Paimentamassa. Sitä tunnetta on vaikea sanoin kuvailla, kun katsoo koiraansa tekemässä sitä mihin sitä on ikiajat jalostettu. Kuinka saumattomasti se sulautui ventovieraiden, tilan omien koirien joukkoon, kuinka sen päässä silmin nähden tapahtui jotain ja se tajusi mitä nää eläimet on ja mitä niille kuuluu tehdä. Mä kirjoitan tästä pitemmän analyysin kun on joskus paremmin aikaa, nyt vaan muutama kuva. Videoitakin on, mutta en oo vielä päättäny haluanko julkistaa sössötykseni. Mykistäminen veisi samalla myös Luksin äänenkäytön ja se on tärkee juttu, ilman sitä noi on ihan tyhmiä.

001.jpg

002.jpg

003.jpg

004.jpg

005.jpg

Uimassa. Tai kahlaamassa. Tänään maanittelin sen niin syvään, että jalat ihan just meinas irrota. Oli vähän kiviä ennkä itse mennyt vieheeksi uimaan, vaan seisoin crocs-kengilläni koko ajan pystyssä. Vähän tästäkin on tulossa sellaista "tiedän että haluut multa jotain mutta en tajua mitä/enn uskalla!", se ei ole hyvä.

Jälkitreeneissä. Muutama jälki jossa on ollut reilusti tyhjiä, niin paljon jo, että ei pysty laskemaan namillisia ja namittomia osuuksia. Tai pystyy, mutta ne ehtii jo unohtaa kun on jäljen tallannut :P. Paimennusleirillä tein sille vikana iltana lyhyen jälken suht korkeaan heinään, ja häiriö oli aikamoinen. Mitään ei kyllä nähny mutta toisen paimentavan koiran ohjaajan "EI!!" ja "TÄNNE!" -karjaisut sai Luksin sekoamaan... ja mä vielä painostin sitä kovasti jatkamaan töitä, mistä se meni entistä enemmän hämilleen. Tyhmä mikä tyhmä, minä siis. Päästiin kuitenkin hyvin loppuun. Lopussa on ollut pari kertaa filmipurkki ja koira ottaa sen herkästi suuhun, ja aloin miettimään olisko se sittenkin luontevampi ilmaisukeino...

Tottistreeneissä. Leirissä juoksuisen nartun kanssa yhdessä kentällä, L ei välittänyt yhtään. Helmi tuli meidän kyydillä ja ekat pari tuntia L kyllä huusi häkistään turhautuneena, mut leirillä ne leikki vapaana, asu samassa huoneessa ja vietti väliaikoja mun autossa kalterin toisilla puolilla aivan ongelmitta. Tänään otettiin Plantagenin parkkiksella paikallaolo. Eka pysy-käsky meni jotenkin ihan ohi ja koira valui perään kun olin edennyt muutaman askeleen. Vein sen takas ja otettiin uudestaan, minuutin pysyi hienosti. Olin eka ehkä 3-4m päässä ja sitten tuplasin etäisyyden, ja jätin koiran palkkakupin sinne. Liikuin jossain vaiheessa taas lähemmäs, kun koiran takana n. 3m päässä olevalla jalkakäytävällä tuli ihmisiä kohti. Hienosti meni.

Näyttelyssä. Tänään tuomarinkartanossa ruotslaiselta Bo Skalinilta EH. Syynä etuosan lievä ahtaus (?) ja se, että koira ei juuri askeltakaan juossut. Se hyppi, pomppi, loikki ja lensi. Mä treenasin viime hetken paniikissa parina edeltävänä iltana seisomista, eikä tullu mieleenkään että se ravaaminen onkin meidän kompastuskivi.. nyt otetaan tehokuuri sitä ennen 9.8. olevaa näyttelyä. Kehässä en kehdannut karjaista enkä tempaista remmistä, minkä ilman muuta olisin normaalisti tehnyt. Oli vissiin aika hilkulla ettei tullu EVA, eli kaipa sitä olis voinu karjaistakin, sillä riskillä että se setä olis pillastunu siitä ja heittäny meidät ulos... koira on puolikalju ja karvat pölisi tuomarin suuhun asti (=luulin että tyyliin hylky tulee tän takia), mutta turkkia kehuttiin hienoksi, WTF!! No mutta olipa kokemus. L oli aluksi ihan kauhee, murisi ja luikki häntä koipien välissä, tempo remmissä eikä kuullu tai reagoinu hihnapakotteisinkaan oikeen mitenkään (ja mua vitutti, aargh!), mutta kun päästiin istumaan ja meni se 10min niin koira oli kuin kotonaan. Se olis pysyny vapaana siinä mun tuolin vieressä ja oli oikein hyvin kuulolla, pisti välillä ihan makuulleen ja kerjäsi myös maharapsutuksia, ja muisti taas miten remmissä kuuluu kävellä. Ainakin kehään menoon asti :P Mutta siis, uskon että sit oikeissa kisoissa sen kanssa ei oo mitään ongelmaa ku menee hyvissä ajoin paikalle ja antaa sen olla ensin hetken ihan omissa koomailuissaan, niin sen jälkeen se kyllä pystyy keskittymään vaikka minkälaisessa häiriössä.