En käyttänyt koiraa eilen enää agilitystä kotiutumisen (n. 20) jälkeen pihalla. Se sai kentältä lähdettäessä autossa ehkä reilun desin nestettä + maksalaatikkoa kyytipoikana. Oli haaleaa vettä termospullossa, se oli hyvä idea, säilyi sulana. Kotona iltaruokaan lorottelin ehkä myös desin vettä, kuten aika usein nykyään teen. Mentiin nukkumaan 23 maissa ja mietin kyllä pitäiskö se viedä vielä pissalle, mutta kello oli soimassa 7.00 aamulla, ja 11h yöunet on ihan normaalit tuolle. En jaksanut pukea, ei menty.

Aamulla se herätti mut vähän ennen kuutta. Mulla on nukkuessani korvatulpat korvissa, en tiedä mihin olen herännyt, vikinää en ainakaan ole voinut kuulla. Havahduin kuitenkin johonkin, kiskoin toisen tulpan pois jotta mitä häh. Koira vinkuu. Jotain vaatetta niskaan ja kipinkapin ulos.

Se lorotteli yli minuutin! Kyllä, laskin, koska näin että kaukaa suoralta tieltä tulee vastaantulija meitä kohti. Epäilin että sillä on pakko olla koira mukana, kuka muu tähän aikaan liikkuisi -> manasin hiljaa mielessäni että kuse nyt äkkiä että päästään väistämään tästä, ei oo namin namia mukana, enkä halua että loistavasti sujuneet ohitukset nyt kusahtaa johonkin tällaiseen. Pimeällä se taatusti olisi räyhännyt. No, kulkija lähestyy sen verran että näen että ei oo koiraa, huhheijaa. Kuse siis rauhassa vaan. Ja sehän kusi.

Sattui sen verta vaatetta, että lähdettiiin vähän pitemmällekin. Seuraavaksi koin sydämentykytyksiä edelleen pimeässä metsässä polulla. Kahinaa tulee vastaan. Jälleen, sen on pakko olla koirankusettaja. Luksi vähän murahtelee. Sitten näen, että se on vaan sauvakävelijämummo, ei koiraa. Oho. :D Keräsin oman koirani ja väistettiin vähän syrjään polulta, että mamma pääsee hiihtämään ohi polkua pitkin. Tai siis pyysin koiraa tulemaan, mutta se jumahti polulle seisomaan ja tuijottamaan järkyttyneenä tätiä. Tempaisin sen lopulta remmistä ja kivahdin että onko sulla kuulossa vikaa kun ei omat jalat toimi vai mikä nyt on niin vaikeeta. Tädille toivottelin herttaisesti hyvät huomenet. Koiran kanssa aina joskus tuntuu, että jos ei ole jo mielisairautta, se aiheuttaa sellaisen. Kirosanojen karjumisen jälkeen sekunnin sadasosassa pitää vaihtaa lirkuttelumoodiin, joko koiralle kun se korjaa käytöstään, tai vaikka just tälleen ohikulkijalle. Vähemmästäkin tuntee olonsa vähän hulluksi. :D

Loppulenkki onneksi saatiin olla keskenämme. Hitto että stressaa olla liikkeellä ilman minkäänlaisia nameja/lelupalkkaa. Siksi se vähän kutistuikin (30min), olisi ollut fiiilistä kävellä pidempäänkin, mutta kiire kotiin.

Mitäs me uniongelmaiset, en viitsi enää yrittääkään nukkua, vaikka kouluun vasta yhdeksäksi. No, eipä se koiran vika ole että joku oli liian laiska illalla, eikä jaksanut viedä sitä pissalle. :( Mahtoi olla oikeasti tukala olo, tolla kun ei ole tapana juuri ulos pyytää.