Koulun A-rakennuksen ja ruokalan välissä kuivalla lyhyellä nurtsilla. Oltiin nähny siinä jänikset kun oltiin tulossa kohti, joten harhajälkiä varmasti oli. Oli kiva huomata, että koira viis veisasi niistä. :) Sen sijaan jäniksiä se tuijotti aika himokkaasti ja niiden jälki haisteli kovasti vasta kun oltiin menossa lähemmäs. Kutsuin sen pari kertaa luo kesken haistelun, tosi hyvin totteli, ja laskin sen lentävän namipalkan jälkeen uudestaan jäljille. En tiedä olisko pitänyt? Pitää seurailla sitä, jotenkin on sellainen kutina että se tarttee vielä kertaalleen selkäsaunan aiheesta jänikset. :P

Jälki oli suoraa, 90 asteen kulma vasemmalle, suoraa, 90 asteen kulma oikealle. Purkkien (6 kpl) välit oli pari kolme metriä maksimissaan, eli koko kuvio ei viittätoista metriä ylittänyt.

Oli muuten viimeinen jälki tai ilmaisuharkka tai millä nimellä sitä haluaakin kutsua, minkä teen niin, että
a) koira näkee
b) purkkeja ei saa yhtään nurtsilla piiloon minkään lehden tms alle vaan ne loistaa kilsan päähän
c) näin lyhyt jälki

Ilmaisua pitäisi voida siis jotenkin harjoitella erikseen. Miten? Tällaseen kun sen sotkee, koiralle tulee ihan jumalaton vauhti. Vauhdin karsimiseksi lääkkeenä on yleisesti ottaen jäljen vaikeuttaminen ja pituuden lisääminen. Ilmaisutreenissä taas itse jälki sais olla hyvin iisi. Harjoitellaan vaan yhtä asiaa kerrallaan. Luksille nää ilmaisutreenit tällaisinaan ei tosiaankaan sovi, ja nyt olen vähän pihalla mitä sen kanssa kannattais tehdä. Pitkää normaalia jälkeä ja siinä ohessa vaan auttaa maahan-käskyllä, josko se siitä tulisi sujuvaksi sekin?

Ennen jälkeä heiteltiin montulla palloa upottavaan pehmeään hiekkaan, itse seisoin siis päällä ja koiraparka sai juosta alas-ylös. Lisäksi tasapainoiltiin kaatuneella puunrungolla. Kerran koiran jalka lipesi ja jäi kiinni oksan tynkään. Mitään se ei valittanut eikä rimpuillut, ihan kuin olis odottanut että tulen auttamaan. Onneksi ei sattunut.