Iltapissalla äsken, pimeällä koulun kentällä. Koira haisteli jotain, itse näin että kentän poikki meitä kohti kävelee ihminen. Kävi mielessä, että pitäiskö mun sanoa (koiralle) jotain, että tuolta tulee joku ja näin sen jo, anna olla ennen ku aloititkaan, mutta en mä oikeen tiiä mitä järkevää sille ääneen sanoisi. Kun se ihminenkin oli jo kuuloetäisyydellä. No, sitä miettiessä mudi sitten nosti päänsä, näki tyypin ja sai totaalisen raivarin. Se haukkui, ei vaan murissut, eikä muutenkaan ollut ollenkaan epävarman oloinen. Otti huutaessaan pari askelta ihmistä kohtikin.

minä: "NYT anna olla!"
mudi: ".. räyh!"
minä: "ANNA OLLA!"
mudi: "...bbrrrr..."
minä: "höpöhöpö"

Käveltiin vähän eteenpäin, siis tyyliin kaksi askelta. Katsoin äskeisen dialogin aikana että hahmo jatkoi matkaansa ja katosi. Mutta mudi alkoi uudestaan haukku-ulvoa ja pinkaisi fleksin narussa muutaman askeleen eteenpäin. Tai sivullemme.

minä: "Nyt jumalauta vittuperkele se suu kertakaikkisen kiinni, sähän et ihmisille räyhää yhtään!" *savu nousee korvista*
mudi: (vienoa murinaa)
minä: (astun askeleen sitä kohti ja polkaisen maata) "ÄP!"
mudi: (vienoa murinaa)
minä: (astun askeleen sitä kohti ja polkaisen maata) "ÄP!"
mudi: (vienoa murinaa)
minä: (astun askeleen sitä kohti ja polkaisen maata) "ÄP!"
...
 

Minä voitin. Jatkoimme matkaa. Mudi koettaa edelleen tuijottaa mun ohitse ja villat kohoaa. Mitä vttua?

Se saamarin täti seisoi aivan liikkumatta siinä penkan kulmassa ja seurasi koko välikohtauksen!!

Mua hävetti niin että en tajunnut edes sanoa sille mitään. "Anteeksi" tai "onko sulla joku ongelma, mitä jos jatkaisit matkaasi" tai mitä tahansa. En tiedä pitäiskö mun hävetä enemmän sitä että komensin koiraani varmaan aika ruman näköisesti ja täti saattoi järkyttyä siitä, vai olla raivoissani siitä, että mitä hittoa sen muijan päässä liikkui kun se jäi oikeen toljottamaan siihen. Vihaan sellaisia ihmisiä. Urpo. Minä, koira ja täti, kaikki, aaaaaaaaargh!