Yksi ohitus, kolme räyhäävää keskisnautseria (? - oli pimeää) ja minä aivan jäässä, mutta L marssi niistä hiirenhiljaa ohi. Eli se sen pörinä on epävarmuutta ja kun kolmen kopla räyhää eka sille, se luikkii hiirenhiljaa muualle katsellen sievästi ohi... tajusin sentään palkata namilla jälkikäteen.

Metsässä irti. Se jotenkin "hukkasi mut" taas! Juoksi ympyrää mun ympärillä ja etsi selkeesti sieltä "nurkasta" missä yleensä ollaan oltu, mutta nyt tultiin eri kohdasta polkua pitkin. Luulin jo että se painelee jäniksen perässä, mutta se pysähty aina välillä kuulostelemaan. Jos ei olis menny tie ihan vieressä, olisin varmaan pysyny hiirenhiljaa kyykyssä ja antanu sen etsiä. Nyt huusin kerran "töppönen?" ja kerran "täällä!". Sen jälkeen löysi, tuli kovaa ja oli iloinen, mutta ei mitenkään ihanaa että löydyit, olisit just ollu itkupaniikissa -fiilareissa kuitenkaan. Helkkari kun en nähny mitä se oikeen teki, näinköhän sen irtioloja pitää alkaa rajoittaa? :P

Sit oli jo kunnolla hämärää, kello liki kymmenen, ku meidän kohdalle pysähty auto ja ne huusi sieltä jotain. En eka tajunnu että se puhuu mulle (öö, autiolla kadulla! :D), ja vasta tokaan hei! -huutoon reagoin. Nyökkäsin ällälle merkiksi että se istahti odottamaan ja yritin tajuta mitä huonosti suomea puhuva automies oikeen etsii.. jotain alepaa. L alko jossain vaiheessa vähän murisemaan, mutta vaikeni ihan itse. Sit kun ne lähti takas päin ja me jatkettiin matkaa, koiran piti vielä kuikuilla ja vähän pörhistellä taakse, eikä eka "se oli vaan joku höpö setä" -tuhahdus auttanu. Tiukempi "anna olla nyt!" riitti :)

Ihan pian sen jälkeen meidän puolella jalkakäytävän vieressä penkalla lähti jänis. En oikeen osaa sanoa pelästyikö L vai oliko se ihan täysillä menossa perään, se tuli niin äkkiä, mutta kovasti hypähteli. Ensin vissiin syrjään ja sitten sen suuntaan. Murahdin sille jotain "äp!" tai mitä nyt suusta tuli, ja sen jälkeen nätisti "täällä!". Pysähty se niin että remmi ei ehtiny kiristyä, mutta tepsutti edelleen hihnan mitan päässä ja toistin heti "täällä!" vähän kovemmalla, mutta edelleen kiltillä äänellä. Koira käänty mun puoleen ja tuli luo, ja kaivoin narulelun taskusta. Olipa taas mukana! Pistettiin bileet pystyyn, tuli ihan hiki leikkiessä. Joku pyöräilijä meni ohi ja L sitä vilkaisi, mutta ei häiriintyny. Sen jälkeen syötiin vielä varmaan 15kpl nameja taskusta, sekaisin froliceja, makkaraa ja juustonpalasia. Namii!

Sehän totteli ihan hienosti, tilanne päättyi oikein hyvin ja kaikkea, mutta silti jäi jotenkin ihan kauheen masentunu olo. Siitä, että se todnäk yritti sen elukan perään. Mä hoen itsekin kaikilla nettipalstoilla, että mudi on pirun nopea koira ja se reagoi ihan nanosekunnissa kaikkeen. Jos omistaja ehtii antaa ohjeet, koira yleensä noudattaa niitä mielellään, edellyttäen että suhde on kunnossa ja piski tietää että ne on käskyjä, ei pyyntöjä. Mutta pointti onkin se ehtiminen, jos et sano mitään, se päätti jo itse... Ja silti mua kiusaa mun koirassa se, kun se reagoi jänikseen omalla tavallaan. Vaikka se tottelee heti kun hidas ihminen saa annettua sen käskyn, mutta silti! Ihan tyhmää.

Multa tippu sen hihna kahdesti kädestä keskellä katua. Ihan alussa ja ihan lopussa. En tiedä miten onnistuttiinkin sähläämään niin. Hyvin se tulee takas ku pyytää, ei mitään pelkoa että karkaa minnekään, mutta vois kai sitä silti olla hereillä kun kerta lenkille lähtee...

--

Ai niin.. kun äijä tuli tänään kotiin, koira meinas taas rähähtää lukossa kiertyvälle avaimelle, mutta nielaisi karjaisunsa. :DDD Aika hauskan kuuloista. Se pyllähti istumaan ja käänsi katseensa nolona minuun. Oli oltermanni pöydällä ja kovasti kehuen höyläsin sille siitä siivun, ja sen jälkeen taas "ole hyvä" -luvalla sai mennä eteiseen. Jumankekka, se eilinen pölläytys tais mennä jakeluun! Harmi vaan että viikon päästä muutetaan veks ja sit meille ei taas kukaan muu tule avaimilla sisään, että saatais lisää treeniä. Ehtii taatusti tääkin taito unohtua.