Käytiin taas 10km pururatakierros. Puolen päivän maissa lähdettiin, ei olis luullut että on paljoa väkeä. Vaan oli.

Normaalit kävelijät, sauvakävelijät, juoksijat ja sauvajuoksijat ei ongelma, tuli ne edestä vastaan tai meni takaa vauhdilla ohi. Välillä pitkän tyhjän jälkeen kun joku tulikin yllättäen mutkassa vastaan, koira oli ihan puhinamoodissa, mutta hymähdin sille vaan että ei ny ihmisille aleta, ja se tokeni sillä.

Mutta ne koirat sitten... alussa kaikin puolin pari ihan hyvää ohitusta. Sitten mutkan takana meitä vastaan tuli kaksi ihmistä, sheltti ja schipperken (?) pentu. Irti. Etäisyyttä oli ehkä 15m. Kävelin pari askelta ennen ku tajusin että ne on irti. Omalle "ootetaas vähän" ja pysähdyttiin siihen. Sheltin omistaja laittaa jo koiraansa remmiin, toinen vislaa kauheesti mutta pieni musta pallo tulee pikku hiljaa yhä lähemmäs meitä. Mä totean omalleni, että lähdetäänpä takas päin. Se näytti siltä, että kun poistutaan, se pieni sintti ei lähde perään, vaan malttaa mennä takas omansa luokse. Se tuli siis niin epävarmasti ja hitaasti meitä kohti. L katteli kovasti taakseen ja kivahdin sille kerran että TÄÄLTÄ NYT. Se oli siis fleksissä koko ajan, mutta en mä sitä sillä halua tai edes osaa kiskoa :D. Poistuttiin ja kuvittelin että pieni musta pallero malttaa nyt palata oman laumansa luokse, kun ei sitä enää näkyny, mutta mitä hittoa, kohta se sinkosi sieltä mutkan takaa oikeen lujaa. Luksi ei tienny onko se koira vai mikä ihme. Harmi, koska jos se olis pitäny sitä koirana, se olis tapansa mukaan sanonu BBRRR, ja uskon että pienen mustan omistajakin olis saanu vähän enemmän vauhtia itseensä... olisin huutanu lisäksi itse että tosiaan, mun koira ei tykkää tosta, otapa se äkkiä kiinni ettei tuu ruumiita. :P

No, koska Luksi tosiaan ei oikeen ollu kartalla mitä tässä tapahtuu, en itsekään tehnyt siitä mitään the juttua. Karjumalla ja raivoamalla olisin toki saanut omankin heti tajuamaan, että nyt on jotain oikeesti hirveetä meneillään. Kyykistyin koirien väliin ottamaan pienen mustan vastaan eli estin sitä kädellä ja kropallani menemästä ihan mun koiran iholle, juttelin että mikäs sintti sä oot, nappasin sitä pannasta, käänsin ympäri ja taputin persiille että lähdepäs sinä takas tonne suuntaan. L katteli koko ajan vierestä ja vähän nuuski sitä, ihan ystävällisen uteliaasti. Luojan kiitos. Pieni sintti otti ohjeet onkeensa ja paineli takas sinne mistä oli tullutkin, ja me jatkettiin reippaasti toiseen suuntaan.

En heti karjaissut niille että otapa se kiinni, kun yritin olla kiltti ja ystävällinen koiraihminen, sattuuhan sitä mullekin että pidän koiraa irti ja joku tulee yllärinä vastaan.. siinä vaiheessa kun se muija vaan vislaa ja vislaa ja koira viis veisaa, olisin aivan hyvin voinu sanoa että nyt vähän liikettä, tule hakemaan se niin ku olis jo. :P No, ihan hyvin se lopulta kuitenkin hoitu, mutta tasan mun ansiosta... että kiitti vaan teille. Ens kerralla en yritä olla hengenheimolainen, vaan jyrähdän kyllä heti. Kun ihan oikeasti mua ei haittaa se että joku pitää koiraa irti, mutta kun ne ei hallinnassa, niin se haittaa ja ihan saatanasti. Vahinkoja sattuu, eli se hallinnassa olevakin voi joskus mokata, mutta sit juostaan ihan pirun lujaa hakemaan se eläin tai tehdään jotain muuta ku toljotetaan tyhmänä viheltäen että no sinne se nyt menee. AAARGHH!

Seuraava ohitus menikin aivan reisille. Ehdin jo iloita että selvittiin tästä hyvin, mutta juuei, seuraavan kohdalla L pörisi varmuudeksi jo kaukaa että älä sä ainakaan tuu mun luokse. :(

Sitten avautu pitkä alamäki jonka lopussa oli ihminen tekemässä ties mitä kyykkyhyppyjä ja venytyksiä ja L sai paskaraivarit siitäkin. :D Mun "senkin daiju, se on vaan ihminen" -höpötykset ei menny perille ollenkaan. Koira oli vielä kierroksilla noista edellisistä, mutta jyrähdin silti lopulta ihan kunnolla ja nappasin sitä kuonosta. Hiljeni, pääsin kehumaan, sen jälkeen koira oli ihan ok.

Pari metsästä kömpivää mummoa, ihan hilkulla olisko pitäny pöristä, mutta usko onneks kun kuittasin että ei tartte.

Sen jälkeen vielä muutama koiraohitus, nekin meni taas kivasti :) Kokeilin kerran käskeä oman koiran "reunaan"-käskyllä mun oikealle puolelle reunaan ohituksen ajaksi. Toimii! Itse käsky vaatii välillä vielä kädellä näyttämistä avuksi, mutta alkaa sekin olla jo uponnu ton kaaliin.

Kerran pysähdyin syömään eväitä. Koirakin olis halunnu munkkia, en antanu, ja tylysti kielsin kyttäämisenkin. Mun mielestä ei ole kivaa syödä kun toinen toljottaa metrin päässä. Tai edes viiden metrin päässä. No, olin syöny ja siivonnu suurimman osan roskista reppuun, vesipullo oli vielä siinä mättäällä. Koira kävi tsekkaamassa että repussa haisee vielä ties mitä hyvät eväät, otti mun vesipullon ja olis lähteny painelemaan sen kanssa. :D Pari kertaa piti kieltää että mitä sä oikeen teet, ja sitten koira tuli ihan pokkana että hei, mä löysin tän tuolta ja nyt tuon tän sulle käteen niin saan varmaan munkkia vaihdossa. :D :D :D Ei mikään tyhmä eläin! Mä nauroin sille niin paljon että myönnyin kaivamaan yhden koiran rouhetikun...

ESINERUUTU n. 7km talsittuamme. Koiran piti siis olla jo purkanut pahimmat virtansa. Isoja mäntyjä harvassa, osin pelkkää sammalta, osin vähän varvikkoa. Tuuli kaakosta ruudun suhteen. Tallasin 15x50m alueen, koira näki kaiken. Vasemmassa takanurkassa kädessäni koko ajan ollut lapanen mytättynä, vasemmalla sivurajalla n. 10m päässä etureunasta ja odottaneesta koirasta toinen samanlainen lapanen (=koira näki kun tiputin sen). Oikealla sivurajalla n. 30 metrissä pieni kangassuikale, jossa keskellä solmu. Ekaa kertaa siis kolme kerrallaan vietyä esinettä, jotka myös tarkoitus nostaa ilman mitään välinäyttöjä tms.

Suunnitelma: lähettää koiraa vasemmalta sivurajalta, nostaa ekan esineen. Lähettää uudestaan samasta kohtaa, nostaa takanurkan esineen. Siirtyä etulinjaa oikealle sivurajalle, lähettää sieltä, nostaa kolmannen esineen.

Elämä ei koskaan mene niin kuin suunnittelee :D

Ekalla lähetyksellä ampaisi ku tykin suusta ja paineli vasenta rajaa/osin vähän ulkopuolelta alueen perälle, ja mä mietin vielä pitäiskö se huutaa takas ja vaatia nostamaan se lähellä ollut, kun se näki sen ja ihan varmasti tiesi että se on siinä, kun se jo tuli samaa kyytiä takas. Musta lapanen ei erotu mustan koiran suusta ennen ku hyvin lähellä, enkä arvannu sanoa mitään ennen kun se tosiaan oli niin lähellä että näin. No juma, lapanenhan sillä oli suussa! Bileet siitä.

Taisin ottaa pari askelta oikealle ja lähetin uudestaan. Tykinkuulana lähti taas iloisesti suoraan taakse, meni useita metrejä yli sekä vasemmalle että taakse, liikkui koko ajan kuitenkin takarajaa oikealle päin. Silmin nähden tunnisti tallatun alueen kulman ja alkoi valua (öö, siis edelleen sitä sen tykinkuula-laukkaa) sieltä sitten oikeaa sivurajaa ehkä n. 2-3m leveydeltä keskelle siksakaten takas eturajalle päin. Sai hajun oikean sivurajan esineestä, pieni tarkennus, erinomainen palautus. En itse ollut liikkunut mihinkään eli koira tuli viinosti alueen poikki mun luokse vasempaan etunurkkaan. Bileet tästäkin.

Koira ei oikeastaan mitenkään silmin nähden ollut sitä mieltä, että nyt on kaksi, nythän kuuluu tulla loppupalkka. Otin sen uudestaan perusasentoon ja juttelin että on vielä yksi esine, on lähellä. Lähetys ok mutta parin laukka-askeleen jälkeen koira hidasti ja alko haahuilla. Jotenkin se näytti niin siltä, että mää tiedän että se on tossa lähellä, mutta hiton ämmä säkin tiedät, eikä se oo mikään oikea esine, se on ihan nynnyjen juttuja. :D Pyöri siinä vähän niin ku muodon vuoksi max viiden metrin päässä, vilkuili minua, kävi vähän vasemmalta ulkona. En sanonu missään vaiheessa mitään. Sitten se ikään kuin totesi että kaipa se on nostettava, pinkaisi ne pari metriä eteenpäin, tarkensi (tässä vaiheessa sanallinen hyvä!) ja palautti. Bileet, maksalaatikkoa ja vielä piiitkä narupalloleikki.

Tarinan opetus: sen ei pitäis enää nähdä kun teen. Se pitää jättää joko niin kauas tai jonkun mättään taakse, ettei se näe varsinkaan etummaisten esineiden kylvämistä.

Mä en vaan nyt oikeen taas tiedä miten tästä pitäis jatkaa. Onko se ongelma, että se mielellään sinkoaa eka taakse, tsekkaa takarajan ja palaa sieltä sitten mua kohti ja poimii jos esine on matkalla? Että se mennessään juoksee sen yli? Jääkö se kokemuksen karttuessa pois, siis tuleeko sille itsestään se että mikä tahansa esine on ihana ja siitä saa vaihdossa nannaa? Pitääkö siihen puuttua ts huutaa koira aina takaisin jos se juoksee esineen yli? Vaikka en näkisi siitä saiko se edes hajua siitä? Enkö tällä vaan opeta, että minä tiedän missä esineet on, ja multa kannattaa kysyä apua? Jotenkin toi kieltäminen ei siksi tunnu hyvältä, sen pitäis itse tajuta että ei kannata juosta siitä yli, sekin on ihan yhtä aarre kun ne mahdolliset takana olevat!

Toisaalta jos näen että se saa hajun saati merkkaa sen kerran ja jättää mennäkseen kauemmas, silloin ainakin käsky takaisin ja lähetetään niin kauan että tuo juuri sen.

Ja entä sitten jos mulla on yksi esine lähellä ja yksi kaukana, ja koira kiltisti tuo sen ekan ensin. Äkkiseltään vois kuvitella, että superpalkka ja lopetus suoraan siitä. Luulen kuitenkin että tää homma on sen mielestä niin palkitsevaa, että se kokee sen niin päin, että kkiva leikki loppu lyhyeen kun toin sen ekan heti. Eli kunnon palkat ekasta mutta loppupalkkojen sijaan uusi lähetys ja lupa jatkaa vois toimia paaaljon paremmin.

Ja entä sitten noi pistot. Jos alue on 15m leveä niin mun puolesta se saa tsekata sen kaiken yhdellä lähetyksellä. Mun mielestä se tekee ihan kivaa siksakkia ja tarkistaa sen aika huolella koko leveydeltä palatessaan takaa eteenpäin. Mutta kun se on sitten oikeasti sen 50m. Niin leveää siksakkia se ei todellakaan saa tehdä, se ei ole tehokasta. Missä vaiheessa mun pitää puuttua siihen että tehdään vaan suhteellisen kapeita pistoja? Kuinka monta kaistelatta yhdessä 50m esineruudussa vois ajatella olevan, siis kuinka monella pistolla se olisi hyvä tarkistuttaa? Jos ne on sellasia kauniita tasaisia. :D 5mx10kpl vai 10mx5kpl vai mitä, edes suunnilleen? Kun onhan noissa aika iso ero kuitenkin.

Luulen että teen ens kerralla sille ihan helpon yhden esineen kapean suikaleen palauttavana treeninä, ja sen jälkeen sitten kolmalle esineellä 30-40m x 10-15m ruudun. Siis leveän mutta lyhyen. Ja väännetään nimenomaan sitä, että se esine on suoraan edessä siitä mistä lähetin, ja teet suoria pistoja etkä nuohoa koko takarajaa ekalla lähetyksellä.

TOTTIKSET ihan lopuksi parkkiksella. Liikkeestä istumisia muistaakseni n. 10kpl. Pari peruuttaen, pari niin että kävelen kylki edellä, rintamasuunta kohti koiraa. Nää hyviä. Sitten niin että koira on mun sivulla ja kävelen normaalisti. Ei oikein tahdo sujua. Siinä saa ainakin käyttää ääntä ihan kunnolla. Jos sanon "istu" normaalilla puheäänellä, koiran mielestä se on vain "sivu". Kokeilin hidastaa ja jopa pysähtyä käskyä antaessani, koiran mielestä se on silti "sivu", ja kun koira on istunut ja lähden itse jatkamaan matkaa, koira tulee mukana. :D Saatiin lopulta kai pari ihan onnistunutta, mutta ne vaatii eka kunnon napakan istu-käskyn lisäksi käsimerkin ja vielä hyvä-merkkauksen. No, onnistu edes jotenkin :)

Mietin tätä siinä tehdessäni ja onhan se tavallaan ihan loogista, että koira tarjoaa seuraamista. Sitähän sille on hiton pitkään ja hartaasti hinkattu, ja nyt pitäis yhtäkkiä tajutakin rikkoa seuraamiskäskyä vastaan. :D Sen takia se ISTU! saa tulla ihan volyymilla, se seuraaminen tai siinä sivulla hollilla kulkeminen (mitään käskyä en tosiaan siis ole käyttänyt, mutta mun "tokoilme" riittää ja koira tarjoaa sitä itse...) on niin vahvaa että millään piipityksellä koira ei taatusti jää.

Sitten vähän maahan menoja ja no tuota... oli tarkoitus tehdä ihan vaan muutama muistin virkistykseksi ja sitten ottaa n. 10-15s paikallamakuu, oli vielä yksi maksalaatikkopurkki nääs jäljellä, just sopiva palkka paikalla oloon. Pari nopeeta joista vapautus heti namin annon jälkeen. Sitten en vapauttanut, meinasin itse suoristautua ensin, mutta koira nousi kans. Sitten hinkattiin sitä, että siellä tosiaan piti pysyä. Auttaa kun namia antaessa toistaa maahan-käskyn. Olin koko ajan koiran edessä, sivulta se ei edelleenkään tajua koko käskyä. Just kun olin taas päättänyt että nyt tää on se kunnon paikallamakuu, olin sitten kai vahingossa liian kaukana ja koiran mielestä "maahan" oli "tänne". Ja taas hinkattiin.

Lopulta onnistui ihan hyvin. Kyllä se siellä pysyy kun sen sinne saa. Kriittistä on se että saan noustua itse ylös palkattuani koiran namilla maahan menosta, sitten ei oo väliä otanko kaksi vai kymmenen askelta pois. Vapautus maksalaatikolle ilman perusasentoa, en menny edes koiran vierelle, vaan olin vinosti edessä.

Positiivista on ainakin se, että se ei kertaakaan sotkenu istu- ja maahan-käskyjä.