Ipsu-holskun kanssa taas, sama joka nähtiin reilu viikko sitten. Vai kaksi viikkoako siitä jo on. Ihan uusissa maastoissa, löytypä kivoja paikkoja! Sekä lenkki-, jälki- että esineruutumetsää.

Meillä oli aluksi vähän ongelmia löytää toisemme ja lopulta minä ja Luksi tultiin metsästä autollemme päin, jossa toiset odotti. L oli irti, sain sen tosi hyvin kiinni vaikka se huomasi ne. Se ei tuntenu. Huudettiin moit ihmisten kesken ja mun koira veti hirveet raivarit siitä. Mikä möykkä! Me seistiin siis edelleen ehkä 50m päässä autostamme ja niistä toisista. Sain kivahtaa omalleni aika monta kertaa että ole nyt saatana jo hiljaa kun en kuule mitään mitä mulle yritetään sieltä kiljua.

Kehtaankohan edes kirjoittaa tätä? No, menköön... saa kivittää. Me päästettiin koiramme irti, oltiin kävelty ehkä 10m lähemmäs molemmat eli välimatkaa oli pari-kolmekymmentä metriä. Kyllähän ne nyt toisensa muistaa, tässä on jo moikattu ja tilanne hallinnassa. Koirat siis oli ihan hiljaa jo ja kaikki ok. L vähän heilutteli häntää ja "halusi leikkimään".

Ja kilin kellit, ne kävi raivolla suoraan toistensa päälle. Eka rähähdys meni vähän ohi, minä ainakin kuvittelin että se on se yksi vaan. Mutta se jatkuu ja jatkuu ja koirat menee yhtenä myttynä vallan tosi kyseessä. Mun karjumisesta ei oo mitään hyötyä, ja työnsin viisaasti käteni sinne väliin. Ipsun omistaja oli kanssa ehtinyt paikalle ja saatiin koirat erilleen.

Rauhoiteltiin niitä hetki siinä parin metrin päässä, odoteltiin että kaikkien hengitys tasaantuu ja ihmeteltiin että mites ne nyt noin. Ja päästettiin ne kohta uudestaan irti. Kuinka tyhmä voi ihminen ollakaan!!!

Nehän kävi uudestaan toistensa kimppuun, ihan suorilta, ei edes mitään haisteluita ensin. Nyt oltiin lähellä ja saatiin ne saman tien irti. Annoin omalleni aika kylmää kyytiä ja se nöyristeli oikeen nätisti. Hengailtiin taas hetki siinä parin metrin päässä toisistamme rauhoittumassa ja pelkkä auktoriteetti riitti pitämään omani istumassa mun vieressä, sitä ei tarttenu pitää kiinni estääkseni sitä karkaamasta uudestaan toisen kimppuun.

Päätettiin lähteä kävelemään kumpikin koira remmin nokassa. Aika vammasta tehdä pitkä metsälenkki remmissä, mutta voi voi. Ipsu meni edellä ja me tultiin ihan siinä kannoilla perässä. Ekat xxx metriä sain jatkuvasti muistuttaa että remmissä ei vedetä vaikka siellä menis mikä edellä. Meinasi palaa pinna ihan oikeesti. Koirat oli muuten aika cooleina eikä kumpikaan paljoa toista katsellut, tosin Ällällä oli hirvee kiire nostaa koipea kaikkialle mihin toinen oli ensin käyny ruikkimassa. Jestas, äijät...

Ne vähän haisteli toisiaan remmissä ja L alko esittää jo hännä heilutusta ja vähän ystävällisempiä eleitä, ja päätettiin kokeilla vielä kerran päästää ne irti. Ihminen on sitten tyhmä eläin. Mutta tällä kertaa kohtaaminen oli pelkkää jäykistelyä ja sitten L pinkaisi jänikseksi hippaleikkiin.

Yritettiin kuvata niitä ja kutsuttiin kauas juosseita koiria takaisin kohti, jotta tulis kivoja kuvia. L tuli kovaa ja mä aloin kaivaa sille lihapullaa taskusta siitä hyvästä. Vitun, vitun, vitun urpo! L tietty huomasi sen ennen kun lihapullaa oli edes esillä ja kävi suoraan Ipsun päälle "mun lihapullat, katoa sä maisemista kokonaan". Ja uusi tappelu, Ipsu puri Luksia aika pahan näköisesti niskaan ennen kun saatiin ne irti. Mudista ei onneksi löytyny mitään haavoja, kaipa siinä meni vaan karvat. Sen jälkeen ne oli muistaakseni molemmat aika vaisuja poikia, kumpikin sai meinaan palautetta toimistaan. Me muistutettiin itseämme että ei laiteta kättä namitaskuun, ei kutsuta, ei heitetä keppiä, ei tehdä mitään mikä provosoi ne uudestaan toistensa niskaan. Ne käveli pitkään irti niin etteivät edes katsoneet toisiaan päin ja pitivät oikeen korostettua välimatkaa. No, mieluummin edes niin kuin että tarttee pitää remmissä.

Kyllä ne sitten jossain vaiheessa alko hetkeksi leikkimään, mutta selkään Luksi ei saanu hyppiä yhtään niin ku viime kerralla. Ipsu alkoi ihanan itsevarmaksi ja aikuiseksi, se käyttäyty alun ongelmien jälkeen tosi kivasti. L sille kävi välillä pörisemässä ja aukomassa päätään mutta tää aikuinen Mies vaan kääntää päänsä pois ja tuhahtaa että mä en sun kaa poju ala ollenkaan. Luksia vitutti ja se yritti kimeällä haukulla ja ties millä leiki mun kaa -eleillä saada toisen sitten edes leikkisille, mutta ei se oikeen ruvennut.

Jossain vaiheessa pysähdyttiin ja kumarruin rapsuttamaan Ipsua. Luksi tietysti tulee erotuomarina murraamaan, josta se sai kans aika napakat palautteet. Ei kuulu sulle kuule ollenkaan. Sen jälkeen se uskoi pelkkää pois-käskyä ja sain rauhassa rapsutella toista koiraa niin paljon kun halusin. Luksi meni sitten Ipsun omistajan luokse kiehnäämään että jonkun täytyy rapsuttaa mudiakin ja se joku oot nyt sä, rapsuta! Heti!

Mä tajusin vasta loppulenkistä mistä tää johtuu. Me ihmeteltiin ääneen että mikähän niitä vaivaa, eikö se tuntenu toisiaan, ja ties mitä. Se kyllä tajuttiin että ei ollu fiksua sillon ekaa kertaa päästää niitä niin kaukaa juoksemaan kohti toisiaan. Vaikka ne oli näennäisen rauhassa niin Luksi kyllä varmasti oli vielä kierroksilla siitä kun tultiin metsästä ja MEIDÄN autolla seisoo 'vieras' koirakko ja mulle huudetaan moi ja minä vastaan ja räyhräyhräyh mudilta tuli kommenttia. Päästin sen "ole hyvä" -luvalla ja täysillä se lähti, luulin että leikkimään, mutta se meni tappelemaan. Oliskohan se menny silleen mitä tahansa muutakin, oikeesti vierasta uhkaa päin? Aika hurja ajatus.

Niin, mistäkö se itten johtui. No ihan varmasti siitä, kun tavattiin pieni Kiri-mudi perjantaina ja Luksi sai olla niin isoa ja äijää. Nytpä se yritti tietysti samaa ja metsään meni niin että räkä roiskui. Syytän itseäni siitä, että en tajunnut yhtään ajatella mitään miten ne päästetään tutustumaan. Vierasta koiraa ekaa kertaa tavatessa kyllä aina mietin, mutta nyt olin vaan niin tyhmän tuudittautunut siihen että ne on jo tuttuja ja kyllä ne nyt toisensa muistaa kun viime kerrasta ei ollu pitkä aika. Olis tää varmasti joskus käynyt, mutta ei sen ihan näin rankasti olis tarvinnut iskeä. Mun pentu ei ole enää pentu, siitä on kovaa kyytiä tulossa iso mies. Ensinnäkään sitä ei voi enää tosiaan päästää "kyllä tää tulee kaikkien kanssa toimeen" -asenteella ja remmissä me ei taatusti ainakaan enää poikkeustilanteissakaan haluta moikkailla ketään. Remmi kun kiristää tunnelmaa entisestään. Mä en vaan halua että se pääsee yhtään pullistelemaan ja oikeen sen machoilun makuun. Toisekseen se alkaa nyt ihan aikuisten oikeasti mielestään omistaa meidän auton ja minut, ja pitää niistä huolta parhaaksi katsomallaan tavalla. Harmi vaan että sen arvostelukyky ei ole vielä ihan kehittynyt ja se näkee uhkaa sielläkin missä sitä ei oikeasti ole, mutta tosi tarkkana sen kanssa saa nyt varmasti olla.

Luksi oli tänään muutenkin ihmeen junttura, ei kuule, ei näe, ei jummarra -tilassa. Autolta lähtiessä halusin arkiseurauttaa sen tien yli ennen vapautusta, ja mudi ei omasta mielestään tuntenut taas ollenkaan fiit-käskyä muuta ku puolen metrin matkan verran. Mun jalat vaan menee niin kovaa, en mahda sille mitään! No kyllä mahdat, mutta tartti ensin läväyttää narulla ilmaa sen nenän edessä ja useamman kerran karjaista ennen kuin mudi löysi jaloistaan niin hitaan vaihteen että koira pysy mun vierellä. Jestas sen kanssa taas.

Lopuksi kävi tekemässä esineruutukaistaleen. Eka meni ihan törkeän vinoon ja kutistu takareunasta vaan parin metrin mittaiseksi, tee uusi. Toka tuli liian lähelle ekaa, tee uusi. Kolmatta tehdessäni huomasin että siinä on kauheesti tuoreita jalanjälkiä, onkohan joku just kävelly tästä. Tee uusi. Neljännen paikkaa silmäillessäni kaukana edessä kävelee koiraihmisiä ja tiellä kuuluu lapsen hihkuntaa ja hetken kuluttua näkyy pyöräilevä suurperhe. Joo, eh, ehkä en tee koko esineitä ollenkaan, vaikuttaa olevan liikaa vastusta tänään.

---

Sinin ottamia kuvia lenkiltä, kiitti miljoonasti! :)

Luksi81.jpg

Luksi91.jpg

yhteispotretti.jpg

yhteispotretti2.jpg