Jännä kokemus. :)

Ensinnäkin koiran mielestä "kellaritilan" tolppapylväs on puu. Se nosti koipeaan siihen.

Toisekseen se antoi yllättävän hyvin vieraan koskea. Alussa kun täytettiin paperit, se kävi nuuhkaisemassa hierojaa, mutta ei sen kummempia. Kun aloiteltiin, mut käskettiin pääpuoleen pitämään sitä. Aluksi se sai seistä kun se käytiin yleisesti läpi, ja oli kauhusta kankeana, ja olin kuulevinani hyvin hienoista kurkkumurinaakin. (Se saatto kyllä olla myös mun maha. :DDD) Kielsin siltä pään kääntelyn kokonaan, tota se tekee muuallakin ja joskus jopa mulle, kun tutkin sitä jostain. Se haluaa työntää kuonon ihan kiinni, kytätä läheltä mitä tehdään, ja on vieraille varsinkin silleen "yksikin väärä liike niin nappaan". Siksi se ei saa sitä tehdäkään.

Sitten pantiin se kyljelleen makaamaan, minä edelleen pääpuolessa. Kumpikin puoli käytiin siis vuorollaan läpi, aloittaen takajalan varpaista, päättyen niskaan. Joka kohta hierottiin - kaikki jalat varpaista ylös asti, kyljet, häntä, selkä, niska. Välillä koiralla lupsui silmät kiinni ja se oli rentona, mutta yritti se varmaan sata kertaa ylöskin sinä reilun tunnin aikana, ja lisäksi jäykisteli. Puolen vaihdon välillä koira sai nousta ylös ihan luvan kanssa ja jaloitella hetken (kerran se pääsi kampeamaan omia aikojaan), ja silloin se kävi pussaamassa hierojaa. Se on just tota, silloin kun koira saa itse päättää niin ihmiset saattaa olla oikein kivoja, mutta heti kun siitä pidetään kiinni, ja on pakko, niin hyi ällöä kamalaa kidutusta.

Selässä olikohan se nyt seiskanikamassa pientä aristusta, muuten selkä ja niskakin ihan puhtaat, eli mun epäilyt ei olleet oikeita. Koira oli siis ollut vaisu muuten vaan silloin joku aika sitten. Henkisen puolen juttuja varmasti. Toisen puolen lavasta löyty ihan kunnon jumi, unohdin vaan jo kumpi se oli. Koira ilmaisi itseään haikeasti inisemällä, mutta se kyllä jatkoi sitä myös vaikka hieroja lopetti jumikohdan käsittelyn eikä kukaan koskenut mihinkään = meille jäi vähän epäselväksi oliko se kipureaktio ollenkaan. Sillä alkoi olla jo kärsivällisyys aika lopussa ja se saatto olla pelkkää sitäkin, että päästäkää jo.

Se lapa oli sen verta paha, että kannattais käydä 3-4 viikon päästä uudestaan. Muuten ei mitään huolen aihetta, toki harrastuskoira kannattaa säännöllisesti tarkistuttaa jatkossakin, mutta huomattavasti harvemmat välit riittää siihen.

Kysyin siitä, että tartteeko mun olla ton kanssa siellä se koko aika. Luultavasti tarvii, kun toi on just sen tyyppinen koira. Aika monen voi jättää yksin ja moni myös käyttäytyy paremmin silleen, mutta luultavasti tää ei päde Luksiin. :S Se varmasti oppii kokemuksen myötä että tää on ihan kivaa tää homma mitä täällä tehdään, mutta silti. No, eipä se oo mikään ongelma.

Kysyin myös Back on Trackista, onko se niin superloimi kuin mitä hehkutetaan, ja kyllä se kuulemma on tavallista manttelia parempi. Tavallinenkin toppaloimi tms silti normaalille koiralle riittää hyvin, mutta hää itse oli sitä mieltä että kun hintaeroa ei kuitenkaan kauheesti ole, niin ottaa kerralla BoT:n. Suositteli että niistä se ohuempi verkkoloimi ja sitten katsoo toppamanttelin joka sopii sen päälle (kaikki ei käy!). Tuota BoT:ia olis oikein hyvä käyttää just pari tuntia ennen ja jälkeen hieronnankin kotona, ja se verkkoversio on siksi parempi että monella tulee siinä toisessa kauhean kuuma sisällä. Luksi ei viihdy edes sängyssä kun sille tulee kuuma siellä, niin olen varma että mitään paksua manttelia se ei sisällä niskassaan suostu pitämään.

Täytyy nyt vielä miettiä minkä mä sille hommaan. Nyt heitin sille ton fleecehaalarin niskaan, koska oli tarkoitus käydä kaupassa ja koira joutu venaamaan hetken autossakin. Kotiin tullessa otin sen pois, ja koira oli aika lämmin ihan kädellä kokeillen, mikä on kai juuri se tarkoituskin?

Kotiin lähtiessä talon hoffi oli portin takana eteisessä. L sano komean bbbbbrrrrrn, meni kulman taakse ettei näe sitä ja joutu venaamaan kun maksoin. Se meinas käydä uudestaan kurkkaamassa ja murisemassa sille, mutta käskin sen sinne kulman taakse istumaan. Hittoako menet pällistelemään kun sua pelottaa se koira joka asuu täällä, senkin daiju! :D Sitä toista ei hittojakaan kiinnostanu. Innolla odotan josko munkin koira joskus on niin itsevarma aikuinen, että sen ei tarvii alentua sanomaan mitään...