Hain sen tänään kotiin. Jälleennäkeminen oli ainakin mudin osalta aikasen riemuisa :) Sitten se ei olisi illalla lähtenyt isän kanssa pikapissalle ollenkaan. Ulko-ovella isä antoi "ole hyvä" -luvan ovesta menoon, niin mudi juoksi remmi kaulassa takaisin olkkariin, missä me muut pelattiin...

Äsken me sitten oltiin kotikonnuilla lenkillä. Eka ohitus ihan hirveetä huutoa. Heti perään naapurin lapinkoira tuli vastaan. Ohitus huutoa, pysähdyttiin juttelemaan lapparisedän kanssa kun oltiin ehkä 5m menty ohi. Lapinkoira katseli ihan muualle, sitä ei kiinnostanut mun huutava elukka ollenkaan. Mudille kivahdin kahdesti "anna olla" ja kolmannella tömäytin jalalla maahan sanojeni vahvisteeksi, ja sen jälkeen se istui remmi löysällä hiirenhiljaa mun vieressä. Whaat? Seuraava ohitus hiljaa mutta täällä-käskyyn se ei kyllä reagoinut, enkä siinä tajunnut vaatiakaan. Sai namia silti kun otti hetken kuluttua kontaktia, ehkä vähän turhaan.

Sitten pitkään ei mitään, ja mudissa oli aivan liikaa virtaa. Keskusteltiin saako se hyppiä mua päin (mudi hävisi), repiä mun hanskoja (mudi hävisi), syödä roskia (mudi hävisi), rymytä penkassa ja kaatuilla sieltä jalkakäytävälle (mudi hävisi, eikä tarttenut edes suuttua, jämäkkä mutta ystävällinen vaatiminen riitti). Penkoissa loikkimista se oli koko helsingin lomansa saanut harrastaa, että sikäli vähän epäreilua nyt suuttua siitä, mutta jessus että mulla meni hermot. Se loppu siihen paikkaan tässä taloudessa. :D

Sitten ohitus. Lapinkoira, eri tapaus. Koira maastoutui ja mä ehdin jo kirota, mutta sen omistaja alkoi kanssa juttelemaan. Se halusi että koirat saa moikata, seistiin eka siinä kauempana ja mä paitsi vaiensin omani (nappasin lopulta villoista kun se murina-haukkuräyhä ei sanoista loppunut), myös kyselin sen koirasta. Kuulemma 6v narttu, kiltti kuin mikä, ja tosi taitavasti se ainakin esitti Luksille kaikki rauhoittavat signaalit siinä. Luksi rauhoittui mun sivulle, mistä pääsin kehumaan sitä, ja lopulta päätin että kaipa ne voi vähän haistella. Remmissä moikkailua emme normaalisti tosiaan harrasta, mutta eipä toi sen remmikäytös enää paljoa huonommaksi tosta voi mennä...

Nehän alkoi leikkimään. Ihan minuutin ehkä ehtivät, kun kaukaa tulee labbis. Mun olis pitänyt siinä vaiheessa kerätä koirani ja jatkaa matkaa, mutta lapinkoiran omistaja tunsi sen ja alkoi huutelemaan niille jo kaukaa. Luksi raivosi remmin päässä sille ja ne vaan tulee kohti, en ihan tajunnut mitä siinä oikeastaan tapahtui edes. Ne ei vastannut mitään sille lapinkoiratädille, sen kun käveli vaan kohti meitä. Lopulta lapinkoira oli nenäkkäin Luksin kanssa ja kurkkumurina kummaltakin osapuolelta on sen kuuloinen, että karjaisin ja nappasin omani villoistaan pois siitä. Käskin sen sivulle (totteli!) ja ne sitten keräsi koiransa kanssa ja jatkoi matkaa. Ööööh? Lapinkoiratäti lähti kanssa, sille sanottiin heipat, Luksi vähän katseli niiden perään mutta ihan nätisti jatkettiin matkaa.

Vika ohitus tien toisella puolella kyllä, mutta todella nätisti otti kontaktia pyytämättä, eikä mitään rähinä- tai transsituijotukseenvajoamisoireita. :)

Lopuksi koulun kentälle narupallon kanssa. Eka vaan leikkiä, sitten liikkeestä istumista, olisko ollut neljä toistoa. Peruutin. Hienosti muisti ja pallon kanssa aikasen täpäkät istumiset. Olis valmis että alkais työstää oikeinpäinkävelystä kanssa. Kesken kaiken tuli joku ohikulkija, koira ei eka huomannu sitä, mutta en silti uskaltanut pitää sitä irti ja katsoa lähteekö se räyhäämään sille vai ei.. se hiippari kävelin tyyliin koiran remmin ja mun hanskojen yli autiolla parkkiksella, kiitti että piti tulla ihan iholle. Käskin koiran istumaan ja kehuin sitä odota-käskyllä, odotettiin että tyyppi oli aika monen kymmenen metrin päässä ennen kun jatkettiin leikkiä. Ole hyvä-luvalla toi koira kun voi näemmä keksiä singota myös ihan väärään suuntaan. :D

Mun suunnitelma on nyt kulkea joka jumalan kusilenkkikin namien kanssa. Jos räyhää, maailma ei lopu siihen. Älä hermostu. Kiellä väärästä ja palkkaa oikeasta. Me harjoitellaan, sen ei tarvii osata vielä kaikkea. Mä uskon että kaiken häntä pystyssä uhoamisenkin alla se on oikeasti epävarma, se ei tiedä kuka hää on, ketä nää muut on, mitä tapahtuu, ollaanko me vaarassa. Se, että ohituksesta tehdään kauhea härdelli ja mä karjun vittuperkelesaatanaa (lainatkaa tää nyt taas johonkin nettifoorumille, niin saatte selkäänne. Blogin salasana vaihtui siksi että eräs "kaverini" teki niin...) ei taatusti auta yhtään mitään.

Toisekseen me aletaan tekemään tottista sanotaan nyt viisi kertaa viikossa, vaikka vaan se 5min kerrallaan, mutta silti. Jos ei nappaa sen enempää, meidän tottis on leikkiä ja irroituksia. Toi eläin saa kuitenkin purkaa itseään siinä ja se tarvii sitä todella. Kunhan noi pakkaset tosta lauhtuis niin helpompi treenata muutakin, namien kanssa kun on ikävä puljata -20 asteessa. Samoin pyöräily, heti kun on vähän inhimillisemmät kelit, niin jatkamme. Toivottavasti agilitykurssi alkaa ensi kuun aikana ja päästään sinne. Lisäksi mä yritän käyttää sitä kaverikoirien kanssa lenkillä sanotaan nyt vähintään kerran tai kaksi viikkoon.

Ja sanottakoon vielä lopuksi, että onneksi en teininä saanut koiraa. No, en ehkä  olisi valinnut palveluskoiraa kerrostaloon helsingin ydinkeskustaan, vaan mulle piti tulla saluki. Mudista huomaa että se ei ole 1,5 viikkoon ollut vapaana ja jumankauta että se on rasittava. Huomenna hyppytunnilla päivällä ajamme hevonkuuseen, oli pakkasta sitten sata tai miljoona ja vanha autoni kärsii starttaamisesta. Kärsiköön. Koira on ihan pitelemätön lenkillä, mä en sen kanssa kävele enää ennen kuin se on kaahannut tunnin umpihangessa. :D