Omistajan vammasen fiiliksen takia koira sai olla autossa ja minä katsoin toisten tottikset, ja otettiin vikana vaan yksi luoksetulo sikapitkältä matkalta. Jäi Terhin pideltäväksi ja oli kuulemma istunut hiljaa ja nätisti, vaikka en sanonut mitään ja juoksin pois. Tuli tapansa mukaan tuhatta ja sataa, sai ampua suoraan leluun kiinni. Kutsuin sitä "Luksi!" ja "tule!". Pitäis päättää se Virallinen Luoksetulosana ja alkaa käyttää sitä tollasissa, mutta kun... blaah.

Palattiin toisten luokse ja L kävi leikkimässä jokaisen kanssa. Seistiin ringissä ja se ihan oikeasti kävi vuorotellen viemässä lelua jokaiselle. :D Mun epäsosiaalinen, arka, ujo ja varautunut hurtta myös kiipesi kaikkien syliin ja pussasi naamalle, että se siitä tosiaan. Se ON muuttunut.

Sitten käytiin tekemässä jäljet. Mulla oli varattu 90 askeleen namit. Lähes tyyni, alustana tällä kertaa normaali lyhyt nurmikko, paikoin vähän kuivahkoa mutta ei mitään karuja multalaikkuja kuitenkaan. Se oli leikattu joku aika sitten ja kuivia irtoruohotupsuja oli jonkun verran. Aluksi ehkä 5m suoraa, sitten epämääräisiä kaarroksia ja hoipertelua milloin oikealle ja milloin vasemmalle, siis kuin jotain humalaisen kävelyä. Ei oikeastaan mitään muistikuvaa a) miksi ihmeessä tein niin epäselvää ja b) miten se meni. Sanottakoon siis että sekasotku. Koira oli autossa niin kaukana nurkan ja pusikon takana että se ei nähny koko tallaamisesta mitenkään päin kurkkimallakaan mitään.

Jälki sai vanhentua sen aikaa että ajettiin toisen koiran pieni jälki ensin. Veikkaisinko parikymmentä minuuttia?

Otin koiran autosta ja puin sille valjaat, ja juttelin samalla "jäljestämään, mennään ajamaan jälki". Se kyllä tiesi jo ilmankin mistä on kyse. Autolta oli tavallista pitempi matka jäljelle, ja lähes koko matkan koira yritti kaula pitkällä bongailla että missä se on missä, mistä lähtee. :D

Terhi tuli meidän mukaan ihan mun perään kävelemään, mutta muut jäi kauemmas, koska L on kuitenkin niin aloittelija vasta ettei haluttu koko laumaa tallustamaan peräämme. Lähti hienosti, mutta ei menny ku ehkä 10 metriä niin mä ajattelen että minne hittoon se on menossa, ei se tonne päin ole... pidätän kunnes Terhi kuiskaa takaa että anna mennä, se ON jäljellä! Voi jeesus! Onneksi koira ei hämmentynyt sen enempää vaikka ohjaaja onkin ääliö. Se selvitti kaikki mun koukerot aivan erinomaisesti, kerran tais pyörähtää ympäri ja ottaa uudestaan suuntaa jossain kaarteessa.

Sitten edellisen koiran ohjaaja tuli kaukaa vinosti meitä kohti vietyään oman koiransa autoon, ja Luksi nosti katseensa ja pörähteli sille pari kertaa. Palasi kuitenkin nopeesti takas omaan hommaansa, mutta nosti aina muutaman askeleen jälkeen taas päänsä ja kyttäsi sitä. Onneks se sit kolmen tai neljän tsekkauksen jälkeen lopetti ja palasi täysillä työhön ilman että mun tartti puuttua. Sanallinen kehu parista seuraavasta namin syömisestä. Olisin kehunu pitempään mutta takapiru ;) käski tukkia turvan jo.

Mentiin taas tosi hienosti, kunnes aika lähellä loppua kävi taas tää tyypillinen. Mä näin seuraavan namin, koira meinasi mennä yli, en päästänyt. Lopulta se tais pyllähtää hetkeks istumaan, ja siinä me sitten odoteltiin hiljaa vissiin lähemmäs 10 sekuntia. Kerran se koetti lähteä uudestaan ja olis vetäny yli, en päästänyt, pyllähti takas. Sit onneks lähti ja sain pideltyä niin että se otti sen namin. Kuulemma mä nyin sitä just tollasissa. On vaan niin pirun vaikea pitää liina tiukkana ja vaatia sitä ottamaan se namunen ilman että tulee yhtään nykäisyä, siis kun koira istuu ja lähtee liikkeelle yrittäen sen yli. Väkisinkin stoppaan sen niin tiukasti että nykäisen. :/ Pitäis treenata tota ilman koiraa, lavastaa vaikka mies hurtaksi vetämään narun nokassa.

Loppuhan siellä sitten häämötti, piski sai vilpittömän ihailuni lisäksi rasiallisen kissan märkäruokaa ja lopuksi leikkiä narupallolla. On se taitava, ei vaan minun, vaan myös muiden mielestä! Valitettavasti en kyllä voi ottaa siitä kunniaa itselleni, mä en ole tehny paljoa muuta ku roikkunu narun painona. ;)

Lopuksi leikittiin porukalla. Erityisesti musta Pri(i?)ma-belgi 8kk oli Luksista aivan ihana, varmaan muistutti (Mikkelin) parasta ystäväänsä Vienoa.

Tuli paljon hyviä vinkkejä ja oli vaihteeks kivaa puuhastella isommalla jengillä! :)

---

Kotona iltaruualla minuutin paikalla istuminen. Koira n. 3m päässä kupista, minä naama kohti koiraa kupin vieressä. Mies ilmoitti kun on kulunut 30, 45 ja 60 sekuntia. Kolmeakymppiä odotellessa ehdin ottaa muutamia sivuttaisia askelia hypähdellen ja hiipien. Kehuin koiraa hiljaisella äänellä paikallaan pysymisestä vähän väliä. Ressi, hirveä ressi! Tuntu että se kolmekymmentäkään ei tule koskaan. 30 ja 45 välissä siirryin pikku hiljaa askel kerrallaan lähemmäs koiraa. Edelleen kehuin välillä, erityisesti sen jälkeen kun mies huusi keittiöstä ajan ja koira ei reagoinut siihen. Vähän ennen kuuttakymppiä olin jo koiran sivulla, silitin sitä leuan alta minkä meinaan opettaa "kisakehuksi", ja vaputin. Se ei niin hirveesti mun silityksistä treenitilanteissa välitä, ja aion tarkoituksella opettaa jonkun tietyn tollasen hillityn ja siksi sallitun hyväksyvän jutun millä voin treeneissä palkata sen, ja ilmoittaa että hyvin menee, palkka kyllä lähenee koko ajan. :D

Koiralla ei ollu mitään ongelmia paikalla pysymisen kanssa. Omistajan on pakko alkaa treenata itseään, mä ihan oikeasti suunnilleen vapisen jännityksestä omassa olohuoneessani!!

Mutta Töppis se on sitten TAITAVA!