Vapaapäivä jälleen, ajelin Mikkeliin. Agikentällä olin osin edellisen jättämä rata, täydensin sitä itse hieman. Suunnilleen s-kirjaimen muotoinen. Keinu, rengas, kepit, putki, hyppy, muuri, A. Tehtiin kumpaankiin suuntaan pari onnistunutta rataa, ja jokunen kerta tuli hinkattua joitain kohtia jotka ei ekalla menny. Kepeillä havainto, että mun kannattaa kävellä aika lähellä keppejä itsekin. Koiran vire oli aika täydellinen, se kävi selkeesti kierroksilla oli draivia, mutta pysy täysin hanskassa :) Magee tunne!

Sitten menin pitkästä aikaa pk-yhdistyksen kentälle. Ekalla otoksella tokohyppyä, korotin lopulta täyteen korkeuteen, ja luulen että se on tuolla metri. Hyppää puhtaasti, jee! Kiipeiltiin vähän A-esteillä, kaikkein jyrkin on edelleen vähän hankala, mutta muut menee reippaasti. Autoin sinne jyrkällekin juoksemalla itse vieressä. Sitten tehtiin luoksetulon pysäytyksiä. Heitin namin, ja kun koira juoksi syömään sitä, peruutin samalla kauemmas karkuun. Koiran tullessa kohti vaihtelevasti heitin namin sen menosuuntaan itseni taakse, jotta minua suuntautuva liike pysyi kanssa hyvänä, tai pysäytin ja heitin namin koiran yli. Hauskaa sillä ainakin oli, ja aika hyviä stoppeja sain, tosin pysäytin sen vaan parin metrin päähän minusta, en kauemmas.

Toisella otoksella ensin sivulle tuloja erilaisista kulmista. Huomautin alussa vähän hätäisestä, hieman vinoksi ja turhaan eteen tulleesta, ja sen jälkeen koira teki aivan loistavan täsmällisiä perusasentoja :) Kaukokäskyjen vaihtoja, pääosin jätin koiran maahan, siirryin 1-1,5m ja nostin istumaan -> nami lensi taakse. Lopuksi yksi istumaan jättö -> maahan -> istu. Yksi liikkeestä maahan meno, jossa valmisteleva osuus oli vähän normaalia pidempi, marssin noin 30 askeleen päähän ja sieltä luoksetulo tänne-käskyllä, palkka vauhdista. Tänne-käskyn eteen istumista tarttis taas harjoitella, se on varmasti aika lailla unohtunut. BH-koe on vasta lokakuussa, mutta tartten sitä noutojen luovutuspaikan takia jo paljon aiemminkin.

Sitten mentiin Tytin ja Jounin kanssa metsäkoululle lenkille ja uittamaan koiria. Minä rikoin sormeni terävään kiveen heti aluksi ollessani menossa uimaan, ja tyrehdytin verenvuotoa noin ikuisuuden. En sitten uinut, oli se aika kylmääkin. Koirat, tai Tytti (L vaan kahlasi edelleen), ehti lutrata jonkun kolme varttia, kunnes rannalle tulleen Tytin toinen takajalka oli aivan veressä. Pikainen tarkistus vain todetaksemme, että sillä on polkuanturoissa kaksi haavaa. Toinen pieni ja syvä reikä, ja toinen jossa isommalta alueelta kuoriutunut koko nahka. Se syvä oli epäilemättä ommeltava. Käärittiin koira pyyhkeeseen, tassuun suojaksi sukka ja toinen sukka kiristämään jalkaa, jos se yhtään auttaisi. Minä nappasin kamat ja mudin ja juoksin hakemaan auton, Jouni otti Tytin kantoon ja raahasi sen ehkä pari kilsaa metsästä tielle. Tullessani autolla niiden kohdalle valkoinen pyyhe oli aivan veressä, ja verta oli aika reippaasti myös Jounin paidassa, housuilla ja kintuilla. Soitettiin jo autosta päivystäjälle, onneksi saatiin kiinni, hää oli juuri lähdössä jonnekin käynnille, mutta lupasi odottaa meitä ensin. Nukutettavahan se oli. Tikit, kipulääke, antibiootit ja noin miljoonan viikon sairasloma. Se tikattu haava menee varmaan ihan hyvin umpeen, mutta se toinen, mua pelottaa niiden puolesta jo etukäteen miten pari tuntia päivässä vapaana juoksemaan tottunut adhd-saksanseisoja pidetään hyvin vähällä liikunnalla että jalkapohja ehtii kasvattaa kunnon ihon eikä aukea aina uudestaan pikku kulumista. :(

Lääkärissä tietty kyyläsin ihan innoissani ja sain avustaa ompelussa pitämällä koiran jalkaa. Wohoo. Koko 50km kotimatkan mietin, että mun elämä on oikeastaan ollut pelkkiä virheitä toisensa perään, ja juuri nyt kadun katkerasti että aikoinaan lopetin eläinlääkiksessä... voisinpa vaikka syntyä kokonaan uudelleen ja aloittaa aivan kaiken alusta.