla panta ja joustamaton, tavallinen remmi vetoliinan sijaan :P) kokeilla koiralla vedättämistä. Mies istumaan pulkkaan, jalat maahan jarruiksi niin että ei liiku mihinkään, koiran hihna käteen. Käskin koiran taas odottaa, ja kävelin hiljaa poispäin mäkeä alas. Koira alko huutaa, käännyin ja rykäisin kuuluvasti, hiljeni, jatkoin matkaa. Kun olin kävelly jonkun matkaa, kutsuin koiraa. Oltiin sovittu että mies löysää hihnaa pikkuhiljaa pitkäksi, irroittaa jalat maasta ja pukkaa itse toisella kädellä pulkan liikkeelle, että koiralle ei tuu kauheeta tälliä. Sit kun L on vetänyt sitä vähän matkaa, laskee hihnasta irti. Mä lähdin juoksemaan karkuun ja koira tuli tuhatta ja sataa luokse, meni jarrutusmatka monta metriä ohi. :D Hitto ku ne huskyvaljaat ei ollu valmiit saati edes mukana, pannalla ei kyllä pitäis tollasia harrastella. Edes alamäessä.

To-iltana tultiin kaupasta ja kannettiin kasseja sisään, ja kehuin miehelle että koira vihdoin muistaa että rappuun ei mennä koskaan ilman lupaa. Niin hienosti se pysyi sisäpuolella koko ajan vaikka me sähellettiin kassien kanssa. Sit illalla ku lämmitettiin saunaa (kellarissa) ja kannettiin kamoja edestakas, mä tulin eka sisään, mies oli pari metriä jäljessä. Koira tuli eteiseen, mä sanoin sille että no moi, se katsoi hetken (just sen verran että ehdin iloita, että se tosiaan muistaa rajan!) rapussa tulevaa äijää ja livahti aivan pokkana mun ohi sinne! Ihan refleksinä karjaisin että voi jumalauta ja nappasin sen persvilloistaan takas sisälle. Oli muuten tarkkana koko loppuillan, ei vahingossakaan tullu liian lähelle rajaa vaikka oikeen yritin provosoida rapun puolelta...

Yöllä paskoi sisään. Kolmesta kasasta tosin vaan yksi tais olla sitä ihtiään ja loput möykyt yläkautta tulleita. Ilmeisesti sillä oli huono olo. Käytiin iltakusella puolen yön maissa ja toi tapahtu joskus 7 ja 8 välillä.

Perjantaina tai siis tänään aamulla pelkkä pissatus, päivällä häröilyä kotona, äsken vein äijän linja-autoasemalle (olenpa maalaistunut kun en sanonu bussiasemalle!) ja käytiin koiran kanssa parikymmentä minsaa puistossa. Puhuin koko ajan puhelimessa ja käskytin silti välillä koiraa (n x älä ota, kerran odota, pari kertaa mennään). Ihmeen hyvin se ymmärsi milloin puhun sille! Sanoin puhelimeenkin että teinillä on vaihteeks korvat auki. Älä ota-käskyä se uskoo tosi hyvin, ja kun tultiin jonkun hylkäämien mäkkieväiden kohdalle, annoin hienosti totelleelle koiralle vaihdossa taskusta makkaraa. :) Tavisnenäliinojen jättämisestä en yleensä enää palkkaa mitenkään muuten ku kehulla.

Sillä on selvästi taas eräänlainen uhmakausi menossa, enemmän ehkä ulkona. Kotona tottelee pois- ja suunnanosoituskäskyjä erittäin hyvin, ainoa epäselvyys toi ulko-oven raja. Ulkona se koettaa vetää remmissä, päättää kuinka kauan saa haistella eli mennään-käskyn jälkeen liikkeellelähtö on välillä varsin jähmeä, ja sit just noi tollaset että alkaa hyppiä päin ja repiä vaatteita eikä meinaa lopettaa. Kyllä se ennen aina lopetti kertakäskyllä... täytyy varmaan jättää toi hanskalla leikitys kokonaan, turha sitä on provosoida, ja pitää nyt huoli että mun suusta tulee tasan yks "riittää"-käsky ja sen jälkeen näytetään kädestä pitäen mitä se tarkoitti. :P En mä usko että sitä tarvii montaa kertaa runtata, tuskin pitkään aikaan nyt taas ton jälkeen.

Oikeastaan koko Luksin "uhma" tai mitä ikinä onkaan, on musta aika.. kivaa. Tai sikäli kun se nyt on kivaa ylipäänsä. :D Mutta aika moni koira kokeilee rajojaan ja jotkut tekee sen ihmisen kannalta helposti, jotkut paljon pirullisemmin. L on loppujen lopuksi aika kesy tapaus, tai sitten mä olen vaan onnistunut mitoittamaan rangaistukset juuri oikein. ;) Kyllä se aika paljon kokeilee ja just silleen ärsyttävän hienovaraisesti, että itse huomaa kyllä mutta ei oikeen tiedä missä se raja menee, pitäiskö puuttua vai katsoa vielä läpi sormien. Mutta, kun sille kerran tekee selväksi että tää ei todellakaan vetele, se myös ottaa aika hyvin opikseen. Äh, en nyt taida osata ollenkaan sanoa sitä mitä tarkoitan, mahtaako tästä kukaan tajuta oikein.

Musta oli hassua, että kun äijä oli täällä, L oli vielä normaalia enemmän perskärpänen mulle. Yks kerta ku syötiin keittiössä ja koira nukkui siinä mun/meidän jaloissa (nukkui vissiin ihan oikeesti, me syötiin pitkään :D), mä sanoin että läpällä että "nyt me nousemme". Olin menossa hakemaan olkkarista kännykkääni ja tarkoitin siis että piski ei satavarmasti jää makaamaan äijän kans keittiöön. Ja oikeassa olin, se ponnisti pystyyn sillä sekunnilla ku mä nousin ja lähti perään ennen ku näki poistunko edes koko keittiöstä. Tai kun mä olin olkkarissa koneella ja äijä teki keittiössä ruokaa, perskärpänen makasi olkkarin pöydän alla vakipaikallaan mun jaloissa sen sijaan että olisi ollut kyttäämässä saako sekin ruuasta osansa! Mä potkaisin sitä lujaa päähän noustessani kun ei tullu mieleenkään että se ei olis haistelemassa kananmunien paistamista keittiössä, vaan makaa mun alla... no sori hei.

Pyysin kokeeks että äijä käyttää sitä kerran pissalla, ja kyllä se kai ihan hyvin oli sen mukaan suostunu. Ei kyllä meinannu mennä ovesta, miehen "ole hyvä" ei riittäny, vaan mun piti taas kiljaista täältä kauempaa että mee vaan. Sisään palatessa sillä sit oli hirvee kiire ja se ryysäs eteisestä suoraan mun luo olkkariin, vaikka koskaan ei oo saanu tulla eteisestä peremmälle ennen ku remmi on irroitettu, jalat pyyhitty ja ole hyvä sanottu. No, eipä sitä oo koskaan ennen kukaan muu sisään tuonutkaan niin että mä olisin ollu olkkarissa odottamassa, niin ei kai ny pienen herneet voi moisen tajuamiseen riittää. :D

Niin ja kun äijä kutittaa tai esmes halaa mua, pieni koira on sitä mieltä että mami varmasti kualee, ei saa!

Leikkasin tänään kynnet, etujalat ok, takajalan yhdessä kynnessä ulahti vaikka verta ei tullu pisaraakaan. Takajalat muutenki vaikeammat, en oikeen tiedä missä asennossa leikkaisin. Koira oli patjakuutiolla, en pitäny kiinni ollenkaan muuten ku siitä jalasta jota aina leikkasin. Kerran se takajalkaa räplätessäni valui alas, sanoin vaan että höpsistä nyt, tuus takas, taputin patjaa. Hyppäsi heti takas. Mä en vieläkään tiedä mitä mieltä olen tästä... tekis mieli sanoa että se yrittää esittää, mutta eihän se ny sellasta osaa. Se vähän niin ku pelkää ja sit välillä taas ei ollenkaan pelkää. Tulee kuitenki takas niin ku nyt, anto vähän aikaa sitten kaverin leikata kyläpaikassa ihan normaalisti, ei koskaan väistä tai lähde karkuun ku näkee kynsisakset... ööh? Pyyhin myös silmät ja pesin hampaita. Vähän niin ku ylihuomisen näyttelyä varten vaikka sitten.

(PS - jännittää niin että tuntuu että vapisen jo nyt!)