Oltiin agilityn Kisaamaan-kurssilla. Ensin käytiin läpi teoriaa ja sitten pienet harjoituskisat. Me tehtiin vielä medirimoilla (L ei ole hypännyt makseja lainkaan, pikku hiljaa varmaan vois alkaa ainakin näyttää niitä sille), lisäksi radalla oli ekaa kertaa muuri. Kontaktiesteet jätin kokonaan väliin, joten meidän osa oli tänään hyppy, hyppy, putki, hyppy, muuri, hyppy, putki ja toinen pätkä kontaktiesteiden väistön jälkeen hyppy, hyppy, putki, hyppy, hyppy, pussi. Muistaakseni. En viitsi piirtääkään kun katosi jännityksen takia päästä jo kaikki. :D Muurin kävin ihan ekana ottamassa kerran yksittäisenä, kokeilin että meneekö koira sen ylipäänsä. Meni ihan kuin olisi tuttu este entuudestaan, ei mitään ihmettelyitä saati epäröintejä. :)

Ja, no, menihän se.. mitä nyt ihan ekalla kerralla ekan hypyn sujuvasti väisti ja pari kertaa muutenkin hajosi ohjaus, mutta saatiin ottaa uudestaan ja kyllä se siitä sujui. :) Harmi vaan että kisoissa ei voi käydä tekemässä ensin muutamaa lämmittelykierrosta ja vasta sitten se oikea arvosteltava. En oikein tiedä mistä se johtuu, että aluksi koira ei "ymmärrä ohjausta" ja tulee yleensä minuun kiinni sen sijaan että menee näyttämälleni esteelle. Ei vain osaa vielä? Mielestäni teen kaiken samalla tavalla ja loppua kohti se vasta alkaa paremmin irtoamaan ja "ymmärtämään".

Seuralla on möllikisat kuun lopussa, sinne meidät patistettiin osallistumaan. Kuulemma saa halutessaan laittaa kontakteille namilätkät, jos ei vielä ilman suju. Eikä toi varmasti opikaan niitä kuukaudessa valmiiksi, mutta kyllä mä mielelläni menen, joko tekemään hyppyrataa tai sitten tolleen. Tekee hyvää jännittävälle ohjaajalle. Jessus että olin paniikissa nytkin. :D

Kurssin lopuksi koira agilityestepöydälle (meni reippaasti vaikka ihmiset seisoi ringissä ympärillä) ja se mitattiin & tarkistettiin mikrosiru (ilme muuttui heti kun se tajusi että jumantsuikka näähän meinaa koskea muhun. Mudi oli varma että Olemme Vaarassa ja painautui suorastaan liikuttavasti tiukasti jalkoihini - jos nyt pelkäävä koira voi liikuttava olla. No, tarkoitan sitä, että se turvautui minuun ja suu pysyi supussa, eikä raivona räyhännyt. Ja kanahan sai mudin ilmeen taas pian loistamaan.) ja saimme virallisen kilpailukirjan. Onpahan se sitten valmiina, niin ekoissa oikeissa kisoissa yksi stressattava asia vähemmän!

Ehdottomasti pahin shokki oli kuitenkin se, että ihan puun takaa kysyivät tultaisko me seuran toko-sm-joukkueeseen. *tähän joku hyvin järkyttynyt hymiö, nyt ei ole edes sanoja kuvailemaan ajatuksiani!*