Sateessa, meille entuudestaan tuntemattomalla hiekkakentällä. Harkitsin jo peruvani koko osallistumisen, mutta tosiharrastajahan ei välitä vaikka vettä tulis saavista kaatamalla, eikä hällä oo minkäänlaisia sadevaatteita...

Aloitimme paikallamakuulla. Luksi jäi vähän outoon asentoon (vasen takajalka), koska se ei mennyt millään käskyllä maahan perusasennosta ja lopulta suunnilleen tönäisin sen sinne. Aikamoista sähellystä muutenkin, yksi koira karkasi vierestä yms. Sen jälkeen otettiin uusi yritys, jossa muut suorittaa paikkamakuuta ja yksi kerrallaan kutsuu koiransa välistä luokseen. Välipalkkasin tiiviisti ja jäin tosi lähelle. Pää kääntyi kun vierestä lähti koira kutsuttuna, mutta ei se kyllä nousemista itse harkinnut. Muut vapautti koiransa ja alkoi palkkaamaan, mutta mun koiralla ehti alkaa pyöriä korvat ja koko pääkin siihen malliin, että odotin vielä sen edessä että se lopettaa sen ennen kuin vapautan. Menin vierelle ja vapautin suoraan maasta ilman perusasentoa - ja sehän otti ja lähti! Takanamme olevan vinkulelulla leikkivän koiran luokse. Mun suusta tuli pelästyneen raivoisa "TÄÄLLÄ!" -mylväisy ja mudi teki kyllä ihan näppärän täyskäännöksen ehtimättä niiden luokse, mutta tätä ei olis tarttenut sattua lainkaan. :P

Sen jälkeen otettiin hyppyä. Kentälle oli tuotu tokohyppyeste. Omaa vuoroa odotellessa teimme seuraamista narupallo kainalossa (tosi jees muuten, mutta yksi pätkä jolloin en tykännyt tiiviydestä, keskeytin suorituksen ja otin uudestaan), maahan menoja perusasennosta, maahan menoja leikin yhdeydessä (on muuten nopeita!) ja liikkeestä maahan menoja niin että itse peruutin.

Sitten käytiin kai tekemässä hyppyä. Hyvin odotti perusasennossa ja hyvin lähti ekalla ja pelkällä sanallisella hyppy-käskyllä joka kerta, wohoo! Ensin sellainen, että heitin narupallon koiran yli sen ollessa hyppäämässä. Sitten pari kertaa niin, että huusin "odota" ja parin sekunnin odotuksen jälkeen heitin vasta pallon koiran taakse. Se osasi vaikka tällaista oo ikinä kokeiltu! :) Lopuksi vielä sellaisia, että vein koiran sinne esteen taakse niin kuin se olisi hypännyt, naama kohti estettä, kävelisin itse toiselle puolella alkuasentoon, ja liikkurin "mene koiran vierelle" -käskystä kävelin koiran luokse. Vahvistin seisomassa pysymistä sekä toistamalla "odota" että käsimerkillä. Tiina epäili, että ei olis tarttenut. Ekalla vapautus suoraan seisomasta, tokalla vielä liikkurin "käsky" -käskyllä perusasento. Mudi osaa! Eikä se edes reagoi liikkurin höpinään! Luulen että meillä alkais olla alo-hyppy kasassa.

Meidän jälkeen oli vielä pari koiraa vuorossa, joten tein odotellessa luoksetulon eteenistumista lyhyeltä matkalta hinkaten. Kokeilin liikkeestä seisomista itse peruuttaen: käsimerkillä ja top-käskyllä pysähtyy mutta valuu epävarmana istumaan. Kyllä se sieltä varmaan alkaa syntyä. Kokeilin laskea kättä alemmas ja näyttää käsimerkkiä sormet alaspäin koiran kuonon kohdalla, jopa vähän alempana. Näin se pysähtyi seisomaan. Wau! Ei tartte siis enää imuttaa namien perässä ja pysäyttää niillä, mulla oli kävellessä kädet koko ajan normaalisti sivullani ja vasta käskyn aikaan tuli käsimerkki. Tässä on nyt varmaan aika oleellista, että ei jumahdeta tälle tasolle ja kiinni apuihin, vaan rohkeasti vaan edetään. Kerran koira ehti ottaa pari askelta etujaloilla ja sen jätin ihan surutta palkkaamatta.

Sitten noutoja. Jokainen kertoi missä vaiheessa on ja sai omat ohjeet, mutta kaikkia ei ehditty katsoa läpi, aika alkoi olla vähissä. Me jäätiin ensi kertaan. Sain nyt kuitenkin selitykseni perusteella meille neuvoksi, että jos koira kerta pääosin ottaa kapulan kun sitä sille tarjotaan/hakee-käskyllä, mutta välillä ei, niin ihan surutta vaan suu auki ja kapula sisään. Paljon niitä, että kapula koiralle, tänne-käskyllä eteen ja itse yksi askel taaksepäin, irroitus ja palkka. Jos tippuu, niin uudestaan vaan suuhun. Kokeilin tuota siellä itsekseni ja alun ihmettelyn (kuten hyppynoudon kanssa, putkiaivo ei osaa tehdä kahta asiaa yhtä aikaa) jälkeen se ylläri ylläri alkoi jopa sujua. Mälväämisestä ja kapulan pyörittelystä kielto, avustin vähän kädelläkin pitämään kunnolla, jotta tuli rautalangasta vääntäen selväksi miten haluan kapulaa pidettävän. Ja kyllä se jopa pystyä ymmärtämään "pidä kapulaa suussa JA tule tänne" -ajatuksen! Putkiaivolla on toivoa! :D

Tehtiin myös muutama vauhtinouto ihan lennosta ja pari kokeilua niin, että koira oli perusasentoon käsketty heiton ajaksi (pysyy kyllä). Laukalla se taisi mennä mutta vähän laiskasti silti. Tunnin treenien lopussa se nyt toki oli jo väsynyt, mutta enivei haluan tähän enemmän vauhtia. Ninalla oli hyvä vinkki palkkapatukan esille ottamisesta jo heti kun koira lähtee kapulalle, sitä kokeilen kunhan ensin saadaan tätä vielä vähän enemmän koiralle selväksi hommaksi. Että se kapula tosiaan on tarkoitus hakea ohjaajalle.

Lopuksi kävin ottamassa vielä sitä hyppyesteen takana seisomista, ja kokeilin palata koiran luo ihan normaalisti toistamatta odota-käskyä. Pysyihän se. Ohjaajan tarttee alkaa opettelemaan kaiken maailman pakkoliikkeistään eroon. :P

Lopputurinoiden aikana seuraava ryhmä alkoi valua paikalle, ja mudilla oli taas tylsää kun piti vaan venailla. Meinas mennä siis tulijoille ärinäksi, mutta rähähdin sille kerralla sen verta kunnolla, että meni tällä kertaa jakeluun sillä. Mulla on kyllä edelleen monessa asiassa niin hakusessa se tasapaino, milloin tarttis vähän enemmän silkkaa keppiä, milloin pelkkää porkkanaa. Tuli noista noudoista mieleen, kun Tiina sanoi että sen kun laittaa sen kapulan sille suuhun, jos se ei sitä tarpeeksi nopeasti tai halukkaasti meinaa itse ottaa, kun se kuitenkin tietää jo mistä siinä on kyse. Ja sama siellä kentällä, mä aika usein menen siihen että pyydän siltä kontaktia, kun voisin rehellisesti vaan vaatia. Lähinnä ehkä omasta äänestä kuulee sen eron eniten. Nytkin huomasin, että kun pyydän "seuraa...?" ja vilkuilen itse koiraa, se on paljon huonompaa kuin jos käsken "seuraa!" ja katson eteeni (toki silmäkulmasta koiraa tarkkaillen). Napakka ei tosiaan oo sama kuin ilkeä, joten miksi on niin vaikeeta silti muistaa olla sellainen!