Mulla on tiineenä oleva hiiri (kyllä, mahaa havaittavissa, on tiine!) sylissä, koira pöydän alla. Rottia se saa katsella ihan keskenään sohvalla tai jossain, hiiriä vaan silleen että ne on tiukasti mun kädessä, kun koiran tekis mieli hamuta niitä suuhunsa. Koska en näe tästä pöydän läpi mitä koiran päässä liikkuu, ja koska tätä kaukaa haettua tiinettä mammaa pitää nyt todella varoa, käskin koiran varmuudeksi pois.

laura (puheäänellä): menes pois
koira kömpii pöydän alta sen verta esiin että saa katsekontaktin minuun
laura (vähän käskevämmällä äänellä): pois
koira hiippailee hyyvin laiskasti ja mulkoilee koko ajan olkansa yli mennessään
laura (karjaisee): MENE POIS NYT!!

Johan lähti sukkelaan.

Yksi päivä karjaisin sille vastaavalla tavalla luoksetulossa. Nyt saatana vipinää kinttuihin niin kuin olisi jo, tajuatko, häh!! Se ei tarkoittanut että valu tänne kun ehdit, vaan sinkoa tänne ja vähän saakelin nopeeta jos meinaat vielä elää. :P Meillä eletään kuin jossain hidastetussa vanhassa filmissä. Koirasta on tullut vanha, kulunut, raihnainen, haluton, hidas, laiska vätys. Kilin kellit, kunhan kokeilee onko pakko.

Voisin kyllä itse skarpata silleen, että en sano tota ekaa käskyä puheversiona, vaan suoraan käskyäänellä. Yksi napakka "pois" ja sen jälkeen se mylväisy.

Käsken ja huomioin sitä edelleen hyvin vähän, siis meillä on vähän niin kuin jääkausi päällä edelleen. Ihan tarkoituksella vältän nyt kaikkea simputusta ja ylipäänsä käskemistä, kun sen kanssa saa joka asiasta vääntää. Käsketään ja väännetään vaan kun on pakko. Luulen että se kaipaisi enemmän sellaista leffojen katselua patjalla vierekkäin yms hengailua, ja kunhan nyt vielä ensi maanantaina on vika tentti, niin sitten pidetään melkeen neljän viikon joululoma ja rentoudutaan yhdessä. Nyt on ollu pinna taas niin kireellä koulun ja muiden juttujen, plus toki itse ton koirankin, takia, niin tahtoo mennä siihen että olen hiljaa kun olen tyytyväinen ja jotain kuuluu vain silloin kun on valitettavaa. :/