Oltiin valokuvaajan kanssa paikalla melkein puoli tuntia etuajassa. Agilitytuntia odotellessa otin tokoa. Tein luoksetuloja namilätkän ohi, avustaja vahti ettei koira varasta omin lupinensa namille. Koira oli vähän kujalla että mikäs juttu tämä on, mutta ihan hyvin se sujui. Lopuksi seuraamista (yhden askeleen siirtymiä) namilätkän ympärillä ja lopulta koiran jalat liki sen päällä. Nää oli tosi hyviä! :)

Sitten annoin namit avustajan käteen ja käskin palkata naksautuksista. Tarkoitus oli ottaa seuraamista, mun on helpompi keskittyä kun joku muu hoitaa edes yhtä osaa. Itse vain naksuttelin. Koirapa vaan lakosi joka ainoalla seuraa-käskyllä maahan, eikä me päästy edes liikkeelle. Nostin sen 3 (?) kertaa nätisti takas perusasentoon, sen jälkeen kielsin ja patistelin kuuntelemaan, mutta ei auttanut. Lopulta pidin sitä ihan pienesti pannasta kiinni enkä päästänyt lakoamaan maahan, jotta pääsin palkkaamaan siitä, että koira ottaa vaan kontaktin seuraa-käskyllä. Näitä ehdottomasti lisää! Se ennakoi maahan menoa aivan törkeästi... Lopuksi tein vielä niin, että seuraa-käskyn kanssa samaan aikaan otin vasemmalla jalalla jo askeleen. Niin sen ei pitäisi mennä, ja se on vähän niin kuin oikotie onneen, mutta piti jollain tapaa saada koiralle niitä onnistumisiakin.

Sitten elikko autoon ja tutustumaan rataan (kuva linkkinä suuren koon vuoksi). Takaaleikkauksia (?) ilmeisesti oli tarkoitus harjoitella. Ohjaaja juoksee vaaleanvihreällä merkkaamaani linjaa ja päästää koiran joka esteen jälkeen edelleen ja ohjaa suorittamaan esteet. Itku meinasi tulla jo tässä vaiheessa, tää ei tosiaan ole meidän heiniä. Törmäys heti ekan putken jälkeen ja pipariksi koko loppuosa, uskon ma.

Rata aloitettiin minikoirilla, joten me mentiin sisälle halliin, jossa itsenäisesti täyspitkät kepit ja puomi. Kepit meni omaan tasoomme verrattuna aika kivasti, koira on taas hiljaa mielessään pohtinut asiaa ja selkeesti jotain on jälleen loksahtanut kohdilleen sitten viime kerran! Keksin myös tosi hyvän tavan (okei, ainakin aloittelijasta se tuntuu hyvältä...) ohjata sitä kepeillä. VIDEO. Saa todella kommentoida tuleeko tosta mitään! Se siis vähän niin kuin kiertää yhden kepin ja saa minulta namin, kiertää toisen ja saa namin. Kiertäminen on tuttu liike muualta. Käsiapu on tosi voimakas, tää on ihan viimeinen (kts. alempaa) otos ja koira on jo aika nuutunut.

Puomilla keksin myös tänään aivan loistavan tavan edetä. Namilätkä on tähän saakka ollut maassa, ja koira pysähtyy syömään ja sitten mielellään heittää takajalat kanssa puomilta maahan ennen kuin tottelee odota-käskyä. Se ei vaan mielellään jää siihen etujalat maahan ja takajalat puomille. Kun se nostaa pään ylös syötyään namin, sen tasapaino (?) ei riitä ja ne takajalat vaan tulee sieltä jommalle kummalle sivulle alas. Tai sitten se ei vaan tajua että siihenkin voi jäädä odottamaan,aivan mahdollista. :D Siirsin namilätkää puomin alastulo-osalle, niin että se ei ole enää maassa, ja koirakin pysähtyy kokonaan alakontaktille. Ja jumankekka miten nätisti syötyään lätkältä naminsa pysyi siinä aivan liikkumatta odottamassa!

Ulkona oli vielä parkkiksella mini- ja maksirengas. Jokunen otos minillä eka, oikein hyviä. Odottavat koirat oli aikasen lähellä, mutta hyvin uskalsin pitää omaani irti renkaan suorittamisessa. Sitten mentiin maksille asenteella "kokeillaan onnistuuko se tänään", ja koirahan suoritti sen kuin vanha tekijä! Otin muutaman toiston jotta tuli todistettua että ei se sattumaa ollut, vaan hyppäsi joka kerta juuri oikein. Wau! :D Liikun kyllä edelleen koiran rinnalla sen hypätessä ja se on muutenkin sellaista tsempitystä, minirenkaalle voin lähettää koiran aivan eleettömästi pelkällä neutraalilla käskyllä. Mutta eiköhän se siitä ala kanssa sujua vähemmillä kannustuksilla, kun itseluottamus kasvaa.

Maksirengas. Kyllä se normaalisti ihan keskeltä hyppää, sattuipa huonon näköinen kuva. Hypyn kannalta olis varmasti hyvä saada koira hyppäämään mahdollisimman pian ilman tota mun vieressä kulkemista, niin se vois keskittyä vaan siihen eteenpäin suuntautuvaan liikkeeseen, eikä olla noin minuun kallellaan.

Jossain välissä venattiin taas vuoroa, koira sekä autossa että siinä toisten seassa hengaillen.

Sitten se rata. Luksilla maksirimat hypyissä. Lähdin itse vähän laiskasti juoksemaan sitä törmäystä välttääkseni. Ruumiini teki kerrankin juuri niin kuin oli tarkoituskin, koirani ohjautui juuri sinne minne vietiin (tähän ei voi sanoa 'kerrankin', kuuliaisuus on sen normaali hyve kyllä) ja sehän meni kertakaikkiaan aivan nappiin! Vähän oli vaan hidas. Seuraavalla toistolla lisäsin vauhtia ja se kostautui siinä, että kakkoshypyn jälkeen koira sinkoutui jo kohti putkea, ja joutui tekemään ylimääräisen lenkin mylväistyäni sen takaisin päin. Loppuosa ok. Päätettiin ottaa vielä kolmas toisto ja yritin kovasti korjata tämän, mutta putkeen meinasi pyörähtää jälleen. Eihän se kakkosta hypätessään näe mun vasemmalle näyttävää kättä, koska olen sen takana. Olis pitänyt kiljaista sille vielä aiemmin vaikka "täällä", että se olis jo hypätessään tiennyt että suuntaa muuttuu heti hypyn jälkeen.

Mihin, mihin, mihin mä meen??


Hypylle siis!

Tais olla taas tauko, ja ihan lopuksi käytiin vielä uudestaan sisällä. Sekä keppejä että puomia. Koira alkoi olla jo selkeesti väsynyt, ja kepeillä tuli pari kertaa pieni lipsahdus. Otin aina alusta uudelleen ja päätin, että heti kun saadaan yksi kokonaan onnistunut pätkä, saa riittää. Puomi niin hyvä, että tokalla päätin sen olevan myös vika ja syötin alastulokontaktilla seisovalle koiralle koko namipussin loppuun. :)

Ennen autoon laittoa vielä maksirengas kerran kumpaankin suuntaan. Onnistuu, ihanaa!

Kurssin piti loppua tänään, mutta jostain syystä kymmenen kertaa muuttui 13 kerraksi, ja jatkuukin vielä. Sopiihan se minulle. Torstaina sitten möllikisoihin, näillä näkymin pistän namilätkät kontakteille ja mahdolliset kepit vien sen nameilla ohjaten. Hylkyhän sieltä epäilemättä tulee enkä mä ole edes mielessäni menossa 'kisoihin', siis kisaamaan yhtään mistään, kunhan vaan humputellaan. :D