Lueskelin Pipan tokovihkoja, useampi avoluokan liike mietityttää. Luoksetulon pysäytykseen takapalkan käyttäminen tuntuu luontevimmalta tavalta meille. Namialusta maahan, nami esille, koira istumaan selkä takapalkkaan päin, itse vähän kauemmas kutsumaan se luo. Mutta kun en oikeastaan halua käskeä sitä ensin odottamaan ja sitten huutaa tulemaan, haluan harjoitella pysähtymistä irrallaan kaikesta muusta luoksetulon osista! Siispä heitän koiralle namin, odotan että se syö sen (nurmikosta, siinähän kestää että se edes löytyy, uaah), en sano mitään ja annan sen tulla luo. Heitän toisen taakseni, ja nyt kun se tulee taas kohti, huudan "top!" ja annan voimakkaan käsiavun. Se on sentään tuttu liikkeestä seisomisesta ja saan ihan hyviä pysähtymisiä. (Paitsi kun olen juuri laittanut namit vasempaan käteen, koira on ihan kuutamolla ja hiipii väkisin perusasentoon kaikista pysäytyskäskyistä huolimatta. Mitäs niistä alkeisharkkojen häiriöiden minimoimisesta onkaan sanottu...)

Tehtiin jokunen toisto, mutta jotenkin tää tuntui silti vähän kömpelöltä. Sitä paikoilleen jätettyä namialustaa mä en ainakaan osaa käyttää. Mitähän en ole tajunnut?

Ja laitetaan nyt ylös tämäkin päätös, eli luoksetulokäsky tulee olemaan arkikäskymme "tule" tai joku ihan muu silloin kun pysäytys ehkä on tulossa, ja tähän saakka tokossa käytetty (alon) luoksetulo "sivu" on vaan loppuosaan. Siis toisin sanoin "sivu" -käskyn jälkeen en koskaan pysäytä koiraa, "tule"-käskyn jälkeen saatan pysäyttää, mutta läpijuoksuja siihenkin on varmasti tehtävä tälle koiralle noin sata yhtä pysäytystä kohti.

****

Iltatreeneinä pakastimesta löydettyjen maksanpalojen voimin (siunattu äiti) ruutua, jossa päädyin kuitenkin käyttöbelgi-sivustojen vanhan keskustelun luettuani käyttämään kosketusalustaa. Naksun kanssa ilman mitään vihjeitä yrittäen koira tarjosi tänään vain jonkun kulmamerkin kiertämistä. Alustan kanssa oikein vauhdikkaat jlaukat ruutuun, vaikka matkaa ei ollut edes viittä metriä, ja hyvät stopit.

Lisäksi noutokapulan pitoja muutama, sen jälkeen yksi kantaminen kun peruutin, ja lopuksi heitin napulan nurtsille, josta se kuitenkin kimposi pitempään heinikkoon. Koira joutui etsimään sitä hetken nenällään, ja se oli mudista hurjan hauskaa, jo tuli kapula kovaa vauhtia takaisin minulle!