Imatralla AD-kokeessa. Aamu alkoi klo 6, kun piti mennä agikisojen talkoisiin töihin. Puoleen päivään asti olin siellä, sitten lähtö suoraan kohti koepaikkaa. Oltiin aika ajoissa, onneksi oli Nina&Helmikin, joten ehdittiin käyttää koiria vähän jonkun lammen rannassa juoksemassa. Luksi rakastais Helmiä mutta Helmi ei rakasta Luksia, voi mudipoikaa kun kukaan ei vastaa sen suuriin tunteisiin! Juteltiin Ninan kanssa, että L ei kuitenkaan seonnut Helmistä ollenkaan niin kuin joskus vuosi sitten teki, ihanaa että se on vähän aikuistunut tässäkin suhteessa. Aiemmin se oli tyyliä "mä raiskaan sut nyt, sopi tahi ei" ja nyt oli paljon kohteliaampaa käytöstä.

Sää oli just loistava, ei tainnut juuri tuulla, plussaa joku 5-10 astetta ja poutaista. Kokoonnuttiin ensin jonnekin parkkikselle, missä katsottiin koirien paperit. Siitä siirryttiin autoilla jokunen kilometri koululle, mistä tapahtui lähtö. Ennen matkaan pääsemistä suoritettiin SPL:n kokeissa pakollinen "välinpitämättömyyskoe", jossa käveltiin kahdeksikko ihmisryhmässä ja siitä tuomarin luo. Koira piti olla löysällä remmillä ei-käskyn alla, tosin jotkut teki sen seurauttamallakin. Tuomari tarkisti sirun (ei meinannut löytyä, nyt se on about keskellä niskassa, ei suinkaan vasemmalla!).

Järjestäytyminen numerojärkkään. Meidän lisäksi kokeessa oli neljä sakemannia, dobberi ja belgitervu. Olin toakvika, N&H viimeinen. Ekaa autoa ei saa ohittaa ja vikan taakse ei parane jäädä. Ihan nenä kiinni edellisen perseessä ei tarvitse tai edes saa polkea, mutta pidettävä kuitenkin huolta ettei välimatkat veny turhan isoiksikaan. Minusta tää oli ärsyttävän ympäripyöreää, ja lopulta ajoin, ja niin ajoi muutkin, tosi lähekkäin. Luksi veti kuin hinaaja ja paljoa ei tarttenut itse polkea. Ylämäissä toki, mutta alamäissä sai vastaavasti seistä jarruilla ja muistuttaa koiraakin "jarruta"-käskyllä. Etuauto ajoi tasaista vauhtia ihan koko ajan, en ymmärrä miksei se voinut alamäissä kaasuttaa sen verta, että pyöräilijät olis saanut painella kanssa jarruttamatta! Eka 8km pätkä meni aika nopeasti, sen jälkeen oli tauko, jonka aikana koiria sai kävelyttää tarpeilleen, juottaa ja itsekin hörppäsin vettä. Luksi himoitsi lähinnä Helmin kanssa leikkimään. Etukäteen mietitty munuaisten keitinliemi (+suolat ja sokerit) maistui koiralle hyvin, olis juonut enemmänkin kuin mitä annoin (noin 1dl). Ennen seuraavalle pätkälle lähtemistä tuomari tarkisti koirien tassut. Itse siis piti näyttää, SPL:n tai käsittääkseni edes Palveluskoirayhdistyksen kokeissa tuomarit ei koiriin juuri koske. :P Lähdöissä tuomari käveli vähän matkaa edelle ja katsoi sieltä ohitseen juoksevat koirat, ettei ne onnu tms (?), ja hyppäsi sitten takana tulevan auton kyytiin.

Toka pätkä meni vielä nopeemmin! En voinut uskoa, kun sanottiin, että 7km ajettu, tauko taas. Kävelytin mudia ja juotin suunnilleen samanlaisella määrällä, enempikin olis taas mennyt, mutta pelkäsin että alkaa turhaan hölskyä mahassa. Koira kävi tämän jälkeen vierelleni makaamaan, kun kirjoitin tekstiviestiä. Väsyneeltä se ei ollenkaan tuntunut, lähinnä rauhoittuneelta, kun ei enää kitissyt vain Helmin luokse, kuten koko edellisen tauon. :D Koko matkan se oli edelleen vetänyt ja sitä piti jarrutella.

Vikalla pätkällä, kun matkaa oli jäljellä pari kilsaa, oli ylämäki. Ei edes mikään iso, mutta jotenkin mä vaan hyydyin siinä ihan totaalisesti. Loppupätkä meni omalta osaltani ihan ohi, en jaksanut enää yhtään keskittyä. Enemmän siis henkinen kuin fyysinen hyytyminen. Koira saattoi reagoida minuun, tai sitten sitäkin alkoi jo väsyttää, koska se lönkytti remmi löysällä ne viimeiset kilsat. Visusti kyllä niin edessä kuin remmi antoi tilaa, mutta ei vetänyt. Ja kummallista tää on siksi, että kun ajan sen kanssa kaksin, se ei vedä ikinä! Ei vaikka olen yrittänyt kannustaa sitä siihen. Näemmä tarttemme letkan koiria vieheeksi eteen.

Palattuamme autoille oli vielä tottisosuus, jonka tarkoitus oli tarkistaa koirien vireys, ei olla mikään tekninen suoritus mistä saa pisteitä. Tämä on vaihdellut aika paljon tuomarittain ja olen lukenut netistä hyvin erilaisia tarinoita - suoritusta ei ole mitenkään määritelty. Sen ei kai tarvitse edes olla tottista, säännöt sanoo vaan, että tuomarin tulee varmistua koirien moitteettomasta henkisestä tilasta tjsp :D. Meille laitettiin seuruupätkä, olisko se ollut jotain 30 askelta eteenpäin, täyskäännös, sama takaisin ja pysähdys.

Ja sitten, the nolous.. Helmi meni just ennen meitä. Käskin ällän sivulleni ja siitä maahan odottamaan omaa vuoroa. Se oli jo irti valmiina. Koira kyttäsi vaan Helmiä (ja Helmin patukkaa, millä se oli leikkinyt Ninan kanssa vähän aiemmin?). Helminen kun oli suorittanut ja minä olin menossa seuraavaksi, vapautin mudin maasta.. ja tadaa, sehän ampaisi kuin tykin suusta Helmin luokse! Mä teen usein lenkillä niin, että käsken jotain pientä ja siitä päästän kaverin kanssa leikkimään. En tarkoituksella viritellyt Luksia mitenkään siihen tottikseen, vaan olispa pitänyt. Karjaisin sen takaisin ja pelkäsin että meidän koe loppuu siihen, mutta ei onneksi :D. Seurauttamaan lähtiessäni mudi oli edelleen ihan kujalla, se ei tajunnut ollenkaan että ollaan menossa tekemään tottista eikä leikkimään Helmin kanssa... mun moka, tietääpä ens kerralla että virittää sitä vähän. :P Seuruu oli paikoin vähän väljää ja minusta se tuntui just siltä, että mudin yllä on iso ajatuskupla "hä? seuraamaan? ei helmiä?!", mutta hyväksytty suoritus oli kuitenkin. Joten nytpä meillä on epävirallinen titteli AD!

Kotimatkalla sitten Jounin auto alkoi hajoamaan ja aiheutti kovasti jännitystä. Illalla piti hakea Jouni ja sen kaveri hirvijahtiryyppäjäisistä keskustasta ja sillä matkalla auto hajosi lopullisesti ja jätti meidät kävelemään. Mulla oli pelkkä villapaita, mudi oli mukana mutta remmistä ei tietoakaan, mutta onneksi se on koulutettu koira ja sen kanssa voi kävellä pitkin katuja koira irti... vähänkö olin tööt kun lopulta pääsin nukkumaan. Nyt aamulla minä olen ihan kankea. Mudista ei huomaa mitään erikoista väsymystä tms.

(Sen koko nimihän on AD TK1 Takkutukan Uudet Kujeet!)